Onko olemassa oikeasti onnellisia parisuhteita?

Vierailija kirjoitti:

Tutulta kuulostaa. Ainahan sitä kovastikin toivoo, että tilanne muuttuisi, hän käyttäytyisi paremmin ja lopettaisi hölmöilyn tai sinun aliarvioimisesi, sillä sitähän tuo on. On luonnollistakin, että toivot tilanteen muuttuvan ja jollain järkeilyllä sitä itselleen helposti uskottelee, että siihen on rahkeitakin, kun toinen kuitenkin vannoo rakastavansa ja arvostavansa. Teot kuitenkin kertovat toista. Toistuvasti.

Moni tietenkin haluaa yrittää ihan viimeiseen tippaan saakka, ja sitten vielä vähän, siinä pienessäkin odotuksenpilkahduksessa, että 'jospa kumminkin'... Kun kuitenkaan ei mitään ole muuttunut kaikkina näinä kertoina, kun olet sitä odottanut ja toivonut, en valitettavaksi jaksaisi enää uskoa, että mitään muutosta tapahtuu.

Tämä on vähän näitä 'isken päätäni tiiliseinään ja aina ihmettelen, miksi se joka kerran jälkeen sattuu' -juttuja. Tiedän kokemuksesta (en tiedä, pitäisikö tähän pistää leveä hymy vai itkuhymiö!).

Onneksi olet jo voiton puolella, sillä olet tiedostanut asian noin selkeästi ja miettinyt varmaan jo kaikki skenaariot mielessäsi. Se on ensimmäinen askel siihen, ettet jää tuleen makaamaan. Tai lakkaat iskemästä päätäsi siihen tiiliseinään.

Pikku hiljaa se lopullinen päätös tuosta syntyy, kun olet valmis. Tiedät, että olet kaikkesi yrittänyt ja toivonut, mutta ei se toivominen sitä todellisuutta muuta - ei auta, vaikka kuinka yrittäisit.  Älä silti pelästy, jos lopullisen päätöksen tekeminen lähdöstä tuntuu järkyttävän vaikealta. Se saakin tuntua eikä se ole väärin. Vaikka itse lähtisit, se tuntuu varmasti mahdottoman kamalalta ja tunnet tekeväsi väärin, olevasi kamala ihminen, kun jätät rakastavan miehen, ja vaikka mitä. Älä anna sen häiritä, vaan pysy lujana.

Tunne helpottaa sitten, kun tajuat päässeesi sen suurimman esteen yli ja kun viimein olet itseksesi, niin saattaa tulla sellainen hämmennyksen euforia, huojentumisen olotila. Sen avulla pääset kiinni uuteen elämään ja jatkamaan omaasi. Ei se varmastikaan tule olemaan viimeinen puolisosi, ja on olemassa muitakin, jotka todella osaavat osoittaa arvostuksensa sinun ansaitsemallasi tavalla.

Pahoittelut pitkästä tekstistä, mutta olen käynyt tuollaisen läpi itse (olen vastaaja nro 1), ja koin kaikenlaisia noita tunteita itsekin ja epäilin päätöstäni moneen kertaan alussa. Mutta lopulta huojennus voitti ja jälkikäteen ihmetttelin, että miksi hitossa en lähtenyt jo aikoja sitten.

Sinä olet jo päässyt siihenkin ajatukseen kiinni, ap, kun tajuat, että järjellä ajatellen olisi pitänyt jo lähteä. Joten usko sitä järkeäsi nyt tällä hetkellä, se on näissä tilanteissa viisaampi kuin se tunnepuoli/sydän. :)  Voimia, ja uskalla ottaa oma vapautesi ja elämäsi jälleen haltuun! Unohda tiiliseinä ja paikkaa arvet.

Kiitos todella paljon tästä vastauksesta. En osaa nyt muuta sanoa. Kiitos. - AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kuullut että on onnellisia parisuhteita. Itse en sellaisedta osaa sanoa.

Tuli vaan mieleen kun tuo valehtelu on nyt alkanut, niin oisko tuo ukkos löytänyt itselleen toisenkin tyttöystävän? Jos tuo on 3 vuoden jälkeen alkanut. Jos on pelkkää kpäisyyttä, niin 3 vuotta on aika pitkä aika esittää kunnollista. Tai sit vaan on kyllästynyt sinuun.

Tätäkin olen monesti miettinyt ja häneltä itseltäänkin kysynyt. Onko kyseessä toinen nainen? Tätä kysyessä reaktio (ainakin tuntuu olevan) täysin rehellinen. Ei ole toista naista. Tosin, en voi tietenkään varmaksi tietää.

Tuntuu, että kyse on vain jostain... Laiskuudesta. Typeryydestä. Kusipäisyydestä. Kunnioituksen puutteesta ja siitä, että hän pitää minua itsestäänselvyytenä. Ei kuitenkaan halua itse missään nimessä erota. Kun kysyn, että miksi hän on tehnyt jonkun minua loukkaavan asian, niin vastaus on yleensä ettei tiedä ja että ei tarkoittanut. Ja että lupaa, ettei jatkossa tee enää niin (vaikka sitten kuitenkin tekee).

Toinen nainen olisi helppo vastaus. Siis se satuttaisi todella paljon ja olisi aivan kamalaa, mutta siinä mielessä helppo, että olisi ainakin joku "järkevä" syy käytökselle. Nyt en saa kunnollisia vastauksia tai syitä tekoihinsa ollenkaan.

Huoh. En vain ymmärrä miten joku voi sanoa jotain ja sitten käyttäytyy ihan päinvastoin. En itse pystyisi tekemään tuollaista kenellekään läheiselleni. Toisaalta sitä sitten syyttää itseään, että "entä jos vaadin liikaa, entä jos kaikki suhteet ovat tälläisiä" ja toisaalta miettii sitä, että kuinka kamalia ne aikaisemmat suhteet (pettäminen ja väkivalta) olivat verrattuna tähän. Itse en vain ikinä haluaisi tietoisesti tai vahingossakaan satuttaa ketään, josta välitän. Kun sanoin miehelle, etten ole ikinä valehdellut hänelle yhtään mistään, niin hän oli oikeastaan jopa ihmeissään "ai etkö muka? niin varmaan". - AP

(Anteeksi pitkät avautumiset, olen vain niin turhautunut, hämmentynyt ja pettynyt)

Joku addikti sillä on jota peittelee.

Mä saattaisin suhteen hyvinä hetkinä kirjoittaa tähän vastauksen, että kyllä niitä on käyttäen omaani esimerkkinä.

Mun pointti on siis se, että täällä aina joku tälläiseen avaukseen suitsuttaa sitä omaa suhdettaan, koska juuri sillä hetkellä kaikki on hyvin. Huonolla hetkellä vastaus voisi olla toisenlainen. Huonot puolet haluaa unohtaa ja keskittyä niihin hyviin, onnellisiin hetkiin.

Normaaliin suhteeseen kuuluu ylä- ja alamäet. Musta sanonta "murheen määrä on vakio" sisältää pienen totuuden siemenen tässäkin. Hyvässä suhteessa alamäet ovat pieniä, mutta tuntuvat vertailukohdan puuttuessa suurilta.

Oikeasti on kyllä onnellisia parisuhteita, omani esimerkiksi, vaikka edellinen väittääkin, ettei voi olla aina onnellinen.

Mutta kyllä minä olen, ollut jo 40 vuotta tässä samassa suhteessa. Surua on toki ollut, kun läheisiä ihmisiä on kuollut, mutta suru ei siis johdu parisuhteesta. Vieläkin joskus keskellä yötä yksin ollessani lävitseni kulkee kuuma väristys: voi kuinka tuota miestä rakastankaan!

Omat lapsemmekin ovat todenneet, että olemme esimerkillämme asettaneet kynnyksen heidän puolisovalinnoilleen todella korkealle.

Vierailija kirjoitti:

Mä saattaisin suhteen hyvinä hetkinä kirjoittaa tähän vastauksen, että kyllä niitä on käyttäen omaani esimerkkinä.

Mun pointti on siis se, että täällä aina joku tälläiseen avaukseen suitsuttaa sitä omaa suhdettaan, koska juuri sillä hetkellä kaikki on hyvin. Huonolla hetkellä vastaus voisi olla toisenlainen. Huonot puolet haluaa unohtaa ja keskittyä niihin hyviin, onnellisiin hetkiin.

Normaaliin suhteeseen kuuluu ylä- ja alamäet. Musta sanonta "murheen määrä on vakio" sisältää pienen totuuden siemenen tässäkin. Hyvässä suhteessa alamäet ovat pieniä, mutta tuntuvat vertailukohdan puuttuessa suurilta.

Niin, kaikkien suhteet ovat erilaisia. On ihan hyvä kuulla, mitä muut tekisivät tai ovat tehneet tietyssä tilanteessa, koska tällä hetkellä tunnen olevani ihan jumissa ja hukassa. Omasta mielestäni sillä on suuri ero, että onko ne suhteen huonot hetket tehty aivan tarkoituksella. Onko kyseessä esim. vaikkapa juurinkin valehtelu, luottamuksen menetys ja tietoinen satuttaminen vai tapahtuuko elämässä jotain muuta, jonka ansiosta tulee olemaan vaikeampaa (kuten vaikka esim. talousongelmat, työpaikan menetys, läheisen sairastuminen). - AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voitko antaa esimerkkejä millaisista asioista mies esimerkiksi valehtelee?

Ja millätavoin käytös on muuttunut aikaisempaan verrattuna?

Valehtelee esim. rahankäytöstä ja talouteen liittyvistä asioista. Lupaa tehdä asioita (isoja ja pieniä meidän yhteiseen elämään vaikuttavia asioita) ja sitten valehtelee, että on tehnyt kyseisen asian. Kuitenkin huomaan, että ei ole asiaa tehnyt ja sitten lopulta pitkän jankkaamisen jälkeen myöntää olevansa oikeassa. Myöhästelee jatkuvasti, yleensä useita tunteja, eikä esim. ilmoita asiasta vaikkapa tekstiviestillä, vaan jättää minut odottamaan ja saapuu paikalle, kun itseään huvittaa. Ei vastaa esim. teksitviesteihin, vaan niihinkin vastausta saa odottaa useita tunteja. Tekee pienimuotoisia katoamistemppuja myös, puhelimesta akku loppu niinkin pitkään (yli 24h), että saa olla jo huolissaan. Ja sitten tietty kun hän huomaa minun olevan loukkaantunut vaikkapa katoamistempustaan, niin lupaa olla tekemättä sitä enää ja sitten kuitenkin saattaa vaikkapa seuraavana päivänä tehdä sen uudestaan.

Tähän liittyy niin paljon asioita, että saisin kirjoittaa todella pitkän listan, jos haluaisin luetella jokaisen. En viitsi kaikkea kuitenkaan tänne kirjoittaa, ettei kukaan tunnista tms. Osa teoista on isoja ja vakavia. Osa pieniä ja ei-niin-vakavia (kuten esim. viesteihin vastaamatta jättäminen ja myöhästely). Toivottavasti tuosta nyt jonkunlaisen kuvan saa siitä, että mikä todellinen tilanne on.

Olen ottanut jo paljon etäisyyttä mieheen, koska tuollainen käytös antaa sen kuvan, ettei häntä todellakaan kiinnosta enää. Kuitenkin sanoo rakastavansa, sanoo, että merkitsen hänelle kaikkea. Että olen tärkein ihminen koko maapallolla. Nykyään vastaan vain, etten usko häntä käytöksensä perusteella.

Ennen mitään tälläistä ei ollut. Ennen kaikki oli todella hyvin. Niin hyvin, että ajattelin, että tämä kumppani on ns. se oikea. Joskus jos myöhästyi, niin ilmoitti, että tulee myöhemmin ja asia oli sillä selvä. Ei myöhästyminen haittaa, jos ei ole kiire mihinkään. Mutta olisi kiva, jos toinen osoittaisi edes jotain kunnioitusta, eikä jättäisi minua odottamaan vaikkapa neljäksi tunniksi. - AP

Vuosia sitten ollessani huonossa parisuhteessa kuulin kuinka mies ei voi jättää koska on tehnyt lupauksen rakastaa. Eikö ole kumma juttu? Kun se rakkaus on loppu niin pitäisi olla MIES ja sanoa että kuule baby, tää meidän stoori oli nyt tässä. Mikä siinä on niin vaikeaa? Ei voi käsittää.

Mielestäni pitää sinua heikossa hirressä. JSSP.

Vierailija kirjoitti:

Tutulta kuulostaa. Ainahan sitä kovastikin toivoo, että tilanne muuttuisi, hän käyttäytyisi paremmin ja lopettaisi hölmöilyn tai sinun aliarvioimisesi, sillä sitähän tuo on. On luonnollistakin, että toivot tilanteen muuttuvan ja jollain järkeilyllä sitä itselleen helposti uskottelee, että siihen on rahkeitakin, kun toinen kuitenkin vannoo rakastavansa ja arvostavansa. Teot kuitenkin kertovat toista. Toistuvasti.

Moni tietenkin haluaa yrittää ihan viimeiseen tippaan saakka, ja sitten vielä vähän, siinä pienessäkin odotuksenpilkahduksessa, että 'jospa kumminkin'... Kun kuitenkaan ei mitään ole muuttunut kaikkina näinä kertoina, kun olet sitä odottanut ja toivonut, en valitettavaksi jaksaisi enää uskoa, että mitään muutosta tapahtuu.

Tämä on vähän näitä 'isken päätäni tiiliseinään ja aina ihmettelen, miksi se joka kerran jälkeen sattuu' -juttuja. Tiedän kokemuksesta (en tiedä, pitäisikö tähän pistää leveä hymy vai itkuhymiö!).

Onneksi olet jo voiton puolella, sillä olet tiedostanut asian noin selkeästi ja miettinyt varmaan jo kaikki skenaariot mielessäsi. Se on ensimmäinen askel siihen, ettet jää tuleen makaamaan. Tai lakkaat iskemästä päätäsi siihen tiiliseinään.

Pikku hiljaa se lopullinen päätös tuosta syntyy, kun olet valmis. Tiedät, että olet kaikkesi yrittänyt ja toivonut, mutta ei se toivominen sitä todellisuutta muuta - ei auta, vaikka kuinka yrittäisit.  Älä silti pelästy, jos lopullisen päätöksen tekeminen lähdöstä tuntuu järkyttävän vaikealta. Se saakin tuntua eikä se ole väärin. Vaikka itse lähtisit, se tuntuu varmasti mahdottoman kamalalta ja tunnet tekeväsi väärin, olevasi kamala ihminen, kun jätät rakastavan miehen, ja vaikka mitä. Älä anna sen häiritä, vaan pysy lujana.

Tunne helpottaa sitten, kun tajuat päässeesi sen suurimman esteen yli ja kun viimein olet itseksesi, niin saattaa tulla sellainen hämmennyksen euforia, huojentumisen olotila. Sen avulla pääset kiinni uuteen elämään ja jatkamaan omaasi. Ei se varmastikaan tule olemaan viimeinen puolisosi, ja on olemassa muitakin, jotka todella osaavat osoittaa arvostuksensa sinun ansaitsemallasi tavalla.

Pahoittelut pitkästä tekstistä, mutta olen käynyt tuollaisen läpi itse (olen vastaaja nro 1), ja koin kaikenlaisia noita tunteita itsekin ja epäilin päätöstäni moneen kertaan alussa. Mutta lopulta huojennus voitti ja jälkikäteen ihmetttelin, että miksi hitossa en lähtenyt jo aikoja sitten.

Sinä olet jo päässyt siihenkin ajatukseen kiinni, ap, kun tajuat, että järjellä ajatellen olisi pitänyt jo lähteä. Joten usko sitä järkeäsi nyt tällä hetkellä, se on näissä tilanteissa viisaampi kuin se tunnepuoli/sydän. :)  Voimia, ja uskalla ottaa oma vapautesi ja elämäsi jälleen haltuun! Unohda tiiliseinä ja paikkaa arvet.

Hyvin puhuttu! Kiitos.

t. yks toinen tiiliseinää vuosia paukuttanut

Jos toinen satuttaa niin jos mietit pitemmän päälle sitä, onko ikävämpää, että toinen satuttaa, koska on "tyhmä, eikä tajua" vai vain ovela (ja keksii kunnon selitykset päälle) niin onko kumpikaan noista vaihtoehdoista sellainen, jonka kanssa voit elää? Toisekseen - vaikka omasta mielestänihän ihmissuhteessa voi satuttaa tahtomattaakin joskus, jos on ajattelematon - kyllä aikuinen ihminen jo ymmärtää syy- ja seuraussuhteita vaikka muuta väittäisikin.

Eli mielestäni sinun pitää miettiä, onko hyvä, että mies juonii selkäsi takana jotain (siltähän tuo vaikuttaa). Vai jos nyt sitten halutaan ajatella, että mies vaan on vähän yksinkertainen ja ajattelematon, onko hyvä piirre siinä tapauksessa, että ei opi virheistään ja ennen kaikkea ei ilmeisesti halua oppia? Mitäs jos elämääsi tulee jokin kriisi, uskotko, että mies tukee sinua siinä?

Ylä- ja alamäkiä on ollut, kolme pidempää suhdetta ja muutamia lyhyempiä. Ikääkin jo 40v. YKSIKÄÄN ei ole ollut väkivaltainen, valehteleva, katoileva tai pettänyt. En mä jäisi katsomaan mitään tuommoista "jäänyt kiinni valheesta useita kertoja" jne. Yks kunnon valhe niin se on sit siinä. Ei pääse menemään noin pitkälle. Jos tosiaan vielä useita "sattunut" kohdalle niin kannattaa tosiaan katsoa peiliin. Hyviä ja kilttejä miehiä on maailma täynnä, itsestä se on kiinni mihin suostuu.

Mukavaa kuulla, että on jollekulle näistä pitkistä eepoksistani hyötyäkin (tiiliseinästä ja tuolta aiemmalta sivulta). Kiitos kiittämästä, ja onnea uuteen elämään.

Päätös kyllä syntyy, kun aika on kypsä, sanovat. Joskus olen toivonut, että olisi kypsynyt vähän nopeammin omalla kohdallani, joten hyvä kuulla (ja lämmittää kovasti mieltä), jos olen pystynyt edes jollain tavalla antamaan ajattelemisen aihetta ja rohkaisua muille samanlaisissa tilanteissa oleville. :)

Vois kyllä olla addikti. Jotkut asiat kuulostavat tutulta näin addiktin puolisona.

Kiitos kaikista vastauksista tähän mennessä. Kyllähän sen itsekin tajuaa, ettei tämä näin voi jatkua, mutta on hyvä kuulla se myös ihan ulkopuolisenkin suusta.

Mies on tänään tulossa kuulemma käymään luonani. Eilen illalla teki taas jotain, mikä loukkasi ja hän tietää sen kyllä. Aion tänään ottaa asian puheeksi (taas, varmaan miljoonatta kertaa). Toisaalta ero tuntuu järkevältä ratkaisulta, toisaalta taas haluaisi uskoa siihen, että siellä jossain on se ihminen, johon alunperin rakastuinkin. V*tuttaa ylipäätään tuhlata joka aamu voimia ja tunteita siihen, että "taas se teki näin, taas minua sattuu". Varsinkin, kun on luvannut itselleen, ettei aio inhottavaa käytöstä sietää. - AP

On olemassa. Olen elänyt lintukodossa kun vanhempani jumaloivat toisiaan ja ovat ikionnellisia yhdessä, samaten isovanhempani ja oma avioliittonikin jatkaa samaa perinnettä. Ei avioeroja, pettämisiä tai mitään kriisejä lähipiirissä tai omassa elämässä. En ehkä siksi ymmärrä miten jotkin ovat suorastaan magneetteja kelvottimille suhteille. Kai se on (minulla kotoa opittu) tietynlainen asenne ongelmia ja parisuhteita kohtaan, oikean kumppanin löytämisen lisäksi, mikä saa homman toimimaan. Ei rehellisyys ja asioiden aktiivinen selvittäminen ole helppoja juttuja, mutta kun ne vain hoitaa kunnolla ja rakentavasti, niin ongelmia ei tule jos on  muutenkin valmis tekemään oikeasti töitä suhteen eteen. Tai eihän se työtä ole, vaan itsestäänselvyyksiä jokapäiväisessä elämässä, miten pidetään intohimo yllä, kasvetaan yhteen mutta otetaan omaa tilaakin ja ymmärretään, että ei kaikesta tarvitse olla samaa mieltä ja toisen piirteet saavat joskus myös ärsyttää.

Vierailija kirjoitti:

On olemassa. Olen elänyt lintukodossa kun vanhempani jumaloivat toisiaan ja ovat ikionnellisia yhdessä, samaten isovanhempani ja oma avioliittonikin jatkaa samaa perinnettä. Ei avioeroja, pettämisiä tai mitään kriisejä lähipiirissä tai omassa elämässä. En ehkä siksi ymmärrä miten jotkin ovat suorastaan magneetteja kelvottimille suhteille. Kai se on (minulla kotoa opittu) tietynlainen asenne ongelmia ja parisuhteita kohtaan, oikean kumppanin löytämisen lisäksi, mikä saa homman toimimaan. Ei rehellisyys ja asioiden aktiivinen selvittäminen ole helppoja juttuja, mutta kun ne vain hoitaa kunnolla ja rakentavasti, niin ongelmia ei tule jos on  muutenkin valmis tekemään oikeasti töitä suhteen eteen. Tai eihän se työtä ole, vaan itsestäänselvyyksiä jokapäiväisessä elämässä, miten pidetään intohimo yllä, kasvetaan yhteen mutta otetaan omaa tilaakin ja ymmärretään, että ei kaikesta tarvitse olla samaa mieltä ja toisen piirteet saavat joskus myös ärsyttää.

Hienoa, että sinulla on mennyt noin hyvin ja toivon, että menee jatkossakin. Olen rehellinen. Teen töitä suhteen eteen. Pidän intohimoa yllä. Haluan selvittää kaikki vaikeat jutut. Osaan antaa omaa tilaa ja ymmärrän kyllä, että ihmisillä on erilaisia mielipiteitä. Nuo kaikki luettelemasi asiat ei tuota minulle vaikeuksia. Mutta sille en voi mitään, että oma kumppani aivan yhtäkkiä muuttuu toisenlaiseksi. Luulin tosiaan, että tässä on "se oikea". Suhteessamme oli kaikki todella hyvin.

Tiedostan kyllä, että minäkin voisin olla parempi ihminen tietyissä asioissa. On minussakin puutteita. Olen kyllä yrittänyt miettiä myös pääni puhki, että mitä minä olen tehnyt ansaitakseni tälläisen kohtelun. En vain keksi yhtäkään asiaa, mikä olisi minussa tai omassa käytöksessäni muuttunut niin paljon, että sen seurauksena käy näin. - AP

Jätä se sika ap. Miehesi kuulostaa kusipäältä.