Nykyään ihmiset ovat kovasydämisiä. Vai ovatko?

Olen jo pitkään pyyteettömästä auttamisesta yms. hyvästä asiasta kerrottujen juttujen yhteydessä ihmetellyt kommentteja, joissa sanotaan että "onneksi vielä löytyy hyväsydämisiä ihmisiä Suomesta", "ihanaa lukea että vielä on muutamia ihmisiä jäljellä ketkä välittävät toisistaan." Nämähän lauseet sisältävät kaksikin erilaista oletusta: suurin osa suomalaisista on kylmäsydämisiä ja ennen asiat olivat paremmin.

Itse koen että olen apua saanut kun olen sitä tarvinnut ja aina jos olen nähnyt jonkun mummon kaatuvan yms. niin hetikohta on ihmisiä ollut auttamassa. Auttamatta jättäminen liittyy mielestäni enemmänkin sellaisiin tilanteisiin missä avuntarve on hieman epäselvä. Jos vaikka näen että vanhempi rouva tiputtaa sateenvarjonsa kädestään enkä itse ole siinä lähettyvillä niin en automaattisesti ryntää nostamaan sateenvarjoa matkan päästä. Mutta jos näen että rouvalla on vaikeuksia saada sateenvarjoaan ylös, autan toki sitten.

Uskoisinkin, että suurin osa ihmisistä kyllä auttaa jos huomaavat jonkun apua tarvitsevan. Toki noista yksittäisistä tapauksista tyyliin "Marjatta 93-v sai maata kauan hangessa ennen kuin kukaan tuli häntä auttamaan ylös" saa aina toisinaan lukea mutta siksihän niistä juttua syntyykin kun ovat poikkeuksia. Koko väestöä leimaavat väittämät eivät voi kuitenkaan perustua yksittäistapauksiin.

Onko käsitys kovasydämisistä ihmisistä pääsääntönä siis suhteellisuudentajutonta tekotraagisuutta, vai onko se todella niin että ennen ihmiset olivat hyväsydämisiä ja nykyään vain harvat poikkeusyksilöt? Koetteko että pääsääntöisesti ette saa apua sitä kaivatessanne tai että pääsääntöisesti törmäätte kovasydämisiin ihmisiin? Ja minkälainen tilanne oli menneinä vuosikymmeninä? Saiko kaatunut mummo 70-luvulla helpommin apua?