Onko tämä kiusaamista?

Oon 15-vuotias tyttö ja käyn 9 luokkaa, onneks peruskoulu loppuu ensikesänä ja sitten alkaa elämässä puhaltaa uudet tuulet. Mua on rajusti kiusattu koko ylä-asteen ajan ja oon aika masentunut ja ahdistunut, kaikinpuolin pahoinvoiva.

Menin tekemään virheitä ja päädyin sen takia kiusatuksi. Iskin ystävän poikaystävän ja puhuin muista seläntakana pahaa. En oo mitenkään ylpeä tekosistani. Tajusin jo seiskalla että mun ois pitäny toimia toisin, mutta kiusaaminen on silti vaan jatkunu. Se on päivittäistä haukkumista h*oraksi, rumaksi ja perään huutelua, katotaan ilkeesti ja nauretaan, levitetään perättömiä juoruja, tönitään ja mut on myös pahoinpidelty, poliisit ei kuitenkaan kauheesti voinu tehdä sille asialle mitään koska nämä k*sipäät oli alle rikosoikeudellisen iän, se juttu siirty vaan sossuille...

Toisaalta oon kiitollinen kiusaamisesta, ilman sitä en ois ehkä tajunnu toimivani typerästi ja eläisin vieläkin nii eli tää on ollu myös kasvattava ja kypsyttävä kokemus. Mutta ei sitä silti enää jaksais, oon aivan hajoomispisteessä! Tuntuu että nää kiusaajat ei osaa vetää rajaa mihkään ja ovat täysin empatiakyvyttömiä, itseasiassa vaan nauttisivat siitä jos mä hajoon ja teen vaikka itsemurhan... Mulle suoraan on hoettu sitäkin että tapa ittes. Sairasta. Todella sairasta. Kyllä yksittäisen horottelun kestää, mutta ei mitään maineita tai joka päivästä kiusaamista.

Mä en tiiä miks joskus toimin niin tyhmästi kun toimin, en osaa antaa sille muuta selitystä kuin että olin itsekäs kakara jonka päätä ei paljon järki pakottanut ja yritin hakee väärillä keinoilla suosiota.

Joskus koen syyllisyyttä siitä kun sanon itseäni kiusatuksi, kun kiusaajat sanoo että mä ansaitsen tän, ite oon alottanu koko homman. Mutta mitä muuta kuin kiusaamista on nuo teot joita ne kohdistaa minuun? Kun samalla tavalla kiusataan yhtä lihavaakin meidän koulussa. Hän silti saa enemmän sympatiaa, mutta kukaan ei auta ja tue mua kun oon tehny virheitä.