Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä tehdä kun elämänilo on kateissa?
12.11.2016 |
Oon havahtunut syksyn aikana siihen, että elämä tuntuu niin tasaisen harmaalta ja tylsältä eikä tulevaisuudessakaan näy valoa.
Olen vuosia elänyt "sitten kun" elämää, mutta tänä vuonna olen tajunnut että se "sitten kun" ei vaan tule toteutumaan minun kohdalla ikinä. Kaikki jatkuu vaan pääosin ihan samana mitättömänä harmaana kuin mitä se on aina ollut, turha edes toivoa mitään tapahtuvaksi kun niin ei kuitenkaan tule käymään.
En oikeastaan tunne enää edes yhtään mitään, tai väärä sanoa etten tuntisi mitään, mutta en tunne iloa, en jaksa kiinnostua asioista ja ne jutut mitkä on joskus tuonut iloa, ei enää tunnu miltään. Monesti mietin miksi teen jotain, kun en aidosti saa siitä enää mielihyvää. Välillä saatan nauraa muiden mukana joillekin jutuille, mutta samalla mietin että mitä hittoa mä nauran kun asia ei ole tuntunut mulla missään ja sitten vain teeskentelen että kyllä kyllä oli hauska juttu.
Päivät menevät siinä että en jaksa tehdä mitään, hirveän korkea kynnys tehdä mitään kun kaikki tuntuu niin turhalta ja yhdentekevältä. Ei tulisi mieleenkään lähteä töiden jälkeen vaikka kaverin kanssa leffaan, syömään tms kun se kaikki tuntuu vaativan niin paljon ponnisteluja. Töissä sentään käyn 5pvää viikossa. Mutta sekin on sellaista että lasken vaan tunteja koska pääsen pois ja koska on viikonloppu jotta voin olla rauhassa. Odotan 5 päivää viikonloppua, jolloin en tee kuitenkaan yhtään mitään ja ne menee ohi hujauksessa ja pian onkin taas maanantai aamu, jota alan ehkä jollain tavalla "pelkäämään" jo lauantai-iltapäivällä.
Työssä itsessään ei siis ole mitään pelättävää, mutta välillä mietin miksi ihmeessä edes menen sinne jos siitä tulee vaan paha olo. Se paha olo tulee lähinnä siitä kun elämä on niin samaa päivästä toiseen, näen työn ikuisena oravanpyöränä joka vaan rullaa päivästä toiseen..
Haaveilen siitä että voisi vaan jäädä kotiin nukkumaan, mutta toisaalta ahdistaa ajatuskin jos oisin työtön tms, että ei tavallaan kuuluisi mihinkään sillä tiedän että kuolisin tylsyyteen jos olisin 24/7 vaan kotona. Ja samalla kun harmittaa töihin lähtö, muistutan itseäni että mitä ihmettä tekisin kotonakaan. Mutta kaikki tuntuisi jotenkin helpommalta kun ei olisi pakko mennä mihinkään.
Tämä saattaa kuulostaa ihan typerältä, mutta toisinaan haavelen salaa suojatiellä että joku auto vaan tulisi ja ajaisi päälleni, mutta en halua missään nimessä kuolla siihen, eikä minulla ole muita itsetuhoisia ajatuksia. Ehkä tuossakin ajatuksena on se että sitten ei olisi hetkeen pakko mennä mihinkään kun satuttaisin itseni.
Mulla on ollut haaveita ja toiveita ja olen uskonut tulevaan, mutta nyt tuntuu että tästä voisi hyvin pyyhkiä vaikka 5 vuotta pois, mikään unelma tai usko paremmasta huomisesta ei ole käynyt toteen tänä aikana. Jotain pientä asioiden edistymistä ehkä on tapahtunut, mutta silti tuntuu että en vaan tule saavuttamaan maalia ikinä.
Kun katson taaksepäin mietin aina että huh onneksi en ole enää siellä, mutta kun yritän katsoa eteenpäin, en näe mitään. Siellä ei ole mitään. Vuodet vaan kuluu mutta mikään ei muutu. Edessä näkyy vaan päämäärätöntä, ikuista harmautta.
En ole onnistunut saamaan unelmieni työtä, en turvattua toimeentuloa, en unelmien kotia, enkä puolisoa ja mahdollisesti lapsia, mitkä nyt on ihan normaaleita saavutettavissa olevia asioita suurimmalle osalle. En vain löydä mitään keinoa millä nämä voisin vielä saavuttaa, yrittänyt olen kyllä.
Miten saisin elämänilon takaisin, että kokisin taas iloa, jaksaisin kiinnostua asioista ja elämä ylipäätänsä tuntuisi joltain?
Kommentit (58)
Samat fiilikset vaikka elämäntilanne on toinen. Miettii vain että tätäkö se elämä on, kunnes tulee loppu. Tässäkö se oli. Toisaalta mitä sen pitäisi olla? Jokapäivästä vain etsittävä edes jotain mukavaa, vaikeata, mutta mitä sitten muutakaan voisi tehdä?
Odottaako sitä liikoja? Tuntuu vain että muilla on paremmin, toisaalta monella on huonommin kuin minulla. Olen siinä keskiväliltä tylsän elämäni kanssa. No ennenmin tai myöhemmin se kuitenkin loppuu. That's it.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko aina vastaus lääkitys? Lääkitä itsensä onnelliseksi, että kelpaa ja jaksaa tätä elämää?
Hei ap,
minulla on ihan samanlainen olo. Paitsi että harkitsen vakavasti itsemurhaa koska en näe elämässä mitään saaavutettavaa enää.
Lohduttavaa että en ole ainut joka tuntee näitä fiiliksiä, vaikka eihän tällaisia fiiliksiä toivoisi kenellekään.
Ehkä tämä on masennusta.. Mutta tätä tämä on ollut jo ainakin 5 vuotta, nyt vaan tänä vuonna entistä voimakkaampana. Sitä ennenkään ei elämässä oo mitään suuria iloja ollut, mutta silloin vielä uskoi huomiseen. Uskoin siihen että vielä jonain päivänä se elämä alkaa ja luulin että minullakin on mahdollisuus saavuttaa ne asiat elämässä mistä olen unelmoinut, silloin elämässä oli jotain mitä odottaa.
Enää ei ole.
En vain osaa kuvitella itseäni johonkin terapiaan, en edes tiedä miten sinne pääsisin ja otettaisiinko tilanteeni tosissaan.
Läheisille kun olen yrittänyt jotain aiheesta sanoa, on ajatukseni ignoorattu ja puheenaihetta vaihdettu nopeasti, niinpä en viitsi heille tästä mitään sanoakaan.. Miten minä nyt masentunut voisin olla he kai ajattelevat kun päälisin puolin kaikki on tavallaan ok.
En oikeastaan edes tiedä varmaksi mitä elämän pitäisi olla ja odotanko siltä liikoja.. Ehkä haaveilin liikoja että perus arki ei ylettyisi minuun, että olisi sellainen työ, koti, ystäviä ja että elämässä tapahtuisi sellaisia asioita että arki ei iskisi näin rankasti viikosta toiseen. Sitähän se kai on.
Ehkä se elämänilo löytyisi työn kautta joka toisi sisältöä elämään, jos olisi sellainen koti jota voisi sisustaa, rahaa sen verran että talous olisi turvattu, ystäviä joiden kanssa kokea asioita ja jakaa elämän iloja ja suruja, joku harrastus missä voisi kehittää itseään, mahdollisuus matkustella useamman kerran vuodessa ja puoliso&lapsi jonka kanssa jakaa arkea. Näistä ainakin haaveilin ja niiden saavuttaminen tuntui tavoittelemisen arvoiselta. Nyt en jaksa enää tavoitella kun tuntuu että näitä en tule saavuttamaan kun en ole tähän mennessäkään saavuttanut.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin.... 2016 jälkeen ei ainakaan elämänilo kohentunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta ap kuulostaa jo vaikeasti masentuneelta. Suosittelen oikeasti mahdollisimman nopeata ammattiavun hakemista. Sittenhän sen näkee, auttaako. Miksi olet päätynyt ajattelemaan, että et voi saavuttaa unelmiasi? Milloin viimeksi jokin asia on tuottanut sinulle iloa?
Sama tilanne, työ missä en viihdy. Olen harkinnut vakavasti sanoo itteni irti!
Tuokoon sit elämä mitä tuo. Vakityö ollut 30 v ja yhtä kitumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tehnyt muutoksia elämässä. Vaihtanut työtä, hakenut tasapainoa yleensäkin elämään mutta iloa en löydä. Korona heilautti mun elämää ja en tahdo päässä kiinni siihen enään.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa klassisilta masennuksen oireita. Hae rohkeasti apua: yleensä parhaiten toimii jokin lääkitys ja terapia yhdessä. Tuo olo ei ole ikuinen eikä liity vain elämän olosuhteisiin - kun oikea hoito löytyy ja alkaa vaikuttaa, voimat lisääntyvät ja maailma alkaa näyttää valoisammalta.
Täyttä hölynpölyä.
Aloittajalle sanon että elät täysin vääränlaista elämää vääränlaisessa ympäristössä. Sinun täytytisi nyt vain rohkeasti murtaa tuo turhan elämän mankeli ja alkaa elämään näköistäsi elämää. Kun luet viestiäsi uudestaan niin huomaat varmaankin ettei mitään hävittävää ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lääkkeet ei ainakaan ole ratkaisu mihinkään. Yhtä typerää kuin juoda viinaa. Joillakin vain ei elämä luista eikä kehity paremmaksi. Kaikki junnaa paikoillaan vuodesta toiseen. Rahaakaan ei ole riittävästi mihinkään muutoksiin. M37
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mua ainakin koskettaa Ukrainan tilanne, en tiedä, onko se sitten normaalia, kun masentaa tavallista veronmaksajaa.
Vierailija kirjoitti:
Käy poimimassa ensi syksynä suippomadonlakkeja vähintään 50 kpl. Sitten syöt ne ja katso fiiliksiä seuraavana päivänä
Saako pimiästä verkosta? Syksyyn on pitkä aika.
Tee lapsia. Siitä tulee rutkasti sisältöä ja merkitystä elämään.
Olen sanaton. Terapia ei läheskään ole aina ratkaisu. Oma-apu keinot käytössä, mutta kun niistäkään ei apua, masentaa.. Mutta en hyödy terapiastakaan.
Ei ihminen motivoidu asioista jos elää vain itseään varten ja yksin. Yksinäisyys ajaa alakuloon ja merkityksettömyyden tunteeseen. Tarvitsisit perheen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käy poimimassa ensi syksynä suippomadonlakkeja vähintään 50 kpl. Sitten syöt ne ja katso fiiliksiä seuraavana päivänä
Saako pimiästä verkosta? Syksyyn on pitkä aika.
Itiöitä voi tilata ihan ilmaiseksi. Joku lähettää kirjeen ja sitten kasvatat itse. Google on ystäväsi
Alue: Aihe vapaa
Kuulostaa klassisilta masennuksen oireita. Hae rohkeasti apua: yleensä parhaiten toimii jokin lääkitys ja terapia yhdessä. Tuo olo ei ole ikuinen eikä liity vain elämän olosuhteisiin - kun oikea hoito löytyy ja alkaa vaikuttaa, voimat lisääntyvät ja maailma alkaa näyttää valoisammalta.