Minkä verran hoitovapaalla olevat äidit osallistuvat asumisen kustannuksiin

Mä menin takaisin töihin heti äitiysloman jälkeen, koska mies jäi työttömäksi raskausaikana. Miehen työttömyysaikana maksoin kaiken, ja kun mies pääsi töihin lapsen ollessa vajaan vuoden, jäin hoitovapaalle. Koska tiesimme jo etukäteen, että elämä voi olla epävakaata, ei olla missään vaiheessa hassattu rahaa ylimääräisiin vaan ollaan voitu lyhentää asuntolainaa vaikka vain toinen on töissä. Olin myös onnistunut säästämään työssäoloaikanani 6500e ja näille rahoillehan tuli käyttöä hoitovapaani aikana.

Meillä mies on kotona hoitovapaalla. Hän saa kotihoidontuen ja mä maksan hänelle 300 euroa kuussa kompensoimaan hoitovapaan vaikutuksia tulevaan eläkkeeseen sitten joskus. Maksan kaikki asumisen kulut ja enimmäkseen muunkin elämisen. Joitain kauppareissuja mies maksaa omalta tililtään.

Hyvin vähän, mutta mun säästöistä maksettiin kuitenkin käsiraha kokonaan, joten en potenut huonoa omatuntoa. 

Maksoin kaiken, koska muutin pois yhteisestä vuokrakämpästä kun lapsi oli runsaan vuoden. Toki äiti avitti ostamalla jääkaappiin täytettä, talvivaatteita ja vaippoja. Muuten olis varmaan budjetti ollut aika munia myöten.

Meillä on yhteinen laina ja okt-talo 50/50 omistuksella. Rahat yhteiset. Hoitovapaalla maksoi mies enemmän, paitsi miehen hoitovapaalla minä.

Mies ollut myös työttömänä pariin otteeseen, jolloininä puolestani maksanut enemmän. Välillä meni kaikki rahat elämiseen, välillä jää säästöön.

Meillä on aina mennyt niin että mies maksaa lainat, eli kodin- ja autot, mä kauppalaskut ja puhelinlaskut. Lasten harrastukset ja muut kulut, maksetaan jommankumman pussista.

Toimii!

Niin ja miehellä isommat tulot!

Te jotka ette oo uskaltaneet avioitua virallisesti vaan elätte visseillä puheilla eli nk avoliitossa niin olkaapa tarkkoina. Esim jos miehen nimellä koti josta hän maksaa pankille ja sinä avokkaana maksat ruoan, sun muut meneot. Ero tulee niin oot puillapaljailla. 

Vierailija kirjoitti:

Naiset varastavat rahaa työssäkäyviltä. Oksettavaa.

MIehet varastaa naisilta laittamalla naisen elättämään lapsen vaikka lapsi on myös miehen. Samaten miehet varastaa naisen työnantajalta kun vain naisen työnantaja joutuu maksamaan lapsen syntymästä ja hoidosta aiheutuvat kulut vaikka lapsi on puoliksi miehen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

PS Ottakaa oikeasti aina erilliset asuntolainat. Kumpikin hoitaa omansa ja kerryttää omaa omaisuuttaan.

Mutta jos avioehtoa ei ole, talohan on yhteistä omaisuutta.

No, lisätään vielä se, että totta helvetissä myös se avioehto. Miksi ei? Jos eroa ei tule, sillä ei ole väliä. Jos tulee, väliä on paljonkin. Juu ja kaikki parit uskovat naimisiin mennessään pysyvänsä yhdessä aina. Elämä on kuitenkin niin raju juttu, ettei mistään kannata olla tyhmän varma. Avioliittojen osalta sen jo tilastotkin kertovat.

Mun mielestä taas on ihan oikein, että jos ero tulee, niin yhdessä hankittu omaisuus sitten puolitetaan, eikä käy niin, että jää hoitovapaiden takia huonompaan asemaan. Lapset on kuitenkin yhdessä suunniteltu, ja yhdessä on suunniteltu myös se, miten hoitovapaat järjestetään.

Yhdessä hankkimista on sekin, että toinen omistaa puolet ja toinen puolet asunnosta. Mielestäni on paljon selvempää, että hoitovapaalla menetetty palkan kompensaatio liikkuu puolisoiden välillä ihan rahana yhteiselle tilille, kuin että työssäkäyvä joutuisi ei-mihinkään laskelmiin perustuen maksamaan asuntolainaa yksin, vaikka asunto on yhteinen. Jos tulot ja menot jaetaan vain mututuntumalla, käy tosi helposti niin, että toinen tulee maksaneeksi enemmän, vaikkei se olisi tarkoitus. Kukin tietenkin taaplaa tyylillään. Minä olen ylivarovainen. Jos jonkin superyllärin seurauksena elämä iskee nyrkillä naamaan ja jokin sovittamaton kauna mieheni ja minun välille joskus tulee, raha ja taloudellinen vastuu ovat viimeisiä, joissa haluan olla velkaa tahi velkoja.

Jos toinen on hoitovapaalla ja toinen käy töissä, niin eiköhän ole aika tavallinen skenaario, että toinen maksaa enemmän. Ei siitä kotihoidontuesta nimittäin kovin kummoista lainanlyhennystä makseta. Tämä kyllä on aika selvä juttu ennen kuin lapsi hankitaan, kun näitä käytännön juttuja mietitään. Lapsi on kuitenkin yhteinen asia. Usein käy niin, että isä on töissä ja näin ollen maksaa enemmän, mutta ei se ole ainoa vastuu, joka lapsen tulemisesta on. Jos lapsi on biologinen lapsi, äiti on aina se, joka on raskaana ja synnyttää.

Kyllä kyllä. Mutta olen tosiaan se sama, joka yhdessä puolisonsa kanssa säästi yhteiselle hoitovapaatilille etukäteen palkan sille hoitovapaalla olevalle. Silloin myös hoitovapaalla oleva osallistuu niiden säästettyjen rahojen avulla yhteisiin menoihin ihan samoin kuin ennen hoitovapaatakin (molemmat ovat osallistuneet säästämiseen, joten vastuu hoitovapaalla pärjäämisestä ei kuitenkaan lankea vain yhdelle, onhan lapsi yhteinen). Silloin pystyy myös sitä omaa lainaa lyhentämään tai jos ei pysty, sopii lyhennysvapaan jakson. Kaikilla ei ehkä ole näin mittavaan säästämiseen mahdollisuutta, mutta niille, joilla on, se on hyvä ja reilu vaihtoehto.

Mutta jos on yhdessä säästetty, kyllähän se edelleen tarkoittaa sitä, että toinen maksaa enemmän! Ei sillä, että säästäminen olisi jotenkin huono juttu, totta kai kannattaa säästää hoitovapaan varalle, jos mahdollista. Meillä esim. ei ollut.

Olet oikeassa, niinhän se tarkoittaa absoluuttisesti ajatellen, mutta kun säästetään kohdennetusti siihen hoitovapaaseen, kumpikaan ei maksa suhteellisesti enemmän. Kohdehan on yhteinen lapsi. Kotihoidon kustannukset = puolet kaikkien yhteisten menojen summasta. Ja näihin kustannuksiin molemmat ovat säästämällä osallistuneet yhtä lailla. Se toisen maksama absoluuttinen ekstra syntyy siitä, että lapsen hoitaminenkin on työtä. Hoitaja kompensoi kustannuksia suoraan omalla työllään. Kyllähän tämän saman kuvion voi toteuttaa muutenkin kuin etukäteissäästöillä. Silloin vain pitää huolehtia siitä, ettei työssä käyvän taakka ole _suhteettoman_ suuri. Puhumme samasta asiasta. Lähestymme sitä vain eri tavoin. :)

Meillä hoitovapaa-aika on lyhyehkö, alle vuoden. Mä maksan yhteiselle tilille niin, että omalle tilille jää kuussa vajaa parisen sataa. Muu menee yhteiseksi. Omilla rahoilla maksan harrastamiseni, vaatteeni ja kampaajan.

Yhteistililtä (jolle molempien työssäkäydessä maksetaan saman verran) menee asumisen, lasten, ruuan, laskujen, autoje jne. menot. Mies maksaa nyt enemmän tietty. Yhteisiä lapsia, yhdessä päätetty koska palaan töihin.

Meillä on ollut yhteistili jo ennen lapsia, helpottaa mielestäni arkea kovin.

Kun kaikki rahat aina menee mitä kummallekin tulee, on helppoa, ei tarvi miettiä mitään rahan ja menojen jakoja. Talo on miehen nimissä, mutta jos ero tulee, niin puolet siitä on mun, ja kun kuollaan se jää lapsille. Talo on ostettu pääasiassa sen takia että jää lapsille perintöä edes jotain eikä mene vuokrarahoina rahat kankkulan kaivoon.

Teillä on ihania miehiä kun ajattelevat että lasta olisi hyvä hoitaa kotona. Mun miehen mielestä lapsen voi aivan hyvin viedä hoitoon ja niinpä menin töihin kun lapsi oli 9kk. Jos meinaan hoitaa kotona niin saan ihan itse järjestää rahoituksen. Hän vaatii myös että maksan puolet asumiskuluista vaikka kuinka olisin hoitovapaalla. Eli lapsi on hoidossa ja mun sydäntä särkee kun itkee niin kovaan aina kun vien.

Olin kotona mahdollisimman pitkään, sillä töissä oli Yt-neuvottelut ja kaikki hoitovapaalta tulijat saivat lähteä.

Itse venytin penniä kaikessa. Kävin ystävälläni pesemässä ikkunoita, sain aina vaatesäkin hänen lastensa vanhoja vaatteita tilalle. Toisen ystävän lapsen luokan myyjäisiin tein mokkapaloja ja sain lisää vaatteita, itselleni talvikengät .

Käytin 3 vuoden aikana 3.t kengät loppuun, en ostanut käytännössä mitään uutena ja aina oli joku huutisilmoitus netissä.

Hyvin pitkälti vastasin ruokakuluista ja sen verran sain tarpeetonta myytyä että maksoin myös sähkölaskun.

Muistan kun olin saanut jonkin verran säästöön huutistuloja ja mulle tuli pikainen hammaslääkärikäynti ja säästöt hupenivat kaikki.

Minä jäin kotiin, koska se oli meidän valinta, paras sellainen. Nyt olen töissä ja mies on työtön. Näin maailma vaan välillä menee.

Vierailija kirjoitti:

Teillä on ihania miehiä kun ajattelevat että lasta olisi hyvä hoitaa kotona. Mun miehen mielestä lapsen voi aivan hyvin viedä hoitoon ja niinpä menin töihin kun lapsi oli 9kk. Jos meinaan hoitaa kotona niin saan ihan itse järjestää rahoituksen. Hän vaatii myös että maksan puolet asumiskuluista vaikka kuinka olisin hoitovapaalla. Eli lapsi on hoidossa ja mun sydäntä särkee kun itkee niin kovaan aina kun vien.

Mä muuttaisin lapsen kanssa pois, silloin saisi tukia niin että voi olla kotona. Mies vois jäädä piehtaroimaan niihin rahoihinsa kun se on kerran elämässä tärkeintä!