Lue keskustelun säännöt.
Miten kenenkään pää kestää
10.03.2006 |
olla vuosikausia kotiäitinä? Älkää ymmärtäkö väärin, en arvostele, vaan ihmettelen aidosti ja nostan hattua samalla. Mä en kertakaikkiaan pystynyt. En mitenkään. Mua rupesi ihan hirveästi ahdistamaan, vaikka mitä olisin tehnyt. Tavattiin kyllä säännöllisesti toisia äitejä ja lapsia ja oli mulla omia menoja ja harrastuksiakin mutta ei se vaan riittänyt. Siinä vaiheessa kun elämänilo katosi niin oli pakko tehdä asialle jotain. Otin osapäivätyön ja nyt elämä hymyilee. En varmaan voisi enää koskaan jäädä täysipäiväiseksi kotiäidiksi. Vintti rupesi vaan pimenemään liikaa.
Onko muilla ollut tällaista kotiäitiahdistusta ja mitä olette tehneet?
Kommentit (8)
vihdoinkin joku muu äiti joka ei jaksa loputtomiin olla kotona lastensa kanssa. Itse menen nyt töihin (75% työaika) kun tyttöni 10 kk. Vuorotyön ansiosta tyttö tarttee olla hoidossa vain 2 pv/ viikko. Odotan innolla töihin palaamista, saa jotain muutakin ajateltavaa kun oma lapsi. Olen täysin vakuuttunut että olen paljon parempi äiti kun olen välillä erossa lapsestani. Olen käynyt koko äitiysloman aikana mamma-treffeillä ja muissa tapahtumissa, mutta minä travitsen myös muuta jotta jaksan olla hyvä äiti.
Minäkin kunnioitan ja nosta hattua niille äideillä jotka jaksavat olla kotona monta vuotta hoitamassa lapsena. Minusta vain ei ole siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta kun nyt kerran KYSYIT, niin luulenpa että se kotona jaksaminen riippuu seuraavista asioista. Enkä nyt siis todellakaan tuomitse sinua tai kaltaisiasi, mutta näin minä (akateeminen uranainen, lapset sain 33- ja 34-vuotiaana, olin kotona yhteensä 4,5 vuotta) jaksoin kotona ja jopa VIIHDYIN:
- kotiäitiyttä pitää todella arvostaa. Eikä pelkästään puheen tasolla, vaan todellakin sisimmässäänkin olla sitä mieltä, että lapsille kotihoito on arvokas lahja ja panostus.
-pitää olla kodin ulkopuolistakin elämää. Netin ja kännyn kanssa pärjää yhteydenpidossa pitkälle, kannattaa huolehtia myös niistä ystävyyssuhteista, joita ei ole solmittu pelkästään elämäntilanteen ympärille (eli muita hiekkis-äitejä).
- lähipiirin pitää myös arvostaa kotonaoloasi. Väheksyvä siippa tuhoaa herkästi motivaation. Miehen pitää myös tukea kotonaoloa siten, että antaa äidille omaa aikaa, tilaa mennä joskus ilman lapsiakin harrastamaan.
-ikä ja elämänkokemus auttavat. Jos nuoruuden kokeminen on jäänyt kesken, kotonaolo ahdistaa entistäkin enemmän.
- sekin auttaa, jos työelämässä on ehtinyt luoda jo uraa ja olla sen verran pitkään, ettei ole epävarma olo sen suhteen, säilyykö ammattitaito ja asema poissaolon aikana. Kyllä sitä duunia ehtii paiskia vielä yli neljännesvuosisadan, vaikka olisikin välillä muutaman vuoden kotona lasten kanssa.
- lastenhoidosta ei pidä ottaa liikaa stressiä, aikataulut on paras heittää ainakin siinä mielessä hittoon (vaikka rutiinit sinänsä ovatkin lapsille hyviä, niin orjallisesti niitäkään ei kannata noudattaa vaan nauttia kotonaolon vapaudesta).
- paljon riippuu siitäkin, miten hyvin pääsee liikkumaan lasten kanssa. Autottomana syrjäkylillä päivät elelevä kotiäiti ryytyy takuulla nopeammin kuin sellainen äiti, joka voi lähteä päivän aikana minne mielii.
- lasten kasvu kannattaa ottaa haasteena. Kasvatuspsykologiasta voi lukea tohtoriksi asti, joten se ei ole mikään pikkujuttu, jonka kaikki hanskaavat yhtä hyvin!
Ekan lapsikatraan kanssa 14vuotta sitten kun olin parikymppinen, hinguin töihin aika pian. Tämän ipanan kanssa olen viihtynyt kotona yli kaksi vuotta ja jos vain rahat riittää niin olen toisetkin pari.
Asutaan maalla omakotitalossa ja tykkään tehdä pihahommia, remonttia, kunnostaa huonekaluja ja hoitaa eläimiä. En varmaan jaksais nauttia näistä hommista jos kävisin töissä.
Ja sitäpaitsi on kiva kun koululaiset tulevat kotiin ja olen täällä laittanut ruuat valmiiksi ja jaksan auttaa läksyissä ym.
Luulen että jos asuisimme kerrostalossa kaupungissa, en viihtyisi kotona :( ei olisi mielekästä tekemistä. En ole puisto-tai perhekerhoäiti.
Rakastan tätä hetkeä kun ei ole kiirettä eikä stressiä, jaksaa antaa perheelleen huolenpitoa. Työelämä ja kotihommat meinas vetää mut piippuun, minulla oli tarve hoitaa sekä työ että koti paremmin kuin hyvin.
Huomaa, että kirjoittaja on akateeminen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun jaksaminen kotiäitinä loppui kuin seinään, kun mies oli kotona kuin sika: ei osallistunut kotitöihin lainkaan, jätti kaiken jälkeensä ja sen päälle vielä nipotti ja mäkätti kaikesta.. eli väheksyi todenteolla. MInun arvomaailmassa nämä ovat todella suuria asioita.
Ikä ja elämänkokemus on myös tärkeä tekijä. Nuorena akateemisena minulla on " ura" edessä, töissä olen pidetty ja arvostettu ja saan hyvin rakentavaa ja asiallista kohtelua osakseni, vaikka olen hyvin nuori, kokematon ja siksi ehkä joskus naivi tai tietämätön sekä myös olen nätti nainen, jota ei kuitenkan arvostella ulkonäön kautta. Tämän jälkeen sitten kun jää kotiin kuuntelemaan miehen ja anopina aivotuksia ei paljon naurata.
On huomattavasti helpompaa jäädä kotiin huonosta työstä, työilmapiiristä, työkavereista ja inhottavasta pomosta (ja mahdollisesti vielä inhottavista asiakkaista) kun taas erittäin motivoivasta työympäristöstä... huomioikaa sekin kun taas arvostelette " uraäitejä" (vai onko se juuri kateutta, kun omassa työssä asiat on niiin huonosti)
Vierailija:
- lähipiirin pitää myös arvostaa kotonaoloasi. Väheksyvä siippa tuhoaa herkästi motivaation. Miehen pitää myös tukea kotonaoloa siten, että antaa äidille omaa aikaa, tilaa mennä joskus ilman lapsiakin harrastamaan.-ikä ja elämänkokemus auttavat. Jos nuoruuden kokeminen on jäänyt kesken, kotonaolo ahdistaa entistäkin enemmän.
- sekin auttaa, jos työelämässä on ehtinyt luoda jo uraa ja olla sen verran pitkään,
En siis jäänyt kotiin ja vieläpä mielelläni siksi, etteikö töissäkin olisi ollut kivaa. Mutta tiesin, että työ - jota olin jo tehnyt 9 vuotta siinä vaiheessa - pysyy ja odottaa minua kun palaan. Niin kävikin!
Vierailija:
On huomattavasti helpompaa jäädä kotiin huonosta työstä, työilmapiiristä, työkavereista ja inhottavasta pomosta (ja mahdollisesti vielä inhottavista asiakkaista) kun taas erittäin motivoivasta työympäristöstä... huomioikaa sekin kun taas arvostelette " uraäitejä" (vai onko se juuri kateutta, kun omassa työssä asiat on niiin huonosti)
- se sinun siteeraamasi akateeminen äiti-
2 jatkaa: otin osa-aikatyön, ja olin todell iloinen töihin päästyäni.
pikkuhiljaa töitä vaan alkoi kertyä sovittua enemmän ja tein jopa 6päivää viikossa...
nyt 3vuoden töissäolon jälkeen sanoin itseni irti ja olen taas kotiäiti, tuntui ettei jaksa kotona enää edes siivota tai laittaa ruokaa.
lapsilla onneksi se tilanne kokoajan että olivat vaan n.3pvää viikossa hoidossa kun meillä molemmilla vuorotyö...
Nyt siis taas kotiäitinä ja olen ikionnellinen!
Katsotaan nyt kuinka kauan jaksan ,mutta nautin joka hetkestä!