Lue keskustelun säännöt.
Pakko myöntää, että koira merkitsee minulle enemmän kuin vaimo tai lapset
11.11.2016 |
Meille tuli koiranpentu pari vuotta sitten vaimon ja tyttären vaatimuksesta. Heidän kiinnostuksensa kuitenkin lopahti nopeasti ja koirasta huolehtiminen jäi minulle. Olen nyt niin kiintynyt koiraan, että siitä on tullut minulle läheisin ja rakkain perheenjäsen.
Olen ilmeisesti aina ollut koiraihminen sitä tiedostamatta.
Toki pidän vaimostani ja olen kiinnostunut lasteni tekemisistä ja toivon heille kaikkea hyvää, mutta samanlaista sidettä kuin koiraan minulla ei ole heihin.
Pienen koiran pyyteettömässä sitoutumisessa ja kaiken uhraavassa kiintymyksessä on jotain suurta ja hienoa. Koiran hyvinvoinnista huolehtiminen ja lojaalisuus sitä kohtaan on tehtävä, joka syrjäyttää kaiken muun, jopa muun perheeni.
Onko muita jotka ajattelevat ja tuntevat samoin ja ymmärtävät mistä puhun?
Kommentit (27)
Olen nähnyt saman käyvän useallekin miehelle. Kun meille tuli pentu vaimon, tyttären ja osin pojankin vaatimuksesta niin tiesin jo silloin että kyllähän vastuu koirasta aika pitkälle minulle varmaan monissa asioissa jää, mutta hyväksyin sen. Koirat eivät sinällään minulle mitenkään vieraita ole, mutta täytyy sanoa että minä en mitenkään suunnattoman innostunut koirasta ole vaikka toki lenkitän, leikitän, ruokin yms. mutta välillä tuntuu että enemmän stressiä koirasta on kuin se sitä lievittää :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei, minä kyllä rakastan koiriani ja tunnen jos jonkinmoisia syvällisiä hellyydentunteita, mutta eivät ne ikinä ohita tunteitani perheenjäseniäni kohtaan. Voisiko olla niin, että kaipaisit perheeltäsikin varauksetonta ihailua ja suorastaan riippuvaisuutta, mutta et heiltä sitä saa (kuten ei kuulukaan)?
En voisi ikinä rakastaa lasta kuten koiriani. Puolisoani rakastan enemmän kuin mitään muuta, mutta koirat kakkosena. Enkä siis tietenkään lapsia hankikaan.
Kymmenvuotiaana koin samoin. Nyt koira talossa ja "vain koira", ja tietää paikkansa, eli viimeinen jonossa. Ja näin sen kuuluu ollakin. Muuten ei voi hyvin koira eivätkä ihmiset.
Vierailija kirjoitti:
Ei, minä kyllä rakastan koiriani ja tunnen jos jonkinmoisia syvällisiä hellyydentunteita, mutta eivät ne ikinä ohita tunteitani perheenjäseniäni kohtaan. Voisiko olla niin, että kaipaisit perheeltäsikin varauksetonta ihailua ja suorastaan riippuvaisuutta, mutta et heiltä sitä saa (kuten ei kuulukaan)?
Voi hyvinkin pitää paikkansa. Mutta toisaalta myös itse olen ripustautuva. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En voisi ikinä rakastaa lasta kuten koiriani. Puolisoani rakastan enemmän kuin mitään muuta, mutta koirat kakkosena. Enkä siis tietenkään lapsia hankikaan.
Täällä myös samoin ajatteleva. Koiran tulo avasi minulle ihan uuden tunnemaailman. Lapsia kohtaan en ikinä voisi tuntea mitään lähellekään samanlaista. Ja mies siis minäkin.
Kyllä koira on ihmisen paras ystävä. Se ei koskaan kieroile ja juonittele vaan on aina vilpitön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minä tiedän mistä aloittaja puhuu, mutta kannattaisi miettiä asiaa pitemmälle. Et avaa sydäntäsi täysin perheellesi, jos koira herättää sinussa noin vahvan reaktion. Oletko ajautunut ulkokaarteeseen ja nyt koiran myötä yksinäisyytesi lieveni ja löysit elämään uuden mielen ja tarkoituksen?
On toki positiivista, että suuntaat kaihosi koiraan etkä uuteen naiseen. Mutta kannattaisi ehkä miettiä, mitä voisit itse tehdä, jotta pääsisit elämään täysipainoisesti hyväksyttynä ja rakastaen. Väisteletkö henkisesti ihmisiä? Aika moni meistä tekee niin, ja pieni pettymys on elämän perussävel. Silloin ei edes usko voivansa tai ansaitsevansa tulla nähdyksi ja kuulluksi ihan kokonaan.
Jouduin itse kriisiin ja päädyin kertomaan paineistani ja tarpeistani töissä, kun en pysynyt enää kasassa. En uskonut, että minua voisi kukaan ymmärtää. Samoin jouduin avautumaan ystävälle. Hämmästyin ehkä eniten sitä, miten paljon hämmästyin siitä, että he pitivät piilottelemiani tunteita itsestään selvänä siinä tilanteessa olevalle ihmiselle. Nyt on kevyempi hengittää, ja ihmiset ympärilläni pitävät minusta enemmän ja rentoudun itsekin.
Koira voi auttaa sinua lähentymään muita ihmisiä, jos annat sen tapahtua. Sydän täyttyy uusista tunteista, joita sitten tottuu kokemaan ja pystyy jakamaan muillekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä menee kissatkin koiran ohi.
Koirat näytävät palvovan ihmistä ja se tuntuu viehättävän tietyn tyyppisiä ihmisiä.
Lukaisepa aloittaja ylen uutisista artikkeli, missä kerrotaan miten koulutetaan metsästyskoiria. Siellä on täytetty karhu, jota koira luulee oikeaksi. Koiranomistajat tuovat koiriaan koulutettavaksi ja kuvittelevat että koira puolustaa isäntäänsä henkensä uhalla. Kouluttaja kertoi että kyllä ilmeet ovat venähtäneet, kun koira puikkii pakoon ja hylkää epäröimättä koko isäntäperheensä "karhun" armoille. Yksikään koira ei ole jäänyt puolustamaan isäntäänsä tai emäntäänsä henkensä uhalla. Ei edes perheen lapsia.
Kyllä. Olen kissaihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En voisi ikinä rakastaa lasta kuten koiriani. Puolisoani rakastan enemmän kuin mitään muuta, mutta koirat kakkosena. Enkä siis tietenkään lapsia hankikaan.
Tällaiset viestit mua aina vähän huvittaa.
Lapseton tietää, ettei koskaan voisi rakastaa omaa lasta, vaikka omasta lapsesta ei ole kokemusta. Vähän sama kun mä sanoisin, että en tykkää oliiveista yhtään, vaikka en ole niitä ikinä maistanut (enkä maista!!).
Ei siinä, hyvä, että et tee lapsia kun ajatusmaailma on tuo. Kaikkea hyvää :)
MIten luulet, että kestät, kun koirasta aikanaan aika jättää? Lemmikit ovat meidän kanssa vain kappaleen matkaa. MInulla on ollut lapsesta asti aina lemmikkejä, todella rakkaita, mutta ei lähelläkään sitä rakkautta, jota tunnen lastani kohtaa. Lemmikit vaihtuu, mutta lapseni menetystä en kestäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän täysin kiintymyksesi koiraasi ja sille antamaasi luottamukseen, koiraanhan voi aina luottaa, naiseen luottavaa miestä ei voi nimittää edes hömöksi, vaan sellainen "mies" on oikeasti idiootti.
Mutta kuinka koira voi mennä lasten edelle? se ei ole mielestäni normaalia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voisi ikinä rakastaa lasta kuten koiriani. Puolisoani rakastan enemmän kuin mitään muuta, mutta koirat kakkosena. Enkä siis tietenkään lapsia hankikaan.
Tällaiset viestit mua aina vähän huvittaa.
Lapseton tietää, ettei koskaan voisi rakastaa omaa lasta, vaikka omasta lapsesta ei ole kokemusta. Vähän sama kun mä sanoisin, että en tykkää oliiveista yhtään, vaikka en ole niitä ikinä maistanut (enkä maista!!).
Ei siinä, hyvä, että et tee lapsia kun ajatusmaailma on tuo. Kaikkea hyvää :)
Vähän hassua, että noin passiivis-aggressiivinen ja ahdasmielinen ihminen heittelee ilmaan sellaisia sanoja kuin "rakastaa". Ihan kuin ymmärtäisi sen merkityksen. t. eri kirjoittaja
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä tiedän mistä aloittaja puhuu, mutta kannattaisi miettiä asiaa pitemmälle. Et avaa sydäntäsi täysin perheellesi, jos koira herättää sinussa noin vahvan reaktion. Oletko ajautunut ulkokaarteeseen ja nyt koiran myötä yksinäisyytesi lieveni ja löysit elämään uuden mielen ja tarkoituksen?
On toki positiivista, että suuntaat kaihosi koiraan etkä uuteen naiseen. Mutta kannattaisi ehkä miettiä, mitä voisit itse tehdä, jotta pääsisit elämään täysipainoisesti hyväksyttynä ja rakastaen. Väisteletkö henkisesti ihmisiä? Aika moni meistä tekee niin, ja pieni pettymys on elämän perussävel. Silloin ei edes usko voivansa tai ansaitsevansa tulla nähdyksi ja kuulluksi ihan kokonaan.
Jouduin itse kriisiin ja päädyin kertomaan paineistani ja tarpeistani töissä, kun en pysynyt enää kasassa. En uskonut, että minua voisi kukaan ymmärtää. Samoin jouduin avautumaan ystävälle. Hämmästyin ehkä eniten sitä, miten paljon hämmästyin siitä, että he pitivät piilottelemiani tunteita itsestään selvänä siinä tilanteessa olevalle ihmiselle. Nyt on kevyempi hengittää, ja ihmiset ympärilläni pitävät minusta enemmän ja rentoudun itsekin.
Koira voi auttaa sinua lähentymään muita ihmisiä, jos annat sen tapahtua. Sydän täyttyy uusista tunteista, joita sitten tottuu kokemaan ja pystyy jakamaan muillekin.
Ei minulla ole mitään ongelmia ihmiskontakteissa, kriisejä tai "ulkokaarteita". En ole yksinäinen tai hyljeksitty, vaan hyvin menestynyt ammatinharjoittaja, joka on aktiivinen harrastuksissa ja yhdistyselämässä.
Perheeni arvostaa ja rakastaa minua ihan vilpittömästi. Lapset jopa pikkuisen ihailevat minua kaiken sen vuoksi, mitä olen saavuttanut elämässäni.
Minulle vaan yksinkertaisesti koira merkitsee enemmän kuin perhe, tai paremmin ehkä on aivan toisella tasolla tärkeä kuin perheeni, juuri koska koira tarvitsee minua 100%:sti.
Oikein.
Mun elämäni rakkaus on emännän kisu, kolme vuotias veitikka.
m34
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä tiedän mistä aloittaja puhuu, mutta kannattaisi miettiä asiaa pitemmälle. Et avaa sydäntäsi täysin perheellesi, jos koira herättää sinussa noin vahvan reaktion. Oletko ajautunut ulkokaarteeseen ja nyt koiran myötä yksinäisyytesi lieveni ja löysit elämään uuden mielen ja tarkoituksen?
On toki positiivista, että suuntaat kaihosi koiraan etkä uuteen naiseen. Mutta kannattaisi ehkä miettiä, mitä voisit itse tehdä, jotta pääsisit elämään täysipainoisesti hyväksyttynä ja rakastaen. Väisteletkö henkisesti ihmisiä? Aika moni meistä tekee niin, ja pieni pettymys on elämän perussävel. Silloin ei edes usko voivansa tai ansaitsevansa tulla nähdyksi ja kuulluksi ihan kokonaan.
Jouduin itse kriisiin ja päädyin kertomaan paineistani ja tarpeistani töissä, kun en pysynyt enää kasassa. En uskonut, että minua voisi kukaan ymmärtää. Samoin jouduin avautumaan ystävälle. Hämmästyin ehkä eniten sitä, miten paljon hämmästyin siitä, että he pitivät piilottelemiani tunteita itsestään selvänä siinä tilanteessa olevalle ihmiselle. Nyt on kevyempi hengittää, ja ihmiset ympärilläni pitävät minusta enemmän ja rentoudun itsekin.
Koira voi auttaa sinua lähentymään muita ihmisiä, jos annat sen tapahtua. Sydän täyttyy uusista tunteista, joita sitten tottuu kokemaan ja pystyy jakamaan muillekin.
Ei minulla ole mitään ongelmia ihmiskontakteissa, kriisejä tai "ulkokaarteita". En ole yksinäinen tai hyljeksitty, vaan hyvin menestynyt ammatinharjoittaja, joka on aktiivinen harrastuksissa ja yhdistyselämässä.
Perheeni arvostaa ja rakastaa minua ihan vilpittömästi. Lapset jopa pikkuisen ihailevat minua kaiken sen vuoksi, mitä olen saavuttanut elämässäni.
Minulle vaan yksinkertaisesti koira merkitsee enemmän kuin perhe, tai paremmin ehkä on aivan toisella tasolla tärkeä kuin perheeni, juuri koska koira tarvitsee minua 100%:sti.
Lapsesi tarvitsee sinua 100%. Annat koirasi uuteen kotiin ja se on sopeutunut sinne alle kuukaudessa. Se ei siellä kaipaa tai muista sinua. Kuka tahansa voi hoitaa koirasi ja se on onnellinen ja tyytyväinen jos vain saa liikunnan, ruuan ja aktiviteettien suhteen tarpeensa tyydytettyä. Olet lapsillesi ainutkertainen isä, jota kukaan ei voi korvata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voisi ikinä rakastaa lasta kuten koiriani. Puolisoani rakastan enemmän kuin mitään muuta, mutta koirat kakkosena. Enkä siis tietenkään lapsia hankikaan.
Tällaiset viestit mua aina vähän huvittaa.
Lapseton tietää, ettei koskaan voisi rakastaa omaa lasta, vaikka omasta lapsesta ei ole kokemusta. Vähän sama kun mä sanoisin, että en tykkää oliiveista yhtään, vaikka en ole niitä ikinä maistanut (enkä maista!!).
Ei siinä, hyvä, että et tee lapsia kun ajatusmaailma on tuo. Kaikkea hyvää :)
Miten lapsettomat, mutta lapsia haluavat/yrittävät tietävät, että oikeasti haluavat lapsia ja rakastaisivat niitä kun ei ole vielä kokemusta? Aivan samalla tavalla tuo homma toimii.
0/5