Lue keskustelun säännöt.
Miksi et soita ystävällesi?
10.11.2016 |
Olen odotellut jo viikkoja, että eräs ystävistäni soittaisi mulle, mutta mitään ei ole kuulunut.
Olettaisin, että ystävääni kiinnostaisi elämäni tapahtumat, mutta ei sitten näköjään ole kiinnostunutkaan minusta, eikä elämäni kuvioista. Itse haluaisin kyllä tietää, mitä ystävälleni kuuluu näin monen viikon jälkeen, mutta olen päättänyt, että en soittele, kun viimeksi parisen viikkoa sitten yritin soitella, niin hän ei vastannut, ja usein on vuosien ajan jo ollut aina vastaamatta soittoihini. No, ja sitten aina tulee selityksiä viestillä, miksi ei ole vastannut puheluihini, ja nyt ei edes ole selittänyt viestien, mutta odottelenpa tässä nyt sitten hänen ottavan ensin yhteyttä, sillä itse päätin, että en soita enää hänelle. Jos hänellä on varaa käyttäytyä vuosikymmenien ystävyyssuhteessamme noin, niin okei, mutta ystäväni ei ajattele sitä, että joskus tulevaisuudessaan saattaa tulla sellainenkin päivä eteensä, että suorastaan kaipaa minuakin. Ilmeisesti ei osaa niin ajatella, kun hänellä vielä on niitä muutamia läheisiä ihmisiään vierellään, mutta niin on minullakin ja vielä läheisempiä ihmisiä ja enemmän kuin tuolla ystävälläni.
Kommentit (30)
Haluaisin kovasti soittaa ystävälleni silloin tällöin. Ystävälleni puhelimessa puhuminen kuitenkin sopii paljon harvemmin kuin minulle. Olen joskus yrittänyt aktiivisemmin soitella, mutta jokaisella kerralla hän on joko lopettanut puhelun lyhyeen, jättänyt vastaamatta, tai ollut puhumassa toista puhelua. Jos hän puolestaan soittaa minulle, vastaan aina, lopetan sen mitä olen juuri silloin tekemässä ja keskityn juttelemaan hänen kanssaan. Olen ajatellut että yhteydenpito toimii parhaiten niin, että hän soittaa silloin kun hänellä on hyvä hetki jutella.
Tässä järjestelyssä harmittaa ainoastaan yksi asia: silloin kun minulla on jokin kurja tilanne juuri meneillään, johon tarvitsisin ystävän tukea, en yleensä saa häntä kiinni. Kun sitten seuraavan kerran juttelemme, tilanteeni on yleensä jo ohi. Minusta siis tuntuu, että ystävyytemme on tältä osin yksipuolista: minä olen hänen käytettävissään aina kun hän tarvitsee mutta hän ei ole minun käytettävissäni. Toisaalta tämä on myös ymmärrettävää, koska hän on kahden lapsen yksinhuoltaja ja itse olen lapseton. Ymmärrän että hänellä lapsista huolehtiminen menee ystävien edelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos soitan eräälle ystävälleni, niin tunnin puhelusta hän kertoo n. 55 minuuttia omista asioistaan ja ihmisistä joita en tunne. Jos yritän kertoa jotain itselleni tapahtunutta asiaa, vastaus on että toi ei kiinnosta tai sitten hän alkaa selostamaan jotain hänelle itselleen sattunutta saman kaltaista asiaa vuosien takaa. Useimmiten hän myös kertoo samat asiat pari kertaa puhelun aikana, eikä auta vaikka sanon että kerroit jo. En halua vastata hänen puheluihinsa jos minulla ei ole vähintään puolta tuntia aikaa kuunnella hänen katkeamatonta puhettaan.
Vierailija kirjoitti:
ap, olen ollut samassa tilanteessa kuin sinä. Neuvoni on että lopeta KOKO ystävyys, älä jää odottelemaan . Sen toisen taholta ei ole ystävyyttä sinua kohtaan, oli ne syyt mitkä tahansa. Pahinta on juuri tuo että jäät odottelemaan, ja edelleen mielessäsi pidät tuota toista ystävänäsi. Hän ei ole ystäväsi jos hän ei itse soita sinulle enää.
itse odottelin vuosia että yksi pitkäaikainen ystävä tajuaisi mitä on menettämässä, kun yhteydenpitomme hiipui, ja lopulta emme olleet enää oikeastaan tekemisissä, kuin yksi tekstari tai joulukortti/vuosi. lopetin sen ystävyyden siihen, kun tarpeeksi kauan olin itse yrittänyt pitää yllä sitä, ja odotellut milloin ystävällä on enemmän aikaa tai kiinnostusta entistä bestiskaveria kohtaan.
No, kyllä se aika joskus sitten tuli, mutta valitettavasti aivan liian myöhään. Olin jo loukkaantunut niin pahasti että ystävyys on mahdotonta enää.
Ap. kuittaa tähän sen verran, että jokainen ystävyyssuhdehan on erilainen, ja voinen nyt tarkentaa, että tuskinpa tässä kyseisessä minun ystävyyssuhteessani on sellaista, että vastapuolikaan, kuten en minäkään halua lopettaa meidän vuosikymmeniä kestänyttä ystävyyttämme, olemmehan jakaneet toistemme elämää jo niin kauan, ja olleet ystävinä yhteydessä kuitenkin, vaikka viime vuosien ajan harvemmin, niin silti tapaamme toisiamme ja käymme toisillamme kylässä, ja käymme syömässä ulkona jne. ja ystäväni on myös yhden lapsemme kummeistakin yksi heistä. Ei nyt asiat aina ole niin yksinkertaisia ja ei voine tehdä suoria päätöksiä. Itse epäilen tämän ystäväni kohdalla vaan, että hän on välillä niin väsynyt ja masentunutkin, koska hän käyttää masennukseensa lääkkeitäkin. Hän on itse kertonut, että ei vaan jaksa elää niin aktiivisesti kuin pitäisi. Kaikenlaisia vaivojaan valittaa aina, kun tavataan enää harvakseltaan. Sitten työnsä imee voimat ja miehensä passaaminen kotona ja vanhoista vanhemmistaan huolehteminen jne.
Lopetin soittamisen, kun ystävä ei ikinä vastannut puheluihini eikä soittanut takaisin paremmalla ajalla. Hiljaisena on puhelin pysynyt, mitä nyt joku joskus väärään numeroon soittaa.
-yksinäinen-
Koska en hoida ihmissuhteita soittamalla.
En ole koskaan soittanut ystävälle kysyäkseni kuulumisia. Joskus soitan "moi mis oot?" Puhelun jos en bongaa kaveria paikasta jossa on sovittu tapaavamme tmv. Kiusaantuisin jos joku uusi tuttavuus alkaisi soitella minulle. Pari kertaa näin on käynytkin. Ehkä he on tajunneet vihjeen kun olen aina keksinyt tekosyyn sulkea puhelimen ja olen laittanut viestin perään pyytääkseni vaikka kahville.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska on liikaa tunteita häntä kohtaan enkä enää jaksa psyykata itseäni sivuuttamaan niitä.
Vähän OT mutta tuntuu, että joillekin on vielä juurtunut se että vain soittaminen on oikeaa yhteydenpitoa ja kaikki 'tärkeät' asiat pitää hoitaa puhelimitse.
Huvitti kerran kun olin facebookissa
ryhmäkeskustelussa uusien koulututtavuuksien kanssa. Yksi näistä sitten kesken keskustelun päätti soittaa minulle eräästä toisesta asiasta. Asia oli aika vähäpitoinen ja sen olisi yhtä hyvin voinut kysyä jopa siinä ryhmäkeskustelussa tai sitten ihan yksityisellä viestillä. Muistan vain kun olin ihan hämmentynyt, kun vieras numero soittaa, enkä edes tiennyt että hänellä on mun numeroa ja varsinkin kun asiaa varten ei olisi tarvinnut soittaa.
Esimerkkinä vain että ehkä toisille se soittaminen on jotenkin niin luonnollista kenen kanssa vain, kun taas itse mieluummin hoidan asiat kirjallisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole ystäviä, perheenjäsenille en soittele vaan huvikseni, se tuntuisi oudolta. Soitan jos olen vaikka tulossa käymään tai tarvitsen vastauksen johonkin kysymykseen. Tosin jos asialla ei ole kiire, laitan mieluummin tekstarin tai otan yhteyttä FB:n kautta. Korkeintaan äidille harvoin soitan muuten vaan, koska hän tykkää kertoa kuulumisiaan, ja joskus soittelee minullekin muuten vain, mutta kukaan muu ei soittele.
Minusta on ahdistavaa joutua vaihtamaan kuulumisiaan sellaisena hetkenä, jona ei ole mitään tapahtunut eikä ole mitään uutta kerrottavaa, vaan elää sitä samaa tylsää elämää, jota eleli kun viimeksi puhuttiin. Joskus sellainen kuulumisten kysely tuntuu jopa vaativalta, että minulla pitäisi olla jotain kerrottavaa, ja tunnen jotain häpeää siitä, että mitään kerrottavaa ei ole, tai joudun kertomaan sitä samaa tylsää kuin aina ennenkin. Ja tätä menoa jokaiseen mitä kuuluu -kysymykseen olisi aina se sama identtinen vastaus, ja pyörittäisiin vai sitä samaa kehää ikuisesti... eli yhtä hyvin voisi jättää koko tavan pois.
Ap., onko tämä sinun kaverisi epäsosiaalinen, oletteko paljon tekemisissä tosielämässä? Minusta tuntuisi ahdistavan turhalta ylläpitää kaveruutta pelkästään ei-livenä. Asutteko kaukana toisistanne?
Onko kaverisi ennen soitellut sinulle, vai oletko sinä ollut aina se soittelija?
Itse olen sellainen, että jos joku soittaa minulle mutten jaksa itse olla yhtään sosiaalinen, niin ajattelen, että jos se asia oli tärkeää, niin kuulen siitä kyllä, vaikka en soittaisi takaisin.
Saattaa olla, että tuo kaverisi ei näe ystävyyttänne samoin kuin sinä, tai sitten tämä on hänellä joku luonne-/ujous- tms. kysymys. Ehkä hänelle on vaikeaa olla sosiaalinen tai hän on epävarma itsestään ja ei halua häiritä (koska "muut kyllä soittaa, jos ne haluaa olla yhteydessä"), mutta sitten voi olla ihan vain välinpitämättömyys, muttei hän osaa kertoa sinulle sitä ystävällisesti, ettei kiinnosta.
Ap. vastaa tuohon kysymykseesi, että onko tuo kyseinen ystäväni ennen soitellut minulle päin, vai olenko minä ollut aina hänelle päin soittava? Niin ei ole kuvio mennyt noin, vaan hänkin on soitellut minulle päin vuosien ajan, mutta nykyisin vaan niin harvoin enää hän soittelee minulle päin ensin ja väli yhteydenpitoomme on pidentynyt vaan sen takia, että en sitten itse ole enää suostunut olemaan se aktiivisempi puoli soittelemaan hänelle päin. Tuntuu vaan nykyisin siltä, että onko meidän ystävyytemme menossa ns. karille, koska minullakin on enemmän yhteydenpitoa muiden ystävieni kanssa, ja onhan minulla enemmän sukulaissuhteitakin kuin tällä tietyllä ystävälläni sekä minulla on lapsia, ja senpä takia olen ajatellutkin, että olisiko ystäväni jotenkin minua kohtaan kade ja katkeroitunut oman elämänsä kulusta lapsettomuutensa johdosta. Itselläni on kaikenlisäksi jo lapsenlapsiakin.
En jaksa puhua puhelimessa, joten en soitakaan. Olen somessa aktiivinen ja kerron kuulumisiani (tosin pinnallisella tasolla, koska ei ole tarvetta jakaa niitä syvimpiä tuntoja / mahdollisia ongelmia kenenkään kanssa eikä varsinkaan somessa), ja seuraan muiden päivityksiä. Töissä joudun olemaan sosiaalinen ja työn ulkopuolella mulla on lapset, kotityöt ja omat harrastukset. enkä yksinkertaisesti jaksa muuta. Joudun tekemään melkein koko ajan jotain klo 06-22 välillä, joten luppoaikaa ei ole. Harrastukset ovat sitä varten, että pysyisin kunnossa ja jaksaisin muuten aika vaativaa elämää.
Vastaan kyllä tekstareihin / whatsapp-viesteihin ja jos minulla on asiaa, otan yhteyttä siten tai Messengerillä.
Kun ei jaksa, ei jaksa. Kun ruuhkavuodet helpottavat, aion lukea enemmän kirjoja ja harrastaa enemmän, joten tuskin sitä puhelin- /liveseuraa kaipaan sittenkään. Tiedän, että sanan "introvertti" käyttäminen on av:lla ihan kauheaa itsensäkorostamista, mutta meitä sisäänpäinkääntyneitä nyt vaan on aika paljon.
Heh, niin olenkin, olet oikeassa tuon kyseisen ystäväni suhteen.
Ap.