Lue keskustelun säännöt.
Elämäni mies jätti koska ei kokenut olevansa arvoiseni
09.11.2016 |
Voiko näin edes käydä? Tapailin puolisen vuotta miestä johon ehdin rakastua oikeasti. Kiltti, miehekäs, puutteineen minulle täydellinen. Tiesin että on käynyt terapiassa ja että jotain ns. häikkää on ollut mielenterveyspuolella, mutta mitäpä tuosta.
Tapailun jatkuessa hän alkoi enenevässä määrin horisemaan siitä ettei koe olevansa arvoiseni. Olen ilmeisen näyttävä nainen ja saan paljon huomiota miehiltä. Se ei liikuta minua, olen ujo luonne ja yhden miehen nainen. Mutta tämä muodostui miehelle ongelmaksi. Hän sanoi ettei kestä jatkuvaa epävarmuutta ja huonommuuden tunteita. Hän sanoi ettei uskalla ja pysty rakastumaan minuun. Ei pysty luottamaan että onnemme kestäisi.
Voiko näin käydä? :( Ja valitettavasti tämä ei ole provo.
Kommentit (36)
Kauhea tilanne! Toivottavasti saisit vielä hänen päänsä käännettyä. Yritä saada hänet näkemään, että et halua olla kenenkään muun kuin hänen kanssaan. Voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
XD Hauska mukaviaton itsensäkehuskeluketju.
No tietenkin voi käydä.
Mutta ehkä se ei kuitenkaan ollutkaan sun "elämäsi mies". Olit tuntenut sen vain puoli vuotta, se on todella lyhyt aika.
Mies ei ole halunnut loukata sinua. Kun parisuhde pitää päättää tuntuu se molemmista, etenkin jätetystä osapuolesta kamalalta. Mies on halunnut lieventää iskua kertomallaan tarinalla - empaattisessa tarkoitus-pyhittää-keinot -hengessä. Sisimmissäsi tiesitkin jo mikä oli tarinan taustalla. Mies välittää sinusta eikä halua loukata sinua.
Ps. Tässäkin olisi hauska tietää, oliko tämä TAPAILUA vai vittu SEURUSTELUA, PARISUHDE. Pääni ei kestä, kun jotkut kutsuvat parisuhdetta TAPAILUKSI ja TAPAILUA suhteeksi. Aaaaaaarrrrrgggggg.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kysyn ja kirjoitan ihan ensin ihan suoraan: olitteko vapaita, varattuja, vai mitä sorttia? ..Muuten tähän on vaikea lähteä mitään muuta kirjoittamaan.
No mitäpä minun olisi järkeä kehuskella itseäni anonyymisti täällä palstalla? Kukaan ei tiedä miltä näytän ja tuskin siis äityy minua kehumaan. Näin kävi ja halusin siitä kirjoittaa vertaistuen tai minkä lie saamiseksi. Ja fakta varmaan tosiaan se että ei sitten ollutkaan elämäni mies. Vaikea vaan uskoa sitä. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa hyvältä tilanteelta miehelle. Itsellä yleisempi ongelma että en saa naista jota voisin pitää viehättävänä..
No näimme viikoittain, pidimme öin ja päivin yhteyttä, varmaankin keikuimme siinä parisuhteen kynnyksellä. Olimme vapaita muista ihmisistä. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä tämä vaatii nyt sinulta sinnikkyyttä, älä anna heti periksi, jos mies epäröi. Koita osoittaa hänen epäluulonsa vääriksi.
Kyllä siitä keskusteltiin. Vakuuttelin ja kerroin tunteistani suoraan. Mutta hän ei kuulemma tuntenut oloaan itsevarmaksi ja miehekkääksi rinnallani. Mitäpä siinä sitten. Itse välitin enemmän kuin kenestäkään koskaan. Kyllä pitää tuntua pahalta. :( ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama kävi minulle. Mies ei voinut sietää sitä, että tienasin enemmän ja olin yhteisessä harrastuksessamme parempi. En koskaan ottanut näitä asioita esille, mutta itse jauhoi asioita koko ajan. Myös että hän on liian ruma minulle (mielestäni oli ihan normaalin näköinen mies) jne muuta huonosta itseluottamuksesta kertovaa p*skaa. Jättäminen oli ensin sokki, mutta näin myöhemmin ajatelle, parempi itselle, koska en pidemmän päälle olisi jaksanut kuunnella sitä vinkumista koko ajan. Varsinkin kun alkoi sitten kritisoimaan minua koko ajan, jos esim. tein harrastuksessa pieninimmänkin virheen, vaikka muuten meni hyvin (taitolaji).
Kai ymmärrät ettei se pitänyt paikkaansa tai ollut oikea syy?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieslukija kirjoitti:
Kai ymmärrät ettei se pitänyt paikkaansa tai ollut oikea syy?
No niin kai sitten. Ap
Vierailija kirjoitti:
No näimme viikoittain, pidimme öin ja päivin yhteyttä, varmaankin keikuimme siinä parisuhteen kynnyksellä. Olimme vapaita muista ihmisistä. Ap
Voi itku että jotkut naiset ovat naiiveja!!!! :DDD Siis ette edes olleet sopineet olevanne parisuhteessa, ja tilannetta jatkui silti PUOLI VUOTTA?! 6 kuukautta! Voi itku oikeasti... Oikeasti ihastunut/rakastunut ihminen sitoutuu (siis sanoo sen ääneen toiselle) viimeistään kahden kuukauden tapailun kuluttua. Sekin on melko pitkä aika, eikä kenenkään pitäisi suostua sellaiseen etenkään, jos toisella on edelleen verkot vesillä ja nettiprofiilit ja sovellukset käytössä tai tapailee muitakin. Kuukausi on tarpeeksi pitkä aika tapailuun, sen jälkeen joko eri teille tai parisuhteeseen.
On oikeasti erittäin harvinaista että parit olisivat kaikilla osa-alueilla tasavertaisia ja ajattelisivat kaikista asioista samoin.
Ei edes silloinkaan vaikka molemmat olisivat lääkäreitä ja samassa työpaikassa ja erikoistuneet molemmat esim sisätauteihin. Näkemys eroja on aina ja niin pitääkin.
Asioista voi ja pitää uskaltaa olla erimieltä jos uskoo olevansa oikeassa ja pystyy sen edes jotenkin järkevästi selittämään ja perustelemaan.
Tärkeintä itseni mielestä on se että mies ja nainen pystyisivät yhdessä sopimaan ja neuvottelemaan jopa vaikeista asioista ja yrittäisivät löytää ratkaisuja jotka sopisivat kummallakin eikä toisen toiveita ja tavoitteita jyrätä yli.
Ongelmista puhumattomuus ja haluttomuus ratkaista asioita YHDESSÄ johtaa usein eroon , pettämiseen yms.
Se osittain myös selittää sen miksi ihmisten on vaikeaa löytää itselleen sopivaa kumppania ja sinkkuja on paljon niin miehiä kuin naisia.
Sinkkuus on luultavasti naiselle helpompaa, kun kuitenkin halutessaan pääsee ainakin treffeille ja saa seksiä lähes aina niin halutessaan .. Toisin kuin monet miehet. .en nyt tarkoittanut JÄNNÄMIEHIÄ niillä käy flaksi myös usein.
Varmaa on kuitenkin se että jos ei koita tai yritä niin ei voi onnistua.
Kukaan ei tule sinua kotoa hakemaan, paitsi poliisi jos olet rikollinen ja tehnyt jotain pahaa tai laitonta.
Jotenkin näin tämä menee
Mies oli kuitenkin rehellinen, eikös tuo ole hyvä alku?
Vierailija kirjoitti:
Ps. Tässäkin olisi hauska tietää, oliko tämä TAPAILUA vai vittu SEURUSTELUA, PARISUHDE. Pääni ei kestä, kun jotkut kutsuvat parisuhdetta TAPAILUKSI ja TAPAILUA suhteeksi. Aaaaaaarrrrrgggggg.
Miten näiden raja määritellään?
Vierailija kirjoitti:
Voiko näin edes käydä? Tapailin puolisen vuotta miestä johon ehdin rakastua oikeasti. Kiltti, miehekäs, puutteineen minulle täydellinen. Tiesin että on käynyt terapiassa ja että jotain ns. häikkää on ollut mielenterveyspuolella, mutta mitäpä tuosta.
Tapailun jatkuessa hän alkoi enenevässä määrin horisemaan siitä ettei koe olevansa arvoiseni. Olen ilmeisen näyttävä nainen ja saan paljon huomiota miehiltä. Se ei liikuta minua, olen ujo luonne ja yhden miehen nainen. Mutta tämä muodostui miehelle ongelmaksi. Hän sanoi ettei kestä jatkuvaa epävarmuutta ja huonommuuden tunteita. Hän sanoi ettei uskalla ja pysty rakastumaan minuun. Ei pysty luottamaan että onnemme kestäisi.
Voiko näin käydä? :( Ja valitettavasti tämä ei ole provo.
Sanoko vielä että "mä rakastan sua niin paljon että mun on päästettävä sut vapaaksi" :D
Naisilla on tapana haukkua tuollaiset miehet lyttyyn, kuten tältäkin palstalta näemme, ja sitten jos joku nainen kiinnostuu niin vaikeahan sitä on uskoa ettei hänkin ajattele pohjimmiltaan samoin kuin tähän asti kaikki muutkin naiset.