Miksi velalla on usein koira vaikka
...koira on hemmetin paljon kovatöisempi hoitaa kuin lapsi?
Työkaverini toitottaa vapaaehtoista lapsettomuutta ja sen tuomaa ihanuutta harva se päivä. Miten matkailu on helpompaa, ravintolakäynnit helpompaa jne. Ja kuinka lapset imee vanhemmistaan kaiken mehun ja hyi että kun lapset on ällöttävän yök. (Minä en lapsistani puhu mitään hänelle, mutta häntä lapseni jotenkin vaivaavat silti.) Hänen koiransa taas on järkivalinta.
Eikö sen koiran hoitaminen sitten ole rankkaa: eka opetat sen sisäsiistiksi, sitten ravaat pihalla aamutuimaan säässä kuin säässä, hommaat sille hoitajan kun matkailet, peset ruokit leikkaat kynnet harjaat turkin ja hampaat, siivoat lattialta pisut, oksut, kakat ja siedät koiran tekemät tihutyöt huonekaluille, haukkumiset jne. Sitä ei voi ottaa mukaan kaikkialle eikä kuitenkaan jättää yksin pitkäksi aikaa.
Koira ei todellakaan ole helpompi: se ei kehity itsenäiseksi vaan vaatii samaa hoivaa aina. Ei voi väittää, että lapsi olisi hankalampi.
En ymmärrä, joo. Valintojahan nämä.
Kommentit (63)
Meillä on koira. Ei lapsia, eikä taida tulla edes. Ei ole yritetty ja kohta alkaa ikäkin tulla vastaan. Lapsia löytyy kavereilta kyllä, ei se elämä ihan kauheen hohdokasta aina ole pienten lasten (eikä isompienkaan) kanssa. Itse olen tyytyväinen vapauteeni tehdä melkeinpä mihin vuorokauden aikaan melkein mitä vaan. Koen, että maailma on nykyään kova ja raadollinen ja tulee tuhoutumaan lähivuosikymmenien aikana aika totaalisesti. Kamalalta tuntuisi ajatus, että oma lapsi jäisi sen kaiken keskelle. Meille koira on hyvä lapsen korvike (vaikka ei sitä sellaiseksi ole otettu), saa purkaa hoivaviettiä ja huolehtia koirasta. Koira tarvitsee meitä ja siitä on suunnattoman paljon iloa ja hauskuutta.
En itse ymmärrä tätä velojen haukkumista: mitä pahaa on siinä, että ihminen ei halua lapsia???!? Ei tarvitse olla mikään lastenvihaaja halutakseen elää ilman lasta. Minä olen aina pitänyt lapsista, nuorempana ajattelin itsestäänselvästi että niitä joskus olisi. Ei vaan ole sitten tullut sitä vauvakuumetta ja kaverien eloa seuraillessa on alkanut tuntua, ettei tuollainen vaan ole minua varten. Olen ihan tyytyväinen näinkin. Vanhana voi olla yksinäistä, mistä sen tietää. Turha murehtia sellaista nyt, elän tässä hetkessä ja koen, että tämä valinta sopii minulle.
Minulla ei ole koiraa tai muutakaan lemmikkiä - eikä tule. Vapaus on parhautta.
-Vela/N32v