Olen 27 ja vanhuus ahdistaa

Vähän samoja ajatuksia. Olen myös 27 ja kasvoihin on tullut niin yllättäen ja nopeasti ikääntymisen merkkejä, että olen kieltämättä vähän säikähtänyt. Luulen, että tämä on sitä orastavaa kolmenkympin kriisiä. Eiköhän mene ohi, vaikka muutos omassa ulkonäössä on varmasti ajoittain rankempaa kohdata kuin kehtaa myöntää.

Jokainen meistä vanhenee, halusi sitä tai ei. Minusta paras keino olisi hyväksyä se tosiasia ja nauttia siitä, että elämä menee eteenpäin ja numeroita, ryppyjä ym. tulee lisää. Halutessasi voit silti aina pysähtyä vaikka leikkimään kuin lapsi tai hulluttelemaan kuin teini. Ikäkriisit ovat tosi yleisiä. Länsimaisessa kulttuurissa surullista on nuoreuden palvonta. Terveempi kulttuuriympäristö arvostaisi enemmän vanhoja ja keski-ikäisiä, ryppyineen ja roikkuvine osineen.

Sama juttu näin miespuolisena 30 vuotiaana sinkkuna, hiukset harvenee ja hiusraja karkaa päivä päivältä.

Ihan kuin oma kirjoittama. Paitsi että olen 25.... On hiuksia nostattavaa ajatella, että 15 vuotta ja olen 40. Koen ulkonäköni alkaneen muuttua jo epäviehättäväksi ja minua itkettää jos valmiiksi kun muutun rupsahtaneeksi tädiksi jota kukaan ei katso. Vähän semmoinen olo, että elämä oli nyt tässä. :(

Näin se vaan menee, nuoremmat ovat jo ajaneet ohi sinusta, mitä ihanteisiin tulee. Lohduttaudu sillä, ettei se heidänkään nuoruutensa ikuista ole.

No se on vain tunne, joka varmasti menee ohi.

Koin hetken samaa, mutta oikeastaan nyt kolmessakympissä koen ihan uuden piristävän vaiheen alkaneen. Ei toki pelkästään myönteistä, mutten missään tapauksessa tunne itseäni liian vanhaksi. Vielä on mahdollisuus löytää puoliso ja nauttia elämän parhaista vuosista (jotka ovat edessä)!

Vierailija kirjoitti:

hassua tässä on että näytän kuulemma ikäistäni nuoremmalta vaan ei siltä tunnu!

Hei bro. Jos noin on, niin silloinhan voit hyvin mielin lähteä etsimään nuorempaa naista itsellesi. Tiedä, vaikka saisit jonkun 18-kesäisen itsellesi.

Oota vaan. Itsellä 30+ alkoi hiukset harventua ja muutenkin rupsahtaa.

Vierailija kirjoitti:

tuntuu että vuoden on menneet hirveän nopeasti ja vielä menetinkin monta niistä. Sairastin syömishäiriötä parhaan ikäkauteni 15-24 vuotta. Olen ollut terve vasta ehkä pari vuotta ilman mitään pahempaa oireilua

kamalin oli anoreksian jälkeinen buliminen vaihe joka lihotti parikymmentä kiloa ja jonka seuraukseni rinnat roikkuvat mielestäni melkein liikaa. kohotusleikkauksiin ei ole varaa ja tuskin se on terveellistäkään. olen kuitenkin vihdoin normaalipainoinen ja paino pysyy samassa (vasta reilun vuoden, 54-56 kilon välillä)

seksuaalisuuden sain takaisin vasta 25-vuotiaana. Siihen asti hormonit nukkui ja olin seksuaalisesti haluton ja kokematon ts seksiä ei minun maailmassa ollut olemassakaan

nyt huomaan että olen kohta 30 ja yksin

katselen keski-ikäisiä naisia ja minusta tuntuu että ei kuin hetki ja olen tuossa pisteessä. mihin nuoruus katosi?

hassua tässä on että näytän kuulemma ikäistäni nuoremmalta vaan ei siltä tunnu! minusta tuntuu kuin olisin jo lähestymässä vaihdevuosiani. voin jo kuvitella miltä näytän sen ikäisenä katsoessani äitiäni tai muita naisia. kuinka suupielet ja posket alkavat roikkumaan ja luovat apean ilmeen... olo on vanha ja epäviehättävä. en näe itsessäni kauneutta.

Onko kenelläkään samanlaista? saan varmaan hirveästi alapeukutuksia koska aihe on niin pinnallinen mutta niin ovat monet muutkin aiheet täällä. jos jotakuta koskettaa sama asia, voisitko kertoa miten käsittelet tätä?

toivoisin että voisin aloittaa alusta ja terveeltä pohjalta ja että en olisi koskaan sairastunut syömishäiriöön ja masennukseen

Höpsis. Pussataan murheet pois.

Kyseessä ei ole kolmenkympin kriisi vaan nuo oireet viittaavat neljänkympin siirtymävaiheeseen.Olisitte iloisia, että olette "varhaiskypsiä". Psykologisessa iässä olette hypänneet yhden ikäkauden yli.

Siitä se alkaa...

Olen 55 ja kaikki ahdistaa.

Minun mielestä kolmekymmentä on jo hautaan valmis mennäkseen. Olen itse mies, 28v ja tänään syvästi järkyttynyt, että karhun iässä alkaisin olemaan jo nestori.

Jos nalle kuolee rauhallisesti, talviunillaan kolmekymppiseen vanhuuteen, niin miksi pelkäisin minäkään. Kaadan uuden sohtin ja sytytän uuden tupakan. Vitut, vanhuudesta, vanhenemisesta ja kuolemasta, kun nalle kuoli meidän kaikkien puolesta.

En minäkään ole etuoikeutettu ikuiseen elämään.

Onhan Saara Aaltokin jo vanha ja edelleen vaan leuhka. Ottakaa mallia vanhoista diivoista jotka satsaa itseesnä eiväkä tingi luksuksesta. Kuningattaria loppuun asti!

Länsimainen nuoruuden ihannointi ja hysteerinen pelko vanhenemista kohtaan on hyvin yleistä. Kannattaa yrittää ruokkia ahdistusta enemmänkin sellaisilla ajatuksilla, että jokainen uusi päivä on tietynlainen etuoikeus ja ikääntyminen tuo elämään pelkästään uusia tasoja. En osaa kaivata mennyttä aikaa, koska olen jokaisena uutena aamuna enemmän ihmisenä, kuin edellisenä aamuna.

Lähipiirissäni ei ole yhtäkään ihmistä, joka kaipaisi sitä aikaa, kun oli kaksikymppinen. Lähinnä niille vuosille naureskellaan päitä pudistellen.

Mun ikäkriisi loppui, kun täytin 30.

Kaikki haavekartat ja tommoset on ehkä pilipali elämäntapavalmentajien huttua, mutta mun mielestä sun kantsis miettii et mikä sulle on elämässä tärkeintä ja mitä haluat. Jos se on rakkaus/parisuhde/perhe niin älä jää märehtimään vaan tee sille jotakin. Moni pelkää nettiä seuranhakua, mutta mun mielestä ihan turhaan. Deittailemaan vaan. (Tuli vaan mieleen kun kirjoitit, että kohta oot kolkyt ja yksin.)

Ei kukaan muu sitä sun elämää ala elämään. Nauti nyt! Tee asioita mitä et ehkä oo tehnyt, lähe vaikka sunnuntaibaariin bailaamaan niin kuin viimistä päivää. Hanki uusia kavereita, facebookissaon monia ystäväryhmiä jne. Hanki joku kiva harrastus, ehkä voisit tehdä jotakin vapaaehtoistyötä? 

Ja mitä tulee pinnallisuuteen ja roikkuviin tisseihin niin tod.näk oot ainoa joka sun tisseistä jotakin negatiivista ajattelee. On niitä miehiä joille on tärkeää, että tissit on pienet ja terhakat ja niitä joille vain koko merkitsee (ja iso koko tarkoittaa yleensä myös roikkuvuutta), mutta suurimmalle osalle miehistä on ihan pääasia se, että ne tissit on olemassa. 

Sinähän olet nainen parhaassa iässä (25-35)! Aidosti aikuinen, mutta silti vielä nuori. Olet karismaattisempi ja kiinnostavampi, kuin silloin, kun olit nuorempi ja kokenut ja nähnyt maailmaa vähemmän, mutta silti ulkonäkösi ei ole vielä pahasti rapistunut. Sinulla nuoruus on mennyt syömishäiriön kanssa "pilalle", mutta kyllä valtaosa muistakin tuskailee itsetuntonsa kanssa tai muuten vaan hapuilee ja kompuroi siinä parikymppisenä, vaikka ei välttämättä niin rajusti kuin sinä. On erittäin yleistä, että siitä parikymppisyydestä ei ymmärrä nauttia ja ottaa kaikkea iloa irti omien pienten tai suurien ongelmien vuoksi. Tuossa iässä moni vasta kunnolla käsittää nuoruuden katoavaisuuden ja osaa iloita elämänvaiheestaan. Etkä ole ikäloppu edes kolmevitosena, siinäkin vaiheessa on todennäköisesti viitisenkymmentä vuotta tätä elämää jäljellä. Siinä ajassa ehtii vaikka mitä.