Lue keskustelun säännöt.
Millaisesta perhe-elämästä haaveilit? Vastaako haaveet nyt todellisuutta?
05.11.2016 |
Täällä vielä lapseton nuori nainen katselee ehkä hieman vaaleanpunaisten lasien läpi tulevaan :D Sinä, jolla on jo lapsia: millaisia kuvitelmasi olivat ennen perheen perustamista ja mitä se arki nyt todellisuudessa on? Oliko toiveita lapsiluvusta? Lasten sukupuolesta? Oletko edelleen yhdessä lasten toisen vanhemman kanssa? Ovatko lapsesi sellaisia mitä kuvittelit, esim. harrastukset ja kiinnostuksen kohteet vai yllättivätkö totaalisesti? :)
Kommentit (18)
Minäkin kuvittelin että mies osallistuu lastemme hoitamiseen. Vaikka olemme edelleen yhdessä, niin sapettaa jokaikinen päivä kun mies valittaa töistä tullessaan kuinka väsynyt ja stressaantunut hän on ja kuinka hänen mielestään ruuan valmiiksi tekeminen ja lasten hiljaisina pitäminen sen aikaa kun hän ottaa päikkärit ei pitäisi olla niin vaikeaa... vituttaa koko mies. Siksi suunnittelen eroa koska en jaksa enää. Oppiipahan mies sitten vihdoin pitämään huolta lapsistaan kun joutuu ihan yksin vuoroviikonlopuin huolehtimaan heistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus yksinäisenä ja syrjittynä nuorena ajattelin,etten koskaan tule saamaan perhettä.
Nyt olen 27vuotta ollut naimisissa ja lapsia neljä. Elämä on antanut minulle enemmän kuin osasin ikinä toivoa.
Meille tuli ehkäisyn läpi yllätysvauva, en tiennyt etukäteen mitään!
Mies on todella hyvä isä, tosin hän sairastui niin pahasti, että henkinen jaksaminen romahti ja nyt hoidan paljon itse.
Arki on välillä erittäin raskasta ja olen aika eristäytynyt sosiaalisesti, mutta meidän kahden lapsen tulevaisuus on tärkeintä ja saan heistä niin paljon voimaa, tätä rakkauden määrää ei vaan voi edes sanoin kuvailla.
Ajattelin, että 25 vuotiaana olisin viimestään raskaana. Olis vakituiset työpaikat sun muut. Noh. Siltä näyttää, että menee lähemmäs 30 ennenkun tässä mitään tapahtuu. Miestä ei kiinnosta tällä hetkellä muu kuin laiskottelu, kaverit ja seksi. Työntekokin tuntuu pakkopullalta, saati säästäminen. Ei onnistu.
Valmistun muutaman kuukauden sisään toiseen ammattiin, jota luultavasti en tule edes tekemään, koska jopa työharjoittelupaikkaa kyseiseltä alalta oli niin vaikea saada.
En nuorena hirveästi haaveillut lapsista ja perhe-elämästä, enemmän opiskelusta ja urasta. Keskityinkin pitkään opintoihin ja itseeni, mutta yli kolmekymppisenä aloin haaveilla myös lapsista. Niitä tuli kaksi, ovat nyt jo täysi-ikäisiä. En haaveillut heille mitään harrastuksia tai laittanut muitakaan paineita, oman kunnianhimoni olen purkanut itseeni ja omaan tekemiseeni. Itse valitsivat harrastuksensa, tietenkin tarjosimme erilaisia mahdollisuuksia. Ainut haave oli kasvattaa heistä onnellisia ja tasapainoisia ja tuo on suht hyvin onnistunutkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osannut haaveilla perheestä. Kuvittelin, että mitkään parisuhteeni eivät tulisi kestämään pitkää aikaa. En uskonut, että voisin löytää sellaisen miehen, johon en kyllästyisi tai joka ei kyllästyisi minuun. Sitten 28-vuotiaana rakkaus viimein kolahti ja 20 onnellisen avioliittovuoden jälkeen en voi muuta sanoa kuin, että KIITOS Jumala ja elämä miehestäni ja lapsistani!
Luulin saavani enemmän lapsia. Sain yhden. Mies on omanlaisensa, mutta olemmepa yhdessä, monia vaikeuksia voittaneina! Mies ja lapsi tuolla olohuoneessa syövät pitsaa ja katsovat elokuvaa, tunnen olevani reilusti plussan puolella odotuksiin(kin) nähden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole ikinä kaivannut lapsia. Mutta ihanaa, lämmintä romanttista parisuhdetta kaipasin nuorena. Nyt olen kokenut pitkän parisuhteen, ja olen yllätyksekseni onnellinen yksin.
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin, että 25 vuotiaana olisin viimestään raskaana. Olis vakituiset työpaikat sun muut. Noh. Siltä näyttää, että menee lähemmäs 30 ennenkun tässä mitään tapahtuu. Miestä ei kiinnosta tällä hetkellä muu kuin laiskottelu, kaverit ja seksi. Työntekokin tuntuu pakkopullalta, saati säästäminen. Ei onnistu.
Anteeksi, että sanon näin, mutta varmaan parempi, jos ei mitään tapahdukaan tuon miehen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monia kauniita viestejä tässä ketjussa.
t. lapseton perheestä haaveileva
Jatkakaa. :)
Minulla ei nuorena ollut selkeää unelmakuvaa perheestä. Sitouduin jo nuorena mieheen, jonka kanssa yhä olen, yhteisiä vuosia liki kolmekymmentä. Meni monta vuotta opiskelujen parissa ja kun lapsihaaveita tuli, niin se ei ollutkaan niin yksinkertaista, saimme kuitenkin lopulta lapsia. Asia, josta kumpikin olemme kiitollisia. On ollut paljon hyviä hetkiä ja kovia koettelemuksia mm työttöömyyttä, rahattomuutta, sairauttakin jonkin verran. Yhdessä ollaan ja tuntuu ihanalta kun nyt taas menossa vähän intohimoisempi elämänjakso. Arvostan miestäni suuresti, en halua jakaa elämääni kenenkään muun kanssa. Jos niin onnettomasti kävisi että hän jättäisi minut joskus, niin en hakisi uutta miestä. Tosin mulla ei ole mitään syytä pelätä sellaista. Meillä on voimakas henkinen yhteys. Jos jotakin olen tässä elämän varrella oppinut niin sen että elämään kuuluu ylä-ja alamäet, välillä on vaikeampaa ja välillä helpompaa. Kannattaa nauttia tästä hetkestä. Olen meinannut menettää sekä toisen lapsistani että mieheni, ja niinä hetkinä oppii paljon elämän hetkellisyydestä. Onneksi sain toistaiseksi pitää molemmat. En ikinä mene vihoissani nukkumaan. Yritän muistaa halata perhettä joka päivä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 25-vuotias, meillö on yksi tyttö. Miehen kanssa yhdessäoloa takana 8 vuotta ja todella hyvin menee, mies huolehtii lapsesta jopa enemmän kuin minä. Ajattelin ennen etten halua perhe-elämää lainkaan :D
Meillä on 4-vuotias tyttö, aivan ihana ja mahtava lapsi. Perhe-elämä itsessään on kaikkea sitä, mitä olen halunnutkin, joskin haluaisin vielä lisää lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En haaveillut ollenkaan lapsista ja perhe-elämästä. Haaveilin parisuhteesta, sillä kuvittelin sen tarkoittavan jokapäiväistä seksiä. Perhe-elämä on vähintään yhtä raskasta kuin pelkäsin, seksiä en saa läheskään joka päivä. Olen siis helvetin pettynyt ja tyytymätön.
Olin ajatellut hankkivani lapsia joskus 30-35v. Tulin yllättäen raskaaksi 24-vuotiaana kesken opintojen, olin todella todella lähellä keskeyttää raskaus mutta päädyinkin lopulta pitämään lapsen enkä hetkeäkään ole katunut. Yhä olen yhdessä lapsen isän kanssa ja hiljattain menimme kihloihin.
Luulin haluavani 3 lasta, kun sain yhden niin tajusin sen olevan sittenkin oikea määrä. Eli yhteen jää lapsiluku ja hyvä näin, en jaksaisi enää enempää lapsia :)
Halusin miehen ja kaksi lasta. Tytölle ja pojalle oli jo nimetkin valmiina.
Nyt ole 31 ja minulla on neljä kissaa :D Lapsia en ole halunnut enää vuosiin. Miehen voisin ottaa jos sopiva löytyy mutta yhteistä kotia en halua.
Nimesin sitten nuorimman kissani nimellä joka on kulkenut jo kolme (pian ehkä neljä) sukupolvea isäni suvussa. Isä totesi että "hyvä nimi" mutta veljenvaimo suuttui kun olivat suunnitelleet samaa nimeä tulevalle lapselleen :D
Kuvittelin että hoidamme miehen kanssa yhdessä lastamme ja kuvittelin että meidän perheessä ei tarvitse kokea olevansa erolapsi. No lapsen ollessa 2kk äijä lähti toisen naisen matkaan . Tässä sitä ollaan sitten hoidettu lapsi täysin yksin.