Milloin viha omaa lasta kohtaan loppuu?
Nyt alkaa olla 5 vuotta mennyt ja viha ei ota laantuakseen. Suoraan sanottuna vihan tunne on lisääntynyt. Aluksi syntymän jälkeen kaikki meni hyvin ehkä vuoden, mutta sitten... en edes osaa sanoa mitä tapahtui. :/
Siis siinä alkoi kaikki vi**uttamaan. Teennäinen temppuilu. Turha itku ja märinä. Mitä enemmän ikää tulee sitä enemmän odotan että eikö se voi aikuistua milloinkaan. Kauppareissuilla esimerkiksi teatraaliset jalan polkemiset ja tekoitkut saavat vihan oikein kiehahtamaan. Erityisesti ärsyttää se itkun ääni, joka on kuin jostain piipittävästä pehmolelusta lähtevää tosi ärsyttävää vikinää. Mietin onko se tyhmä? Eikö se tajua että näen että kyse on teatterista? Käyttäytyisi kuin aikuiset tai ainakin kohteliaammin! Moni on sanonut että vihan tunne menee kyllä ohi, eikä vihan tunne omaa pientäkään lastaa kohtaan ole epätavallista. Mutta olisi kiva tietää milloin se menee ohi. Ehtiikö täyttää 18 ennenkuin mieleni täyttävät edes neutraalit tunteet, ilosta puhumattakaan.
Onko kenelläkään samansuuntaisia kokemuksia?
Itse en voi sietää sitä naukuvaa hemmotellun lapsen mankunanuottia, jota usein kuulee. Oma lapsi kokeili sitä, ja sanoin heti, että pyydä normaaliäänellä niin saat jos ei ole syytä jättää ilman. Olisiko kerran kaksi kokeillut uudelleen mutta ei ole minulle naukunut sen koommin kun toistin tuon menettelyn.
Tämä on tehnyt hyvää pojan itsetunnolle ja minun sielulleni, koska jostain syystä tuo asia on minusta kertakaikkiaan vastenmielinen. Tuo oli yllättävän positiivinen kasvatuskeino minulta. On joskus vaikeuksia olla ärtymättä, olen näitä lyhytpinnaisten kasvattamia.