Miksi liikuntaesteisissä on niin paljon äkäisiä ihmisiä?

Monet kohtaamani liikuntaesteiset vaikuttavat keskivertokansalaistakin röyhkeämmiltä. Esim. pyörätuolilla kulkevat ovat pari kertaa ajaneet varpailleni ja anteeksipyyntöä ei kuulunut ja jos avaan heille ovia ja autan, niin kiitosta ei kovin monesti kuulu. Luulisi kyseisen tilan tekevän ihmisestä empaattisemman, mutta taidan olla väärässä (?).

No varmaan vituttaa olla liikuntaesteinen. Eiköhän siinä ole ihan tarpeeksi syytä olla vihainen.

En ole yhtäkään sellaista tavannut, mutta se on kai yksilöllistä, millaisia ihmisiä ja tilanteita vetää puoleensa ja miten valikoivasti ne muistaa.

Ei se vamma tee ketään paremmaksi ihmiseksi. Ja riippuen vamman tilanteesta, niin meneillään voi olla paha kipukausi tai sitten henkinen kasvaminen vamman kanssa elämiseen. Ennen kuin tilanteen saa hyväksyttyä ja sopeuduttua ongelmiin, voi olla melko vaikea suunnata empatiaa muille.

Kipu tekee äkäiseksi. Yritä kestää ja ole kiitollinen, ettet jää sen vangiksi. Sinä voit pahoittaa mielesi vähäksi aikaa, mutta se kipu kestää ja kestää ja kestää.

Vierailija kirjoitti:

Kipu tekee äkäiseksi. Yritä kestää ja ole kiitollinen, ettet jää sen vangiksi. Sinä voit pahoittaa mielesi vähäksi aikaa, mutta se kipu kestää ja kestää ja kestää.

No itsellä on toisinaan todella haastavia kausia selän kanssa (saan sähköiskun kaltaisia tuntemuksia päätä kääntäessä ja näkö pimenee, en pysty kävellä suorana, pidän kaikista kaiteista kiinni, syvyysnäkö heittää ja sormista saattaa lähtee tunto). En ihan täydellisesti sinne liikuntaesteisten puolelle mene, mutta niinä päivinä kun kaikki on todella päin persettä niin kyllä irtoaa hymy ja kiitos, jos joku minulle vaikka oven avaa kaupassa. Silloin sitä eniten kaipaakin. Ja olen siis täysin normaalin näköinen 25 vuotias ihminen. Kroonistuneen kivun kanssa sitä on todella kiitollinen, jos kipeänä tarjotaan apua. En halua uskoa olevani joku erityispoikkeus tässä.

Ehkä kohtaat niitä, jotka ovat juoneet itseltään jalat alta. Luulisi pikemminkin, että kanssaihmisten empatiakyky kehittyisi vammaisia kohdatessa. Ei heidän tarvitse nöyränä hattu kourassa kiitella sitä, että saavat vain olla olemassa.

Olen joutunut välillä käyttämään kyynärsauvoja parikin kuukautta ja useamman kuukauden myös pyörätuolia. Voin kertoa, että kanssaihmiset vituttivat ensisijaisesti siksi, että he käyttäytyivät todella tökerösti minua kohtaan. Toissijaisesti vitutuksen aiheuttivat kivut ja "apuvälineiden" käytöstä aiheutuva epämukavuus.

Kyynärsauvat painavat pirusti kättä ja tekevät mustelmia kämmeneen. Sauvojen kanssa on hidasta ja hankalaa kulkea, mutta oman fyysisen kunnon ja henkisen kasassapysymisen vuoksi olisi yritettävä liikkua ja elää tavallista elämää. Keppien varassa se oli kuitenkin varsin vittumaista, kivuliasta ja pelottavaa. Yhdenkin kerran seisoin jonossa ahtaassa paikassa, sauvoihini nojaten, ja perässävedettävää matkalaukkua vetänyt nainen päätti tempaista laukkunsa toisen kyynärsauvani yli. Meinasin kaatua suoraan lärvilleni, koska rempaisu oli niin raju ja yllättävä, keppi lähti siis alta. Toisen kerran yritin käydä aukealla paikalla järjestetyssä tapahtumassa. Jos liikuin, niin minut ohitettiin niin läheltä, että meinasin joka kerta horjahtaa. Jos en liikkunut, niin ihmiset eivät huomanneet sauvojani, potkaisivat sauvaa ja sanoivat "ohosori" ja jatkoivat matkaa. Jokainen horjahdus sattui ja pelotti ihan vitusti.

Pyörätuolilla liikkuminen on periaatteessa helpompaa, jos on avointa tilaa ja esteettömät väylät. Vitutti kuitenkin ihan kympillä, jos joku tila oli muuten esteetön, mutta ulko-ovea ei saanut auki ilman apua tai ovessa oli automaattinen avausnappula, mutta kynnyksen yli ei päässyt omin voimin. Voin kertoa, että pyörätuolilla kulkevaa autetaan paljon harvemmin kuin esim. lastenvaunujen kanssa liikkuvaa. Tai tilannetta voisi verrata siihen kun tulee korkealattiainen ratikka ja pysäkillä on joku rattaiden kanssa ja muut pysäkillä olijat luikkivat äkkiä muista ovista sisään. Siihenhän jäät ihmettelemään. Jos joka päivä kokee samaa ja vaikka avuntarve ei olisi kuin se oven avaaminen, mutta porukka kaikkoaa läheltä, niin alkaa tuntea itsensä aika mitättömäksi.

Pyörätuolilla liikkuessa ihmiset myös jotenkin olettavat, että yli saa hyppiä ihan miten huvittaa. Ihan kuin minä olisin joku jähmettynyt olio, johon eivät päde normaalit "reviirisäännöt". Saatoin olla esim. jonossa ja joku halusi sitten kulkea jonon läpi juuri siitä minun kohdalta niin, että loikkii jalkojeni yli joko ihan mykkänä tai "mämeentästä"-kommentilla. Tätä voisi verrata siihen, että istuisi kahvilassa ja joku päättäisi mennä viereiseen pöytään siitä sinun sylisi yli loikkien, eikä suinkaan tuolisi takaa kiertäen.

Vierailija kirjoitti:

Olen joutunut välillä käyttämään kyynärsauvoja parikin kuukautta ja useamman kuukauden myös pyörätuolia. Voin kertoa, että kanssaihmiset vituttivat ensisijaisesti siksi, että he käyttäytyivät todella tökerösti minua kohtaan. Toissijaisesti vitutuksen aiheuttivat kivut ja "apuvälineiden" käytöstä aiheutuva epämukavuus.

Kyynärsauvat painavat pirusti kättä ja tekevät mustelmia kämmeneen. Sauvojen kanssa on hidasta ja hankalaa kulkea, mutta oman fyysisen kunnon ja henkisen kasassapysymisen vuoksi olisi yritettävä liikkua ja elää tavallista elämää. Keppien varassa se oli kuitenkin varsin vittumaista, kivuliasta ja pelottavaa. Yhdenkin kerran seisoin jonossa ahtaassa paikassa, sauvoihini nojaten, ja perässävedettävää matkalaukkua vetänyt nainen päätti tempaista laukkunsa toisen kyynärsauvani yli. Meinasin kaatua suoraan lärvilleni, koska rempaisu oli niin raju ja yllättävä, keppi lähti siis alta. Toisen kerran yritin käydä aukealla paikalla järjestetyssä tapahtumassa. Jos liikuin, niin minut ohitettiin niin läheltä, että meinasin joka kerta horjahtaa. Jos en liikkunut, niin ihmiset eivät huomanneet sauvojani, potkaisivat sauvaa ja sanoivat "ohosori" ja jatkoivat matkaa. Jokainen horjahdus sattui ja pelotti ihan vitusti.

Pyörätuolilla liikkuminen on periaatteessa helpompaa, jos on avointa tilaa ja esteettömät väylät. Vitutti kuitenkin ihan kympillä, jos joku tila oli muuten esteetön, mutta ulko-ovea ei saanut auki ilman apua tai ovessa oli automaattinen avausnappula, mutta kynnyksen yli ei päässyt omin voimin. Voin kertoa, että pyörätuolilla kulkevaa autetaan paljon harvemmin kuin esim. lastenvaunujen kanssa liikkuvaa. Tai tilannetta voisi verrata siihen kun tulee korkealattiainen ratikka ja pysäkillä on joku rattaiden kanssa ja muut pysäkillä olijat luikkivat äkkiä muista ovista sisään. Siihenhän jäät ihmettelemään. Jos joka päivä kokee samaa ja vaikka avuntarve ei olisi kuin se oven avaaminen, mutta porukka kaikkoaa läheltä, niin alkaa tuntea itsensä aika mitättömäksi.

Pyörätuolilla liikkuessa ihmiset myös jotenkin olettavat, että yli saa hyppiä ihan miten huvittaa. Ihan kuin minä olisin joku jähmettynyt olio, johon eivät päde normaalit "reviirisäännöt". Saatoin olla esim. jonossa ja joku halusi sitten kulkea jonon läpi juuri siitä minun kohdalta niin, että loikkii jalkojeni yli joko ihan mykkänä tai "mämeentästä"-kommentilla. Tätä voisi verrata siihen, että istuisi kahvilassa ja joku päättäisi mennä viereiseen pöytään siitä sinun sylisi yli loikkien, eikä suinkaan tuolisi takaa kiertäen.

JATKO...

Niin ja erittäin vittumaista on se, että sain kerran jos toisenkin odottaa ihan hirveässä kusihädässä siinä invavessan edessä. Sitten sieltä vessasta tulee pari kikattavaa teiniä, jotka ovat olleet kokeilemassa vaatteita tai laittamassa tukkaa, tai joku "tosikiireinen" bisnesmies tai -nainen tai ihan kuka tahansa täysin tervejalkainen. Ymmärrän kyllä että esim. suolistosairas saattaa kurvata invavessaan vaikka jalat toimivat ja se on ihan oikein, mutta kun nämä vessantukkijat tunnistaa siitä, että he ovat ulos tullessaan ihan hämillään siitä, että siihen invavessaan oli jonottamassa joku Ihan Oikea Inva. Yleisin pahoittelu on "oho".

Että kyllähän se ihan muutamankin kuukauden kokemuksella alkoi vituttaa, kun suurin osa kanssakäymisestä muiden ihmisten kanssa oli tuollaista totaalisen epäkunnioittavaa ja pahimmillaan kipua tuottavaa paskaa. Jos joku oli oikeasti ystävällinen tai avulias, niin kyllä kiitin ihan sydämestä. Joskus oli kyllä tosi huonoja päiviäkin, eli niitä kun ei ollut nukkunut kunnolla pitkään aikaan, oli pahat kivut ja on juuri kokenut sarjan tölväyksiä. Silloin varmasti näytin välillä ihan sitruunan syöneeltä, enkä ollut hyvää seuraa kenellekään. Perusluonteeni on tasainen ja positiivinen, olen puhelias, tykkään jutella erilaisten ihmisten kanssa ja koitan auttaa muita. Normaaliolosuhteissa en saa tuollaista yllä kuvaamaani kohtelua.

En tiedä äkäisyydestä, mutta yllättävän moni kokee oikeudekseen siirtää kysymättä pyörätuolia vähän. Esimerkiksi ravintolassa syödessä se häiritsee eniten, mutta muuallakin jos on asioimassa tai keskustelemassa. Ajatukset katkeaa sellaiseen tönäisyyn rinnastettavaan. Vaikka eivät terveitä siirtele olkapäistä tai repun kahvoista tarttumalla tai edes tuolissa istuvia. Siirtelijöissä ei ole yhtään sellaisia, jotka kohteliaasti kysyisivät väistämään tai varsinkaan pahoittelisi sitä.

Jos toisen varpaiden yli menee siitä kuuluu tietenkin pahoitella. Harvemmin kuitenkaan pyörätuolissa edes yritetään sellaista, vaan pyörätuolilla liikkuva kulkee suuntaansa ja joku saattaa kuvitella, että ehtii juuri edestä ja ei ehdikään. Pyörätuoli ei pysähdy parissa sentissä ja sillä liikkuva yrittää kyllä katsoa sen reitin, että tie on tasainen, jokainen varvaskin on ylimääräinen este.

Vierailija kirjoitti:

Jos toisen varpaiden yli menee siitä kuuluu tietenkin pahoitella. Harvemmin kuitenkaan pyörätuolissa edes yritetään sellaista, vaan pyörätuolilla liikkuva kulkee suuntaansa ja joku saattaa kuvitella, että ehtii juuri edestä ja ei ehdikään. Pyörätuoli ei pysähdy parissa sentissä ja sillä liikkuva yrittää kyllä katsoa sen reitin, että tie on tasainen, jokainen varvaskin on ylimääräinen este.

Joo, tämäkin tuli tutuksi. Lastenvaunujenkin kanssa on sitä, että joku päättää kurvata edestä ohi ajatellen, että rattaat ovat hitaat. No, ihan samalla normaalilla kävelyvauhdilla lykin rattaita. Harvemmin kävellessä kukaan luikkii yllättäen sivulta eteen, mutta jos kävelee rivakasti rattaiden kanssa, niin tuo tulee tutuksi. Sama efekti tuli sitten pyörätuolilla kulkiessa, eli ihan turhan moni ajatteli, että "tuolta tulee tommonen hidas inva, mää luikahdan tästä" ja sitten meinaakin jäädä alle ja mulla on sormet mutkalla, kun koitan saada pyörät pysähtymään. Ohosori jne.