Usperhe ja puolison "suosii" omaa lastaan
Tilanne on se, että itselläni on kaksi lasta ja puolisollani yksi. Puolisoni tytär käy meillä joka toinen viikonloppu ja lomilla. Omani asuvat meillä ja käyvät isällään. Minua on alkanut harmittaa kun puolisoni käyttäytyy omaa lastaan kohtaan aivan eri tavoin kuin minun lapsiani kohtaan. Omaansa kuuntelee ja on lähellä ja antaa hellyyttä , on kiinnostunut hänen asioista, ja niinhän sen kuuluukin olla. Mutta, mutta vastapainoksi herkästi komentaa herkästi/herkemmin minun lapsia, on jopa tyly heille ja ei ole kiinnostunut heidän asioistaan, eikä juuri osoita lämpöä heille. Tämä tuntuu minusta pahalta , vaikka en toki oletakaan hänen olevan lapsistani yhtä kiinnostunut , kuin omastaan. Silti toivoisin tasa-arvoista käytöstä lapsia kohtaan. Itse puoliso ei tätä huomaa ja ei omasta mielestään käyttäydy epätasa-arvoisesti ja kertoo välittävänsä minunkin lapsista. Miten teillä muilla uusperheellisillä? Onko ollut vastaavia haasteita ja miten olette niistä selvinneet?Itse yritän käyttäytyä tasapuolisesti kaikille lapsille ja näyttää heille välittämistä. Ja puolison lapsi on sanonut pitävänsä minusta paljonkin.
Tulipas paljon kirjoitusvirheitä tekstiini. Sorry. -ap