Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tuttu ylpeilee sillä, että kuuluu kirkkoon

Vierailija
03.11.2016 |

Tuttu siis kuuluu kirkkoon ja on siitä iloinen. Hän ei ole uskossa, mutta haluaa kirkkohäät ja lapsen kummiksi. Minä olen eronnut kirkosta ja sekös tuttua huvittaa, minultahan jää vaikka mitä mukavaa väliin.

Oikeastihan ei-kirkkoonkuuluvakin voi mennä kirkossa naimisiin ja tulla haudatuksi kirkon maalle, aikuisena voi käydä rippikoulun ja voin liittyä koska tahansa kirkkoon. Olen yrittänyt selittää että kirkossa vihkiminen olisi minulle ei-uskovalle yhtä randomia kuin häät moskeijassa.
Olen myös selittänyt ettei minua kiinnosta kummius, voin olla lapsen elämässä muutenkin ja kun kummin alkuperäinen tehtäväkin on vastata lapsen uskonnollisesta kasvattamisesta, en koe sitä omakseni, vaikka tiedostankin että käytännössä nykypäivänä kummius tarkoittaa lahjojen ostelua.

Kaveri silti puhuu itsetyytyväiseen sävyyn, aivan kuin tietäisi paremmin, että minä olen tehnyt jonkin kaduttavan virheen. Voin anonyymilla palstalla rehellisesti myöntää, että tämä vituttaa. Se omahyväisyys, vaikkei oikeasti ole tietoa mistään. No hänelle en ärtymystäni ole paljastanut enkä tule paljastamaan.

Väittää myös että on rahallisesti aivan sama asia kuulua kirkkoon tai olla kuulumatta. Että jos ei maksa kirkollisveroa, ilmestyy jokin muu vero jota pitää maksaa ja se on saman verran. Ei ole olemassa tuollaista veroa! Mutta hän ei usko, myhäilee vaan että kyllä sellainen vero on, ja minun puheeni menevät täysin kuuroille korville. Varmaan kuvittelee että katkerana valehtelen, kun minua harmittaa maksaa sitä bonusveroa :D Hän ei itsekään osaa nimetä kyseistä maksua.

Joudun olemaan tämän ihmisen kanssa säännöllisesti tekemisissä ja on muutenkin järjetöntä logiikkaa ja aivopieruja, tulipahan nyt kerrottua tämä uskontoasia.

Kommentit (14)

1/14 |
03.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pälä pälä pälä........

Vierailija
2/14 |
03.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Opettele tiivistämään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
3/14 |
03.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei sun tartte mitää riparia käydä.. Senku meet netissä liity kirkkoon tai kirkkoherran virastoon niin pääset takasin kerhoon mukaan...

4/14 |
03.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joo, ei tarttis mitään palveluja niille jotka ei maksa jäsenmaksuja. Keksikää jotain omaa. T. Jesus is my cowboy...;)

Vierailija
5/14 |
03.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eipä taida saada kirkkohäitä, jos ei siihen firmaan kymmenyksiä maksa. Jos saa, niin kirkossa muiden kuin kirkon jäsenten nuoleskelu on mennyt liian pitkälle. Muslimejahan kirkko  mielistelee jo, vaikka he halveksivat kristinuskoa.

Kirkollisvero maksetaan sen mukaan, onko vuoden alussa jäsen vai ei. Eli periaatteessa vihkimistä varten, jos jostain syystä haluaa kirkossa naimisiin, voi liittyä kesken vuoden ja erota ennen vuoden loppua, eikä maksa mitään.

Vierailija
6/14 |
03.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eipä taida saada kirkkohäitä, jos ei siihen firmaan kymmenyksiä maksa. Jos saa, niin kirkossa muiden kuin kirkon jäsenten nuoleskelu on mennyt liian pitkälle. Muslimejahan kirkko  mielistelee jo, vaikka he halveksivat kristinuskoa.

Jos kuuluu kirkkoon, saa mennä kirkossa maksutta naimisiin.

Jos ei kuulu kirkkoon, saa maksusta "vuokrata" kirkon. 

Maksu on kuitenkin sen verran pieni, että tulee halvemmaksi vuokrata kirkko kuin maksella veroja. 

.

Mitä hautaamiseen tulee, ei kirkkoon kuuluva ruumiskin haudataan kirkon maille. Mihin muuallekaan, ei ole olemassa ei-kirkollisia hautausmaita. Ei ruumiita roskalavalle tai random pöpelikköön heitetä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/14 |
03.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Häät: 

kirkkoon kuuluvalle ilmaiseksi

kuulumattomalle pientä korvausta vastaan (voi myös keplotella ilmaiseksi jos huvittaa)

Kummeus:

rippikoulun käyneille, tosin nykyään on kaiken maailman epävirallisia kummeja

rippikoulun saa suorittaa vielä vaikka kuolinvuoteellaan

Hautajaiset:

jokainen ruumis pääsee kirkon maille koska ei ole muutakaan paikkaa, eikä ateistiruumiille ole olemassa mitään tuhkauspakkoa :D

Rahat:

kirkkoon kuuluvat maksavat veroa

kirkkoon kuulumattomat saavat pitää kyseisen summan omassa käytössään 

Vierailija
8/14 |
03.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

No. En tiedä kumpi on "parempi" tai "pahempi" ystäväni, joka iloitsee siitä kun voi yksin turvata Jeesukseen... vai ystäväni, joka muistaa joka käänteessä huomauttaa, että hän ei uskovana voi, tai saata ymmärtää.... -  Ääripäät on aina vähän hämmentäviä. - Joskus on tehnyt mieli tokaista, että usko on sekin usko, että ajattelee, etten sanoisi uskoo, ettei usko mihinkään.      

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/14 |
03.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei jumalauta mitä mä just luin, kauheen sepustuksen siitä kuinka jotain vituttaa tuttavan virheellinen luulo kirkkoon kuulumisesta eli toisin sanoen haluaisit että tuttavasi tietäisi että että sinun valintasi on parempi kuin hänen ja haluaisit olla tuttavsi asemassa että sinä voisit päteä hänelle omalla valinnallasi kuinka paljon parempi se on kuin hänen ja vielä niin että hän sisäistäisi asian ja häntä alkaisi vituttaamaan.

enn valittettavasti osaa auttaa mutta onnittelen sinua koska jos tuo asia on päässyt

"elämäni murheet" listalle ni sulla on todella hyvin asiat:D

Vierailija
10/14 |
03.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kirkosta eronneena olen huomannut, että joillain kirkkoon kuuluvilla on tapana tuhahdella ja naureskella eronneille. Moni tuntuu olettavan, että kirkosta erotaan siksi, että se on "coolia" tai että halutaan esittää kovista. Olen eronnut siksi, koska kirkon arvomaailma ei sovi yhteen omani kanssa mutta sitä näille huvittujille on turha kertoa, sillä he eivät kuuntele. He ovat jo päättäneet etukäteen, että kaikki eronneet ovat omaa erityislaatuisuuttaan alleviivaavia teinikapinallisia eikä heidän täten tarvitse vaivautua kuulemaan kenenkään eronneen perusteluja ratkaisulleen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/14 |
03.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kirkosta eronneena olen huomannut, että joillain kirkkoon kuuluvilla on tapana tuhahdella ja naureskella eronneille. Moni tuntuu olettavan, että kirkosta erotaan siksi, että se on "coolia" tai että halutaan esittää kovista. Olen eronnut siksi, koska kirkon arvomaailma ei sovi yhteen omani kanssa mutta sitä näille huvittujille on turha kertoa, sillä he eivät kuuntele. He ovat jo päättäneet etukäteen, että kaikki eronneet ovat omaa erityislaatuisuuttaan alleviivaavia teinikapinallisia eikä heidän täten tarvitse vaivautua kuulemaan kenenkään eronneen perusteluja ratkaisulleen.

Kirkolla on kyllä kamala arvomaailma,auttaa köyhiä ja muita yhteiskunnan vähäosaisia ja antaa sielun ravintoa.

Vierailija
12/14 |
03.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse kuulun kirkkoon koska se on helppo tapa tehdä hyväntekeväisyyttä. Ei tarvitse tehdä itse mitään kun kymmenykset menee automaattisesti. Minun on helpompi ja järkevämpi tehdä omaa työtäni ja jakaa siitä saamastani tulosta apua. Mummot saavat kahvinsa, lapsiperheet tukea, nuoret harrastusmahdollisuuksia, ulkomaille menee kaivoja ja niitä yksinäisiä miehiäkin ehkä jotenkin muistetaan. Tottakai osa veroista menee kirkon organisaation pyörittämiseen, mutta niin menee SPR:llä, pelastusarmeijalla ja muilla rahan kerääjilläkin. Näen kirkon myös yhteiskunnallisena tukipilarina ja kadonneen yhteisöllisyyden viimeisenä linnoituksena. Uskonasiat olkoon sitten jokaisen omia henkilökohtaisia asioita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/14 |
03.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minun mielestä kirkosta eronneet on itsekkäitä pikkusieluisia paskoja,ihan riippumatta mistä syystä on eronnut.

Itse en aio erota vaikka en itseäni uskovaiseksi laskekaan.

Hieno instituutio.

Vierailija
14/14 |
03.11.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostat itsekin aika rasittavalta ärtymyksesi kanssa. :D

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi yksi yhdeksän