Lue keskustelun säännöt.
Toinen lapsi vai ei? Miten tehdä päätös lapsiluvusta?
25.04.2023 |
Miten olette päättäneet kuinka monta lasta haluatte, siis te jotka kuitenkin haluatte lapsen/lapsia?
Minulla on vain yksi lapsi. Olen itse ainoa lapsi ja etenkin omien vanhempien vanhetessa kaipaan kovasti, että minulla olisi myös sisaruksia.
Tuttavapiirissä sattunut erään perheen ainoan lapsen kuolema on myös laittanut miettimään asioita. Miten selviäisin ainoan lapseni kuolemasta jos ei jää muita lapsia? Ei lapsen kuolemasta selviä varmaan silloinkaan, olisiko se vain pahempi kuin olisi muita sisaruksia suremassa?
Rakastan lastani niin paljon, että voinko rakastaa toista lasta yhtä paljon? Mitä jos esikoinen on kuitenkin lempilapsi? Voiko niin käydä? Miten pystyn jakamaan aikani toisen lapsen kanssa?
Päätös tuntuu ihan mahdottomalta. Nämä on varmaan jonkun mielestä typeriä ajatuksia, mutta toivon asiallisia vastauksia kiitos!
Kommentit (24)
sitä rakkautta piisaa. siitä vaan.
4xäiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aivan varmasti rakastat toistakin, sitä ei tarvitse miettiä. Itselläni kaksi lasta, molemmat tismalleen yhtä tärkeitä ja rakkaita. Kolmas oli mietinnässä, mutta ihan kaikki mahdollinen huomioon ottaen kaksi on meille kuitenkin se oikea määrä.
Mitä enemmän on lapsia, sitä enemmän täytyy jakaa ja sitä kurjempi elämä on jokaisella. Kyllä yhdelle lapselle saa paremmin voita leivälle kuin viidelle. Jää myös enemmän perinnöksi ettei tarvitse elää köyhyydessä
Jaa-a, lapset on kuitenkin aina omia persooniaan ja jos opit sitä ensimmäistä rakastamaan, niin mikset oppisi toistakin? Jaathan sinä nytkin rakkauttasi miehellesi ja lapsellesi.
Se sinun rakas esikoisesikin saattaa kohdata kurjan kohtalon elämässä, kuten myös toinen lapsesi. Ei elämää voi ennustaa sillä tavalla.
Meitä tuli lopulta kolme ja joka ikistä osasi meidän vanhemmat rakastaa, ei ole mitään selviä suosikkeja. Lapsen selkeä suosiminen myrkyttää sisarusten välejä, joten syytä on pitää huolta että aikaa tulee annettua kaikille edes jonkun verran.
Joissakin perheissä on erityistarpeisia lapsia, voisit käydä lukemassa heidän tarinoitaan, varsinkin niitten terveiden sisarusten kertomuksia. Toisissa perheissä jäivät heitteelle, toisissa tulivat huomioiduiksi vaikka vanhempien aika ja jaksaminen tiukilla. Ehkä saisit sieltä jotain ideoita ja ajatuksia reilusta vanhemmuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kolme on hyvä määrä. Tai neljäkin. Ensin kaksi aika lähekkäin pienellä ikäerolla. Sitten pitempi tauko ja jälleen kaksi lähekkäin.
Noin lapset saavat toisistaan kaverit.
Hanki vaan toinen. Sitä rakastaa kyllä yhtä paljon. Ja se sisaruussuhde antaa paljon esikoisellekin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä enemmän on lapsia, sitä enemmän täytyy jakaa ja sitä kurjempi elämä on jokaisella. Kyllä yhdelle lapselle saa paremmin voita leivälle kuin viidelle. Jää myös enemmän perinnöksi ettei tarvitse elää köyhyydessä
Ei äidinrakkaus ole kakku josta leikataan viipaleita. Ap ei edes kysynyt kannattaako tehdä viisi lasta vaan toinen lapsi. Sinä haluat kieltää sen häneltä. Sisarukset ovat rikkaus. Sanoisin että ennemminkin ainoilla lapsilla on kurja elämä.
Eikä uusimman näkemyksen mukaan perintöä kannata jättää lapsille vaan käyttää rahat itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä enemmän on lapsia, sitä enemmän täytyy jakaa ja sitä kurjempi elämä on jokaisella. Kyllä yhdelle lapselle saa paremmin voita leivälle kuin viidelle. Jää myös enemmän perinnöksi ettei tarvitse elää köyhyydessä
Ei äidinrakkaus ole kakku josta leikataan viipaleita. Ap ei edes kysynyt kannattaako tehdä viisi lasta vaan toinen lapsi. Sinä haluat kieltää sen häneltä. Sisarukset ovat rikkaus. Sanoisin että ennemminkin ainoilla lapsilla on kurja elämä.
Eikä uusimman näkemyksen mukaan perintöä kannata jättää lapsille vaan käyttää rahat itse.
Perintöä ne lapset nimenomaan tarvitsevat. Mitäs sitä muutakaan on ikälopuilla vanhemmilla lapsilleen tarjota. Sen jälkeen kun on ollut riesana monet vuodet ja huonokuntoisena niin olisi sitä lapsille hyvä joku palkka vaivasta ja monen vuoden passaamisesta ja kärsimyksestä jättää. Minulla ei ole paljon mitään ja hävettää jo valmiiksi tuleva kuolema, että kun lapset katsovat pussin pohjalle niin ei ole kuin murusia jakoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tehtyjä lapsia tuskin katuu.
Mutta sitä tekemätöntä jää aina miettimään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini oli ainoa lapsi, sai ensin sisareni, sitten minut, vanhana. Toivoi ehdottamasti vähintään kahta oman kokemuksensa perusteella - olisi ollut valmis kolmanteenkin vaan isäni ei.
Isälläni oli veli, joka oli äitinsä suosikki. Isäni kärsi siitä omalla tavallaan koko ikänsä. Kyllä siis on mahdollista, että äiti suosii toista lapsistaan mutta jotenkin se tuntuu vieraalta.
Minä toivoin useampaa lasta jo nuorena, kadehdin kavereita, jotka sai pikkusisaruksia ja oma siskonikin neljä ennen kuin minä ensimmäistänikään. Esikoisen sain "perusvanhana" ensisynnyttäjänä koska mies löytyi vasta myöhään. Ero oli lähellä ekan vuoden kaaoksessa mutta sitten tuli toinen ja lopuksi vielä sain kolmannenkin - neljäs olisi ollut toive vaan ikää oli sen verran, että en enää halunnut ottaa riskiä (oma tai lapsen terveys, jaksaminen...) Jokainen on oma yksilönsä, ainutlaatuinen, erilainen: En itse voi millään kuvitella laittavani heitä mihinkään paremmuusjärjestykseen. Yhtenä päivänä yksi voi ärsyttää ja toisena toinen, kolmantena kolmas.
Toiselle henkilölle ei voi antaa "oikeaa" ohjetta, mutta ehkä mietittävää: Kuvittele mielessäsi mahdollisimman tarkkaan tilanne vaikka viiden vuoden päähän, ensin vaihtoehto, että lapsia on yksi, ei pikkusisaruksia. Sitten mieti millaista on, jos mukana on toinen. Mikä on konkreettinen muutos?
Muista myös, että vaikka eka olisi "tullut helpolla", voi olla, että toista ei ikinä tule, ei vaikka kuinka haluaisit.
Sydämellä ne päätökset on tehtävä ja toivottava, että antaa enemmän kuin ottaa.
Kun esikoinen on 3-vuotias, voisi jo seuraava syntyä. Parasta tietysti on, kun seuraava saa alkunsa silloin, kun se keholle tuntuu parhaiten sopivan (intuitiivinen tunne).
Ehkä rakastat seuraavaa, koska hän rikastuttaa ensimmäisen elämää. Ja sitten ehkä huomaat, että jokainen pieni on omalla tavallaan rakastettava, eikä se ole muilta yhtään pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla rakkaus toiseen lapseen syntyi paljon nopeammin kuin esikoiseen. Hänen kanssaan opettelin olemaan äiti, mutta kuopuksen kohdalla äititunteeni olivat jo aktivoituneet, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Saatoin heti alkaa nauttia hänestä, ilman hämmennystä ja hapuilua. Superrakkaita ovat molemmat.
Esikoisemme on myös aika ujo, ja hänelle tekee selvästi hyvää, että on rohkea leikkikaveri siinä vierellä.
Syntymä on kuolemantuomio :(
Ei kukaan pysty hillitsemään sikiämistään.
Kaikki muut apinalajit ovat uhanalaisia paitsi ihminen. Ehkä tarkoitat niiden tekemistä lisää.
Minusta oleellista on haluta se toinen lapsi. Ei tehdä päätöstä muiden seikkojen perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä enemmän on lapsia, sitä enemmän täytyy jakaa ja sitä kurjempi elämä on jokaisella. Kyllä yhdelle lapselle saa paremmin voita leivälle kuin viidelle. Jää myös enemmän perinnöksi ettei tarvitse elää köyhyydessä
Ei äidinrakkaus ole kakku josta leikataan viipaleita. Ap ei edes kysynyt kannattaako tehdä viisi lasta vaan toinen lapsi. Sinä haluat kieltää sen häneltä. Sisarukset ovat rikkaus. Sanoisin että ennemminkin ainoilla lapsilla on kurja elämä.
Eikä uusimman näkemyksen mukaan perintöä kannata jättää lapsille vaan käyttää rahat itse.
Sisaruus ei välttämättä merkitse yhtään mitään. Olen ollut aina ainoa lapsi, vaikka sisar onkin. Ei ole kiinnostanut tutustua. Ei ole nähty yli 10 vuoteen. Seuraavaksi jutellaan perinnön jaossa kunhan vanhemmat kuolee, joka toivottavasti hoidetaan niin että voidaan olla loppu elämäkin erillään.
Jaa miten? No kysymällä täältä tietenkin.