Lue keskustelun säännöt.
Hämmentävä tapa: Toisten äitien pelottelu. Miksi?
02.11.2016 |
Miksi tosi monesti toisen äidin positiiviset kokemukset raskusdesta/lapsesta lytätääb "Odotahan vain!"-tyyppisillä kommenteilla? Miksi niin tehdään?
Jos alkuraskaus on sujunut hyvin, niin "Odotahan vain, se viimeinen kolmannes on kamalin."
Jos lapsi nukkuu hyvin heti syntymän jälkeen, niin "Odotahan vain, kyllä sille koliikki tulee. Ja entäs sitten kun tulee hampaita!"
Lapsi käyttäytyy hyvin
"Odotahan vain, uhma on vielä tuloillaan!"
Miksi kaikesta pitää maalailla piruja seinille?
Ja synnytys... Tuntuu, että se on jokaiselle ollut jotain äärimmäisen traumaattista ja kamalaa ja hirveää ja perse repeää navasta selkärankaan asti.
Mikä tuossa pelottelussa on ideana?
Kommentit (19)
Minä olen ajatellut että se on tapa käydä läpi omia "traumoja" asiasta, mutta se nähdään vertaistuen antamisena, vaikka eihän sitä toinen edes siinä tilanteessa pyydä.
On kyllä todella vaikeaa tulla helposti raskaaksi, voida raskausaikana hyvin ja todeta, että vaikka vauva-aika oli rankkaa niin ei se niin rankkaa silti ollut kuin mitä jollain muulla. Itse koen siis, että "odotahan vaan" - kommentit sanotaan myös siksi, että ei haluta kuulla että toisella menee oikeasti ihan hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen ajatellut sen olevan sellaista hyväntahtoista varoittelua ja toisaalta hyväksynnän antamista myös valittamiseen.
Itse olen törmännyt muutamaan suorittajaäitiin, joilla on näyttänyt menevän tosi hyvin ja hienosti. Sitten muutama vuosi myöhemmin tuleekin romahdus ja selviää, että äiti olisi tarvinnut tukea ja apua, mutta sitä on ollutkin vaikea pyytää, kun on itse luonut "hyvin menee, me pärjätään hienosti, lapset on helppoja" -kulissin.
Näille äideille olisi ollut loistavaa, jos joku olisi ääneen sanonut, että tilanne voi muuttua huonommaksi ja se on ihan ok.
Kyllähän tota kuulee. Pahinta oli maanantain toisenlaiaet äidit jaksossa. Kuuntelin ihan järkyttyneenä kuinka sen odottavan sisko puhu aivan hirveeseen sävyyn ja naureskellen paskasta naurua hörötellen. Ja mollas vielä et sä kyl millään kestä sitä ym. Mitä hittoa? Sairasta. Ei se synnytys mitään kivaa ole, mut en ikinä odottavalle puhuis negatiiviseen sävyyn! Muutenkin niitä jännittää.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen ajatellut sen olevan sellaista hyväntahtoista varoittelua ja toisaalta hyväksynnän antamista myös valittamiseen.
Itse olen törmännyt muutamaan suorittajaäitiin, joilla on näyttänyt menevän tosi hyvin ja hienosti. Sitten muutama vuosi myöhemmin tuleekin romahdus ja selviää, että äiti olisi tarvinnut tukea ja apua, mutta sitä on ollutkin vaikea pyytää, kun on itse luonut "hyvin menee, me pärjätään hienosti, lapset on helppoja" -kulissin.
Näille äideille olisi ollut loistavaa, jos joku olisi ääneen sanonut, että tilanne voi muuttua huonommaksi ja se on ihan ok.
Sulla on kummallinen näkemys hyväntahtoisuudesta. Jos joku haluaisi hybäntahtoisesti kertoa, että tilanne voi muuttua niin kai sen voisi sanoa esim. "Se on ihana juttu, että teillä menee noin hyvin. Jos tulevaisuudessa kuitenkin tulee tilanne, että tuleekin koliikki/paha uhma/mitä tahansa niin se on ihan normaalia ja mulla on siitä kokemusta, jos tarvitset vertaistukea"
Musta toi on vaan omien traumojen purkamista ja silkkaa pahantahtoisuutta tuomita täysin jonkun lapsen tulevaisuus "Odotahan vain! Kyllä sun lapsesta ja äitiydestä vielä tulee ihan yhtä ikävä kuin munkin!"
Tää on juuri se syy että miksi en jaksa yhtään käydä jossain avoimissa päiväkodeissa tai ylipääänsä jutella muiden äitien kanssa mistään. Meillä on oman kokemuksen mukaan mennyt todella kivasti ja isäkin osallistuu kaikkeen niin että olen voinut esim. jatkaa harrastustanikin lähes tauotta. Kivapa se on sitten kuulumisia vaihdellessa kuunnelle lyttäystä tästä näistä omista kokemuksista että "hyvähän sun on nyt sanoa mutta odota vaan". Kuulemma isäkin kyllästyy kohta tuohon lapsen ja kodinhoitoon, alkaa kauhea yövalvominen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mä huomasin kertovani kauhujuttuja esikoista odottavalle ystävälleni, joka ei nää tarpeelliseksi hankkia mitään tietoa etukäteen. Siis ei halua lukea mitään esim imetyksestä tai muutenkaan valmistautua lapsen tuloon, koska "on sitä ennenkin pärjätty". Kätilöt hoitaa synnytksen ja neuvolan terkkarit ilmeisesti sitten sen vauvan...
Kyllä minusta olisi hyvä, että ihmisillä olisi jokseenkin realistinen kuva vanhemmuudesta. Ei se ole pelkkiä söpöjä vauvanvaatteita ja insta-kuvia.
Vierailija kirjoitti:
No mä huomasin kertovani kauhujuttuja esikoista odottavalle ystävälleni, joka ei nää tarpeelliseksi hankkia mitään tietoa etukäteen. Siis ei halua lukea mitään esim imetyksestä tai muutenkaan valmistautua lapsen tuloon, koska "on sitä ennenkin pärjätty". Kätilöt hoitaa synnytksen ja neuvolan terkkarit ilmeisesti sitten sen vauvan...
Kyllä minusta olisi hyvä, että ihmisillä olisi jokseenkin realistinen kuva vanhemmuudesta. Ei se ole pelkkiä söpöjä vauvanvaatteita ja insta-kuvia.
Realistisuuteen kuuluu myös se, että asiat voi joskus mennö hyvinkin eikä ole sun velvollisuus tai millään muotoa edes sun asia tuomita syntymättömän lapsen elämä täyteen vastoinkäymisiä. Kyllä sitä realismia voi tuoda esiin muutenkin kuin negatiivisuuden kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tää on juuri se syy että miksi en jaksa yhtään käydä jossain avoimissa päiväkodeissa tai ylipääänsä jutella muiden äitien kanssa mistään. Meillä on oman kokemuksen mukaan mennyt todella kivasti ja isäkin osallistuu kaikkeen niin että olen voinut esim. jatkaa harrastustanikin lähes tauotta. Kivapa se on sitten kuulumisia vaihdellessa kuunnelle lyttäystä tästä näistä omista kokemuksista että "hyvähän sun on nyt sanoa mutta odota vaan". Kuulemma isäkin kyllästyy kohta tuohon lapsen ja kodinhoitoon, alkaa kauhea yövalvominen...
Aikoinaan töissä vanhempi työkaverirouva sanoi minulle kun sanoin että hyvin menee ja mieskin tekee kotitöitä ja ruokaa ja hoitaa lasta, että ei kannata kehua sitä miten hyvin menee koska toiset ovat kateellisia ja siitä ei hyvä seuraa. Oli todella hyvä neuvo.
Sillä kompensoidaan omaa epävarmuutta, kun on itse tullut löydyksi vastaavassa tilanteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No mä huomasin kertovani kauhujuttuja esikoista odottavalle ystävälleni, joka ei nää tarpeelliseksi hankkia mitään tietoa etukäteen. Siis ei halua lukea mitään esim imetyksestä tai muutenkaan valmistautua lapsen tuloon, koska "on sitä ennenkin pärjätty". Kätilöt hoitaa synnytksen ja neuvolan terkkarit ilmeisesti sitten sen vauvan...
Kyllä minusta olisi hyvä, että ihmisillä olisi jokseenkin realistinen kuva vanhemmuudesta. Ei se ole pelkkiä söpöjä vauvanvaatteita ja insta-kuvia.
Realismilla ja lyttäyksellä ei ole mitään tekemistä keskenään.
En oikein tiennyt miten päin olisi pitänyt olla, kun viimeisilläni raskaana kerroin luottavani täysin itseeni ja kätilöiden ja lääkäreiden ammattitaitoon. Tuttu vastasi siihen, että joojoo niin hänkin luotti ja sen seurauksena repesi perseestä niin pahasti, ettei uskaltanut pariin viikkoon edes yrittää käydä paskalla.
Miten jonkun hyvä fiilis on yhtään keltään pois? Ja niin, synnytykseni meni todella hyvin ja olosuhteisiin nähden kivuttomasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mä huomasin kertovani kauhujuttuja esikoista odottavalle ystävälleni, joka ei nää tarpeelliseksi hankkia mitään tietoa etukäteen. Siis ei halua lukea mitään esim imetyksestä tai muutenkaan valmistautua lapsen tuloon, koska "on sitä ennenkin pärjätty". Kätilöt hoitaa synnytksen ja neuvolan terkkarit ilmeisesti sitten sen vauvan...
Kyllä minusta olisi hyvä, että ihmisillä olisi jokseenkin realistinen kuva vanhemmuudesta. Ei se ole pelkkiä söpöjä vauvanvaatteita ja insta-kuvia.
Realistisuuteen kuuluu myös se, että asiat voi joskus mennö hyvinkin eikä ole sun velvollisuus tai millään muotoa edes sun asia tuomita syntymättömän lapsen elämä täyteen vastoinkäymisiä. Kyllä sitä realismia voi tuoda esiin muutenkin kuin negatiivisuuden kautta.
Tottakai voi, ja toivottavasti kaikki meneekin hyvin. Mutta kyllä sitä tervettäkin vauvaa ja lasta pitää hoita ja jotain perus asioita olisi minusta hyvä tietää. Jos lähipiirissä ei ole lapsia joiden kautta olisi oppinut, niin pitäähän siitä lapsen hoidosta jotenkin hankkia tietoa. Ei niillä ole oma äiti tai mummo kotiin muuttamassa, niinkuin silloin "ennen vanhaa" jolloin on "pärjätty".
Ah, niin tuttua! Itse odotan esikoistani ja olen törmännyt moniin ihmisiin, jotka pelottelevat etukäteen ihan kaikella. Kaikista rasittavinta on, että yksi näistä ihmisistä on lähipiiristä ja joudun kuuntelemaan hänen juttujaan todella usein.
Itse en niin välitä etukäteen stressaamisesta. Synnytys voi mennä hyvin tai huonosti tai jotain siltä väliltä. Vauva voi olla helppo tai vaikea tai jotain siltä väliltä. Harmittaisi, jos olisin stressannut tuskanhiessä kohta 9kk synnytystä, joka meneekin ihan hyvin. Tai piirtänyt piruja seinille vauvasta, joka ei nuku ollenkaan ja sitten nukkuukin useita tunteja putkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin joo. Hyvä kun AP otit asian puheeksi. Itse olen saanut kuulla nyt jo viitisen vuotta kaikista helpoista vaiheista sen "Ootahhan vaan..." ja virne naamalla. Se on ikäänkuin vitsiksi puettu ja vaikka itseäni arvioidin suhteellisen fiksuksi ihmiseksi, en tätä ollutkaan pistänyt merkille. Sen on antanut tavallaan mennä vaan naurahduksella ja "No sen näkee sitten.." lausahduksella ohi korvien.
En usko, että äitini on tuolla lauseella pahaa tarkoittanut, mutta kyllähän se on sellaista turhaa negatiivisuuden lietsontaa. Eli täytyypä asiasta hänelle huomauttaa, ja tarkkailla itseäänkin etten toivottavasti ole tuota möläytellyt itsekin ja etten jatkossa ainakaan tuota tapaa harrasta. Nauttikaamme hetkistä :).
Vierailija kirjoitti:
No mä huomasin kertovani kauhujuttuja esikoista odottavalle ystävälleni, joka ei nää tarpeelliseksi hankkia mitään tietoa etukäteen. Siis ei halua lukea mitään esim imetyksestä tai muutenkaan valmistautua lapsen tuloon, koska "on sitä ennenkin pärjätty". Kätilöt hoitaa synnytksen ja neuvolan terkkarit ilmeisesti sitten sen vauvan...
Kyllä minusta olisi hyvä, että ihmisillä olisi jokseenkin realistinen kuva vanhemmuudesta. Ei se ole pelkkiä söpöjä vauvanvaatteita ja insta-kuvia.
Ei kukaan täyspäinen oleta vanhemmuuden olevan pelkästään instakuvia! Kyllä mulla oli asenne että on sitä ennenkin pärjätty enkä etukäteen ota stressiä synnytyksestä, imetyksestä, koliikista jne. Ei se ole mitään tyhmyyttä että jättää tietoisesti murehtimatta asiat, jotka eivät vielä ole ajankohtaisia.
Asia voi olla myös toisinpäin varsinkin mitä tulee ihmisten suhtautuminen vaikeampaan raskauteen. Oma raskauteni on ollut vaikea verrattuna äitini ja siskojeni helppoihin odotusaikoihin, mutta ainoa mitä kuulen on "No ei se nyt niin vaikeaa ole ollut, mut sullahan on tapana kuvitella kaikenlaista"... Olisikin se järkky pahoinvointi, vielä pahempi hajuherkkyys ja lamauttavat kivut olleet kuvittelua. Nyt onneksi viimeisellä kolmanneksella on vihdoin tullut ihmismäinen olo. En tiedä vituttaako äitiäni se, että isääni ei juurikaan kiinnostanut hänen hyvinvointinsa ja oma mieheni on ollut ihana alusta asti, ja antanut mun levätä kun tarvitsin sitä.
Synnytysjuttujen annan mennä korvasta sisään ja toisesta ulos. Olen kuullut jo kaiken mahdollisen viiden päivän synnytyksistä, vauvan hapenpuutteesta, vakavista repeämistä ja siitä miten tarvittiin viisitoista lääkäriä pelastamaan äitiraukan henki.
Minä kyllä haluan kuulla kaikki mahdolliset kokemukset esim. syntymästä ja vaikeista vauvoista. Minulle se antaa mahdollisuuden varautua pahimpaan. Olisi aika kova järkytys jos repeäisin ja vuodot jatkuisi monta viikkoa enkä tietäisi siitä mahdollisuudesta etukäteen! Olen siis nyt raskaana ja kun ensi kertaa tuli veristä vuotoa ilman kummempaa syytä, minua lähinnä suututti että miksi kukaan ei ole kertonut että tämä on normaalia. Jos olisin tiennyt niin en olisi heti automaattisesti luullut että keskenmeno tuli.
MUTTA rajansa kaikella! Sellainen omahyväinen "sittenpä näet kuinka kauheeta sun elämä tulee olemaan" -virnistely ei auta ketään. Siinähän toinen on vain puhtaasti kateellinen ja oikein toivoo että toisella menee kaikki huonosti. Näistä tulee mieleen aina tyypit jotka sanoo lapsettomalle että "no sitten näet kun saat omia lapsia" sen sijaan että vastaisi ihan rehelliseen kysymykseen. Mutta tällaisten henkilöiden kanssa en ole muutenkaan enää tekemisissä.
Kaikki joilta olen kauhukuvia kuulleet ovat sen sijaan olleet sympaattisia ja kannustavia. Mieleen on jäänyt kyllä kaikki eri kokemukset, mutta en pelkää niitä vaan ajattelen että joku toinenkin on kokenut tämän, kyllä minäkin selviän. Ja sitä sen pitäisi olla, ei ilkeilyä ja kateutta!
Elämä toki muuttuu lasten myötä, mutta kyllä jokainen tervejärkinen sen sitten ajallaan huomaa. Ongelmiin myös löytyy ratkaisut, ei kaikkia tulevaisuuden murheita tarvitse tänään murehtia. Ja voi olla, että todellisuudessa joku aivan eri juttu on ongelmana, kuin mitä nyt arvelee.
Mä en pelottele muita, enhän mä kahden lapsen perusteella edes tiedä lapsista juuri mitään. Niistä kahdesta omastani vaan. Kaikki on tähän saakka järjestynyt, tavalla tai toisella.
Yritän auttaa ja tukea, sitähän itsekin toivon muilta.
Se on ketuttavaa, kun itse on joutunut kärsimään ja toisella pyyhkii hyvin. Pitää toivoa, ettei vaan pääsisi liian helpolla se toinen äiti. Ja jos pääsee, niin ei ole oikea äiti.