Mitä tehdä kun oma elämä on keskinkertaista ja toisilla menee loistavasti?
Omista sukulaisista löytyy niin mielenterveystapauksia kuin myös alkoholistija. Kaverilla ei ole samanlaisia sukulaisia. Omat lapset osaavat olla välillä todellisia riiviöitä, erityisesti kapinoiva teini. Omat lapset eivät ole kiitettäviä oppilaita eivätkä muutenkaan erotu joukosta esim. ulkonäkönsä ansiosta. Kaverin lapset ovat enkeleitä ja teinitkään eivät kapinoi. Heillä koulusta napsitaan ysejä ja kymppejä tuosta noin vain. Oma teini ei halua lukioon. Kaverin kaikki lapset haluavat lukioon.
Meillä on keskinkertainen sisustus, jonka ykkösprioriteetti on olla toimiva arjessamme. Kaverilla on aistikas sisustus ja hänen lapsensa eivät sotke kuten minun lapseni. Kaveri jaksaa vielä olla vaativan työnsä lisäksi innostunut uusista sisustustuulista.
Alkaa olla sellainen tunne etten viitsi olla kaverin kanssa tekemisissä koska joka kerta saan muistutuksen omasta keskinkertaisuudestani hänen seurassaan.
Taitaa se suurin syy pahaan oloon sinulla olla tuo kehno itsetunto? Voi kun oppisit hyväksymään ja arvostamaan itseäsi, olisi elämä mukavampaa. Monet oppii iän myötä, kenelläkään jonka paremmin tuntee se elämä kun ei ole pelkkää liihottelua vaan on jos jonkunlaista murhetta ja vaikeutta, oppii arvostamaan niitä "keskinkertaisia" hetkiä ihan onnellisina.