Psykologi totesi minulle tekopirteällä äänellä "No voi että kun ei niitä kavereita voi kaapista ottaa" kun kerroin, etten jaksa opiskella raastavan yksinäisyyden takia...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tän takia en käy psykologeilla.

Minä kävin nuorempana useammalla psykologilla. Yksi kokemus lukioajoilta oli hyvä, kolme seuraavaa taas kertakaikkisen hyödyttömiä. Voivottelua, lässyttämistä, kauhistelua, hyvä, ettei päähän taputeltu ja sormea heristelty. Minua rassasi myös näiden psykologien into tuputtaa poikaystävän hankkimista ja perheen perustamista ratkaisuksi ongelmiini. Yksi oli suorastaan hädissään siitä, kuinka en hänen mukaansa uskalla rakastua. Minusta on erittäin arveluttavaa tyrkyttää perhe-elämää lääkkeeksi tunne-elämän häiriöistä ja erittäin pahasta sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivälle ihmiselle.

Menetin uskoni psykologeihin ja muihinkin mielenterveyspuolen ammattiauttajiin näiden kokemusten myötä. Minulle on jäänyt sellainen vaikutelma, että monet alalle hakeutuvat ihmiset ovat päällisin puolin kyllä halukkaita auttamaan mutta samalla jumiutuneita tiettyihin ajatusmalleihin ja siihen, millainen elämä tekee ihmisen heidän mielestään onnelliseksi. Useilla heistä ei myöskään ole kykyjä tai uskallusta sukeltaa ns. pintaa syvemmälle, vaan he menevät ikään kuin kipsiin heti, jos asiakas ei reagoikaan tavalla, kuin he olettivat. Esimerkiksi eräs psykologini meni aivan puihin, kun minä ns. kiltti kympin tyttö kieltäydyin masennuslääkkeistä sen perusteella, että ne voivat aiheuttaa orgasmivaikeuksia.

Mitä tästä voi päätellä?   Ainakin sen, ettei yliopistotutkinto ole millään tavalla yhteydessä älyllisiin lahjoihin.  Koulutusjärjestelmä perustuu muistiin enemän, jolloin asioiden ymmärtäminen jää pahasti varjoon. 

Lokeroiminen tietenkin estää lisää sitä, että voisi edes ymmärtää mitä toinen sanoo.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

.

Toisaaltaan se opiskelelminen ei häiriinny turhiin seurusteluihin, puhelinsoittoihin tai keskusteluihin.  Pystyy iha ntäysipainoisesti vain keskittymään siihen opiskelemiseen ja omaan itseensä sekä itsestään huolehtimiseen.  Ystäviä ehtii etsimään sitten kun on hyvät opiskelupaperit ja ammatti. 

Ehkä oma kiinnostavuuskin lisääntyy.

Herää pahvi! Et sinä sano ihmiselle joka kärsii lapsettomuudesta, ja jolle lapsettomuus on raastavan kipeä asia, että ehditpähän kunnolla opiskella tai luoda uraa. Vai sanotko? Karmeaa, miten vähän kykenette asettumaan toisen ihmisen asemaan!

.

Juu. En niin.  Lohdutan lapsettomuudesta "kärsiviä" sillä, että kerron, ettei onneksi kaikkien ole pakko lisääntyä, tai edes tarvettakaan sellaiseen, kun toiset tekee sitä huiman paljon enemmän jo muutenkin ylikansoittumisestä kärsivällä maapallolla  :)

Tosiasia, eikä muuksi muutu.  Vai pitäisikö vasten omaa näkemystään pahoitella teennäisesti tuota järkyttävää asiaa. ettei kaikki saa lisäännyttyä.  Ja lahjoittaa vaikkapa jonkinlainen summa rahaa johonkin hyväntekeväisyyteen, jolla taataan, että edes kehitysmaalaiset lisääntyvät maksimaalisesti.

.

Vierailija kirjoitti:

Eihän sulla oo mitään hätää. Sulla on palstallinen kavereita.   :)

Psykologia kiinnostaa kuulemma usein niitä, joilla on henk.kohtaisia psykologisia ongelmia.

Kerran olen teevisiossa nähnyt mielestäni sellaisen normaalisti käyttäytyvän mielen ammattilaisen.. muuten suurin osa niistä tekee jos jonkinlaista neuroottista pakkoliikettä, vääntelee naamaansa, räppää silmiään tai nykii milloin mitäkin. Oli ihan iloinen yllätys, että sellaisiakin on.

Viimeisimmissä haastatteluissa eräs miespuolinen veti erittäin äänekkäitä henkäyksiä (sissänhengityksiä) lauseen sanojen välissä, aivan, kuin olisi ollut tukehtumaisillaan.  Aika ahdistavaa kuunnella sellaisen haastateltavan puhetta.  Tuli itsellekin huono olo siitä.