Kun mikään ei tunnu miltään.

Hei ap.

Kerrot kadottaneesi yhteyden tunteisiisi.

Otat esille masennuksen, mutta koet, ettet ole masentunut. Masennus voi kuitenkin oireilla monin eri tavoin, muun muassa juuri tunnevaimeutena. Kun ajattelet elämäntilannettasi, mikä on muuttunut elämässäsi niistä ajoista, jolloin tunsit voimakkaammin? Mitä tunteita erityisesti silloin tunsit selvemmin, olivatko ne enemmänkin surua, pelkoa, inhoa tms vai enemmänkin kiintymyksen, ilon, rakkauden tunteita? Mitä tunnetta tahtoisit tuntea nyt vahvemmin? Jos se liittyy rakkauteen, kyse voi olla luonnollisesta parisuhteen elinkaaresta. Rakastumisen muuttuessa arkiseksi elämäksi ihminen saattaa kokea, että jotain elämästä puuttuu, vaikka niin ei olekaan. Tunteet ovat vain muuttuneet. Silti parisuhteeseenkin on mahdollista saada kipunaa ja tunteita, emotionaalista läheisyyttä.

Jos taas kyse on muunlaisista tunteista, joita kaipaisit, voit miettiä, mistä niitä metsästäsi. Onko sinulla riittävästi aikaa myös 'tyhjyydelle'? Luovuus ja itsensätoteuttaminen vaatii tilaa ympärilleen? Mitä sellaista voisit kokeilla, joka on jäänyt unholaan? Olipa se sitten vaikka juoksulenkki tai kirjan lukeminen, kysy itseltäsi, ei muilta.  Into ei välttämättä synny heti, tai tekemisen ilo, vaan pieninä askelina, toisto palkitsee, sitä rupeaa jo odottamaan seuraavaa kertaa jne. Voit myös tarvittaessa miettiä, olisiko sinulla luottoihmisiä, joiden kanssa luodata elämääsi vähän pintaa syvemmältä keskustellen?

KirkkoSisko kirjoitti:

Hei ap.

Kerrot kadottaneesi yhteyden tunteisiisi.

Otat esille masennuksen, mutta koet, ettet ole masentunut. Masennus voi kuitenkin oireilla monin eri tavoin, muun muassa juuri tunnevaimeutena. Kun ajattelet elämäntilannettasi, mikä on muuttunut elämässäsi niistä ajoista, jolloin tunsit voimakkaammin? Mitä tunteita erityisesti silloin tunsit selvemmin, olivatko ne enemmänkin surua, pelkoa, inhoa tms vai enemmänkin kiintymyksen, ilon, rakkauden tunteita? Mitä tunnetta tahtoisit tuntea nyt vahvemmin? Jos se liittyy rakkauteen, kyse voi olla luonnollisesta parisuhteen elinkaaresta. Rakastumisen muuttuessa arkiseksi elämäksi ihminen saattaa kokea, että jotain elämästä puuttuu, vaikka niin ei olekaan. Tunteet ovat vain muuttuneet. Silti parisuhteeseenkin on mahdollista saada kipunaa ja tunteita, emotionaalista läheisyyttä.

Jos taas kyse on muunlaisista tunteista, joita kaipaisit, voit miettiä, mistä niitä metsästäsi. Onko sinulla riittävästi aikaa myös 'tyhjyydelle'? Luovuus ja itsensätoteuttaminen vaatii tilaa ympärilleen? Mitä sellaista voisit kokeilla, joka on jäänyt unholaan? Olipa se sitten vaikka juoksulenkki tai kirjan lukeminen, kysy itseltäsi, ei muilta.  Into ei välttämättä synny heti, tai tekemisen ilo, vaan pieninä askelina, toisto palkitsee, sitä rupeaa jo odottamaan seuraavaa kertaa jne. Voit myös tarvittaessa miettiä, olisiko sinulla luottoihmisiä, joiden kanssa luodata elämääsi vähän pintaa syvemmältä keskustellen?

Oikeastaan mikään ei juuri ole muuttunut niistä ajoista jolloin tunsin voimakkaammin. Sama työ, sama parisuhde, sama asuinkaupunki, samat harrastukset, samat ihmiset ympärillä. Ainoa mikä on muuttunut, niin olen muuttanut, mutta saman kaupungin sisällä vaan toiselle alueelle. Tunsin ennen voimakkaasti kaikkia tunteita, sekä iloisia että surullisia, nyt pettymykset ei sureta (tuntuu vaan että ihan sama) mutta kivat asiat tuntuu joo kivoilta ja teen niitä mielelläni mutta en innostu niistä voimakkaasti. On unelmia, joita yritän tavoitella mutta nekin jotenkin menettää merkitystään. Tämä ei mielestäni ole parisuhdeongelma vaan minun koko elämää sävyttävä juttu. Lomailen, olen välillä tekemättä mitään, välillä urakoin töitä, minulla on juuri niin paljon aikaa itselleni kuin vain haluan ja rahaa matkustaa jne. Ulkopuolinen sanoisi että harrastan ja teen aika paljon, olen usein menossa jossain "kivassa". Olen miettinyt jos tämä on joku ikäjuttu? Täytän kohta 40.

Jatkan vielä vähän, ap.

Joskus ihmistä 'syö' myös se, jos elämä pyörii liiaksi oman itsen/perheen/työn ympärillä.

Ihminen on sentyyppinen olento, että moni kokee elämäänsä merkitystä siitä, että liittyy johonkin omaa elämää suuremman hyvän toteuttamiseen vapaaehtoistyössä. Voisiko olla, että kun oma elämäsi tuntuu olevan järjestyksessä, sinun vuorosi olisikin nyt antaa toisille? Voisiko se aito ilo ja aidot tunteet löytyä myötätunnon kautta? Onko sinun sydäntäsi lähellä eläimet, luonto, vanhukset, lapset, yksinhuoltajat jne, mitäs, jos antaisitkin aikaasi, energiaasi ja osaamistasi heille? Vapaaehtoistyötä tarjoavat monet yhdistykset ja järjestöt, myös seurakunnat. Miltä kuulostaa.

Puuttuuko liitosta intiimi kanssakäyminen? Hellät sanat ja kosketukset?

Vierailija kirjoitti:

KirkkoSisko kirjoitti:

Hei ap.

Kerrot kadottaneesi yhteyden tunteisiisi.

Otat esille masennuksen, mutta koet, ettet ole masentunut. Masennus voi kuitenkin oireilla monin eri tavoin, muun muassa juuri tunnevaimeutena. Kun ajattelet elämäntilannettasi, mikä on muuttunut elämässäsi niistä ajoista, jolloin tunsit voimakkaammin? Mitä tunteita erityisesti silloin tunsit selvemmin, olivatko ne enemmänkin surua, pelkoa, inhoa tms vai enemmänkin kiintymyksen, ilon, rakkauden tunteita? Mitä tunnetta tahtoisit tuntea nyt vahvemmin? Jos se liittyy rakkauteen, kyse voi olla luonnollisesta parisuhteen elinkaaresta. Rakastumisen muuttuessa arkiseksi elämäksi ihminen saattaa kokea, että jotain elämästä puuttuu, vaikka niin ei olekaan. Tunteet ovat vain muuttuneet. Silti parisuhteeseenkin on mahdollista saada kipunaa ja tunteita, emotionaalista läheisyyttä.

Jos taas kyse on muunlaisista tunteista, joita kaipaisit, voit miettiä, mistä niitä metsästäsi. Onko sinulla riittävästi aikaa myös 'tyhjyydelle'? Luovuus ja itsensätoteuttaminen vaatii tilaa ympärilleen? Mitä sellaista voisit kokeilla, joka on jäänyt unholaan? Olipa se sitten vaikka juoksulenkki tai kirjan lukeminen, kysy itseltäsi, ei muilta.  Into ei välttämättä synny heti, tai tekemisen ilo, vaan pieninä askelina, toisto palkitsee, sitä rupeaa jo odottamaan seuraavaa kertaa jne. Voit myös tarvittaessa miettiä, olisiko sinulla luottoihmisiä, joiden kanssa luodata elämääsi vähän pintaa syvemmältä keskustellen?

Oikeastaan mikään ei juuri ole muuttunut niistä ajoista jolloin tunsin voimakkaammin. Sama työ, sama parisuhde, sama asuinkaupunki, samat harrastukset, samat ihmiset ympärillä. Ainoa mikä on muuttunut, niin olen muuttanut, mutta saman kaupungin sisällä vaan toiselle alueelle. Tunsin ennen voimakkaasti kaikkia tunteita, sekä iloisia että surullisia, nyt pettymykset ei sureta (tuntuu vaan että ihan sama) mutta kivat asiat tuntuu joo kivoilta ja teen niitä mielelläni mutta en innostu niistä voimakkaasti. On unelmia, joita yritän tavoitella mutta nekin jotenkin menettää merkitystään. Tämä ei mielestäni ole parisuhdeongelma vaan minun koko elämää sävyttävä juttu. Lomailen, olen välillä tekemättä mitään, välillä urakoin töitä, minulla on juuri niin paljon aikaa itselleni kuin vain haluan ja rahaa matkustaa jne. Ulkopuolinen sanoisi että harrastan ja teen aika paljon, olen usein menossa jossain "kivassa". Olen miettinyt jos tämä on joku ikäjuttu? Täytän kohta 40.

Veikkaisin, että hyvin monella "kohta 40" vuotiaalla on juuri samoja fiiliksiä. Ikään ja elämänvaiheeseen se juuri liittynee.

Minusta sinun kannattaisi mennä juttelemaan ihan jonkun ammattilaisen kanssa, AP. Kuten sanottukin jo, niin tuo tunteiden puuttuminen voi olla yksi tapa, jolla masennus oireilee. Olisi sinun itsesi kannalta parasta, jos ne syyt tuon tunnetyhjiön tanana selviäisivät, etkä vain yrittäisi paikata sitä jollain laastaritoiminnalla (vaikka vapaaehtoistyö onkin toki arvokasta ja kanntettavaa tekemistä).

Syy voi olla neuropsygologinen. Jotkin välittäjäaineet eivät ehkä toimi täysillä. Kannattaa tsekata. Muistan olleeni joskus samassa tilassa. Tuntui kuin olisin elänyt omassa lasipallossa, jonka pinnan läpi mikään ei kunnolla pääse. Se oli kauheaa. Ja tavallaan ei mitään. Onneksi se meni ohi.

itse murha ei ole vaihtoehto se on vastaus

Olen ollut tuossa tilassa vuodesta 2001 lähtien. Ajattelin pitkään, että tältä se aikuistuminen varmaan tuntuu. Täytin tuolloin 20. Nykyään kyllä ymmärrän ainakin järjellä, että terve ihminen ei ole tällainen. Silti tämä tuntuu normaalilta, kun en ole koskaan ollut mitenkään syvästi masentunut ja itsetuhoinen.

Juu, pitäisi varmaan tehdä jotain peliliikkeitä. Elämä valuu täysin ohi.

Vähän alta nelikymppisenä oli tuo mikään ei tunnu miltään fiilis. En tuntenut iloa enkä yhtään mitään. Tuntui että kaikki on tehty ja koettu. Itsarikin oli vain vaihtoehto muiden joukossa. Käännös parempaan tapahtui jätkien kanssa illan vietossa. En aikonut mennä mutta muija onneksi pakotti. Hän oli huolestuneempi kuin minä välinpitämättömyydestäni.

Join ensimmäistä kaljaa kun toisilla alkoi olla jo nousuhumala. Olin jo lähdössä kun jätkät totesi että nyt loppuu se murjottaminen. Poltattivat savut niin vittu ensin itkin ensimmäistä kertaa aikuisena. Sitten tajusin että mulla on kavereita jotka välittää musta niin itkin lisää. Parkuminen hävetti niin paljon että join nopeasti humalan. Loppu ilta olikin hauskaa ja sen jälkeen on tuntunut taas milloin hyvältä ja joskus huonolta. Kuitenkin sentään tuntuu joltain niin se on parannus siihen turtuneisuuteen.

Noin tehokkaalle hoidolle pitäisi hakea patentti. Vähän vaikea kun kaikilla ei ole oikeita kavereita. En tiedä mikä mua vaivasi kun ei se tuntunut miltään? Joku hemmetin tunnelukko, onko sellaista termiä edes oikeasti? Parhaiten sitä oloa kuvasi se että ikäänkuin katsoin kaikkea sivusta eikä mikään kiinostanut. Onneksi siitä pääsin irti.

Vierailija kirjoitti:

En usko olevani masentunut. Ulkoilen ja harrastan ja matkustelen, kotitöitä ei ole rästissä, jaksan hyvin auttaa puolisoa sen projekteissa ja nukun yöni hyvin, elän terveellisesti ja olen energinen. Mutta mikään ei tunnu miltään. Tämä koti on koti, mutta yhdentekevää jos olisi joku toinen koti. Mies on hyvä mies, mutta en oikein tunne mitään, tiedän rakastavani, mutta en tunne rakastavani. Tunteet on jotenkin kadoksissa, kaikki on yhdentekevää puuroa eikä mikään tunnu merkitykselliseltä. Matkat on kivoja, mutta ei ne herätä mitään voimakkaita tunteita, ei iloa eikä innostumista. Motivaatio kaikkeen on hukassa, vaikka olen energinen ja jaksan tehdä paljonkin. Olen ennen tuntenut hyvinkin voimakkaasti asioista, mutta nyt viime vuosina mikään ei oikein ole tuntunut miltään :( . Mistä voisi olla kyse?

Sinulla on asiat liiankin hyvin. Et ole joutunut kohtamaan todellisia vaikeuksia elämässäsi ja kaiken olet saanut liian helposti. Sen vuoksi et osaa arvostaa ja olla kiitollinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko olevani masentunut. Ulkoilen ja harrastan ja matkustelen, kotitöitä ei ole rästissä, jaksan hyvin auttaa puolisoa sen projekteissa ja nukun yöni hyvin, elän terveellisesti ja olen energinen. Mutta mikään ei tunnu miltään. Tämä koti on koti, mutta yhdentekevää jos olisi joku toinen koti. Mies on hyvä mies, mutta en oikein tunne mitään, tiedän rakastavani, mutta en tunne rakastavani. Tunteet on jotenkin kadoksissa, kaikki on yhdentekevää puuroa eikä mikään tunnu merkitykselliseltä. Matkat on kivoja, mutta ei ne herätä mitään voimakkaita tunteita, ei iloa eikä innostumista. Motivaatio kaikkeen on hukassa, vaikka olen energinen ja jaksan tehdä paljonkin. Olen ennen tuntenut hyvinkin voimakkaasti asioista, mutta nyt viime vuosina mikään ei oikein ole tuntunut miltään :( . Mistä voisi olla kyse?

Sinulla on asiat liiankin hyvin. Et ole joutunut kohtamaan todellisia vaikeuksia elämässäsi ja kaiken olet saanut liian helposti. Sen vuoksi et osaa arvostaa ja olla kiitollinen.

Siinä olet väärässä. En halunnut vain aloituksessani mainita niitä todellisia vaikeuksia, sillä mielestäni ne eivät tähän juttuun liity. Teet johtopäätöksiä asioista joista en mainitse mitään. Mutta kun kerran otit asian esille, niin kyllä olen joutunut kokemaan suuriakin vaikeuksia ja sellaisia menetyksiä, joita ikäiseni eivät yleensä ole joutuneet kokemaan, ja ne hyvät asiat mitä minulla on, ne on olleet suuren työn takana. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vähän alta nelikymppisenä oli tuo mikään ei tunnu miltään fiilis. En tuntenut iloa enkä yhtään mitään. Tuntui että kaikki on tehty ja koettu. Itsarikin oli vain vaihtoehto muiden joukossa. Käännös parempaan tapahtui jätkien kanssa illan vietossa. En aikonut mennä mutta muija onneksi pakotti. Hän oli huolestuneempi kuin minä välinpitämättömyydestäni.

Join ensimmäistä kaljaa kun toisilla alkoi olla jo nousuhumala. Olin jo lähdössä kun jätkät totesi että nyt loppuu se murjottaminen. Poltattivat savut niin vittu ensin itkin ensimmäistä kertaa aikuisena. Sitten tajusin että mulla on kavereita jotka välittää musta niin itkin lisää. Parkuminen hävetti niin paljon että join nopeasti humalan. Loppu ilta olikin hauskaa ja sen jälkeen on tuntunut taas milloin hyvältä ja joskus huonolta. Kuitenkin sentään tuntuu joltain niin se on parannus siihen turtuneisuuteen.

Noin tehokkaalle hoidolle pitäisi hakea patentti. Vähän vaikea kun kaikilla ei ole oikeita kavereita. En tiedä mikä mua vaivasi kun ei se tuntunut miltään? Joku hemmetin tunnelukko, onko sellaista termiä edes oikeasti? Parhaiten sitä oloa kuvasi se että ikäänkuin katsoin kaikkea sivusta eikä mikään kiinostanut. Onneksi siitä pääsin irti.

Tuo että katsoo kaikkea sivusta eikä mikään oikein kiinnosta on aika kuvaavasti sanottu. Voi olla, että kyseessä on jokin tunnelukko. Mutta en usko, että illanvietto tai ystävät sen minulla ratkaisisi, sillä ystäviä tapaan jo nyt usein ja illanviettojakin on, mutta tyhjä olo ei niistä muutu. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut tuossa tilassa vuodesta 2001 lähtien. Ajattelin pitkään, että tältä se aikuistuminen varmaan tuntuu. Täytin tuolloin 20. Nykyään kyllä ymmärrän ainakin järjellä, että terve ihminen ei ole tällainen. Silti tämä tuntuu normaalilta, kun en ole koskaan ollut mitenkään syvästi masentunut ja itsetuhoinen.

Juu, pitäisi varmaan tehdä jotain peliliikkeitä. Elämä valuu täysin ohi.

Mitä peliliikkeitä olet miettinyt?

kaipaat jännämiestä :D

KirkkoSisko kirjoitti:

Jatkan vielä vähän, ap.

Joskus ihmistä 'syö' myös se, jos elämä pyörii liiaksi oman itsen/perheen/työn ympärillä.

Ihminen on sentyyppinen olento, että moni kokee elämäänsä merkitystä siitä, että liittyy johonkin omaa elämää suuremman hyvän toteuttamiseen vapaaehtoistyössä. Voisiko olla, että kun oma elämäsi tuntuu olevan järjestyksessä, sinun vuorosi olisikin nyt antaa toisille? Voisiko se aito ilo ja aidot tunteet löytyä myötätunnon kautta? Onko sinun sydäntäsi lähellä eläimet, luonto, vanhukset, lapset, yksinhuoltajat jne, mitäs, jos antaisitkin aikaasi, energiaasi ja osaamistasi heille? Vapaaehtoistyötä tarjoavat monet yhdistykset ja järjestöt, myös seurakunnat. Miltä kuulostaa.

Arvostan vapaaehtoistyötä, mutta en halua tällä hetkellä sitoutua siihen. Jos vapaaehtoistyötä voisi tehdä siten että sitoutuu vain viikoksi kerrallaan, niin voisin hyvinkin, mutta ahdistaa ajatus, että pitäisi sitoutua pidemmäksi aikaa. Älkääkä nyt käsittäkö väärin, sitoutuminen asioihin ei sinänsä ole ongelma, olen ollut pitkään samassa parisuhteessa ja samassa työssä jne. Mutta sitoutuminen toisen tarpeeseen on nyt liikaa ja huono idea, koska tuntuu että pitäisi keskittyä juuri omiin tunteisiinsa ja omiin tarpeisiinsa, jotta tämä tilanne ratkeaisi. Tyydyn auttamaan kavereita ja perheenjäseniä. Jännä kun sanot, että "nyt kun elämäsi tuntuu olevan järjestyksessä". Ei se nimittäin tunnu olevan yhtään järjestyksessä, vaikka ulkoiset puitteet on kunnossa, sillä tunteet elämästä puuttuu, ja ne olisi kuitenkin se tärkein. Ap.

Vierailija kirjoitti:

kaipaat jännämiestä :D

Hmm. No mieheni ei ole jännämies, mutta arvostan häntä. Olen ollut suhteessa jännämieheen aikoinaan, ja satuttanut itseni siinä. Mutta voi olla että kaipaan enemmän "jännäelämää", sama arki on jatkunut samanlaisena liian pitkään. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko olevani masentunut. Ulkoilen ja harrastan ja matkustelen, kotitöitä ei ole rästissä, jaksan hyvin auttaa puolisoa sen projekteissa ja nukun yöni hyvin, elän terveellisesti ja olen energinen. Mutta mikään ei tunnu miltään. Tämä koti on koti, mutta yhdentekevää jos olisi joku toinen koti. Mies on hyvä mies, mutta en oikein tunne mitään, tiedän rakastavani, mutta en tunne rakastavani. Tunteet on jotenkin kadoksissa, kaikki on yhdentekevää puuroa eikä mikään tunnu merkitykselliseltä. Matkat on kivoja, mutta ei ne herätä mitään voimakkaita tunteita, ei iloa eikä innostumista. Motivaatio kaikkeen on hukassa, vaikka olen energinen ja jaksan tehdä paljonkin. Olen ennen tuntenut hyvinkin voimakkaasti asioista, mutta nyt viime vuosina mikään ei oikein ole tuntunut miltään :( . Mistä voisi olla kyse?

Sinulla on asiat liiankin hyvin. Et ole joutunut kohtamaan todellisia vaikeuksia elämässäsi ja kaiken olet saanut liian helposti. Sen vuoksi et osaa arvostaa ja olla kiitollinen.

Siinä olet väärässä. En halunnut vain aloituksessani mainita niitä todellisia vaikeuksia, sillä mielestäni ne eivät tähän juttuun liity. Teet johtopäätöksiä asioista joista en mainitse mitään. Mutta kun kerran otit asian esille, niin kyllä olen joutunut kokemaan suuriakin vaikeuksia ja sellaisia menetyksiä, joita ikäiseni eivät yleensä ole joutuneet kokemaan, ja ne hyvät asiat mitä minulla on, ne on olleet suuren työn takana. Ap.

Noh, kommentti herätti sinussa jotain (=sinä, jolle mikään ei tunnu miltään), joten oletan ettei olla kaukana totuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko olevani masentunut. Ulkoilen ja harrastan ja matkustelen, kotitöitä ei ole rästissä, jaksan hyvin auttaa puolisoa sen projekteissa ja nukun yöni hyvin, elän terveellisesti ja olen energinen. Mutta mikään ei tunnu miltään. Tämä koti on koti, mutta yhdentekevää jos olisi joku toinen koti. Mies on hyvä mies, mutta en oikein tunne mitään, tiedän rakastavani, mutta en tunne rakastavani. Tunteet on jotenkin kadoksissa, kaikki on yhdentekevää puuroa eikä mikään tunnu merkitykselliseltä. Matkat on kivoja, mutta ei ne herätä mitään voimakkaita tunteita, ei iloa eikä innostumista. Motivaatio kaikkeen on hukassa, vaikka olen energinen ja jaksan tehdä paljonkin. Olen ennen tuntenut hyvinkin voimakkaasti asioista, mutta nyt viime vuosina mikään ei oikein ole tuntunut miltään :( . Mistä voisi olla kyse?

Sinulla on asiat liiankin hyvin. Et ole joutunut kohtamaan todellisia vaikeuksia elämässäsi ja kaiken olet saanut liian helposti. Sen vuoksi et osaa arvostaa ja olla kiitollinen.

Selvyyden vuoksi en ole ap. Juuri kovat kolaukset elämässä voi tappaa tunteet. Menetin kolme läheistä sukulaista lyhyessä ajassa niin se teki joksikin aikaa tunteettomaksi. Voin kuvitella mitä tekee tunteille elää jossain raakuuksien keskellä. Siinä on jo pakko unohtaa tunteet. Sota on sellainen että siitä ei välttämättä toivu koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko olevani masentunut. Ulkoilen ja harrastan ja matkustelen, kotitöitä ei ole rästissä, jaksan hyvin auttaa puolisoa sen projekteissa ja nukun yöni hyvin, elän terveellisesti ja olen energinen. Mutta mikään ei tunnu miltään. Tämä koti on koti, mutta yhdentekevää jos olisi joku toinen koti. Mies on hyvä mies, mutta en oikein tunne mitään, tiedän rakastavani, mutta en tunne rakastavani. Tunteet on jotenkin kadoksissa, kaikki on yhdentekevää puuroa eikä mikään tunnu merkitykselliseltä. Matkat on kivoja, mutta ei ne herätä mitään voimakkaita tunteita, ei iloa eikä innostumista. Motivaatio kaikkeen on hukassa, vaikka olen energinen ja jaksan tehdä paljonkin. Olen ennen tuntenut hyvinkin voimakkaasti asioista, mutta nyt viime vuosina mikään ei oikein ole tuntunut miltään :( . Mistä voisi olla kyse?

Sinulla on asiat liiankin hyvin. Et ole joutunut kohtamaan todellisia vaikeuksia elämässäsi ja kaiken olet saanut liian helposti. Sen vuoksi et osaa arvostaa ja olla kiitollinen.

Siinä olet väärässä. En halunnut vain aloituksessani mainita niitä todellisia vaikeuksia, sillä mielestäni ne eivät tähän juttuun liity. Teet johtopäätöksiä asioista joista en mainitse mitään. Mutta kun kerran otit asian esille, niin kyllä olen joutunut kokemaan suuriakin vaikeuksia ja sellaisia menetyksiä, joita ikäiseni eivät yleensä ole joutuneet kokemaan, ja ne hyvät asiat mitä minulla on, ne on olleet suuren työn takana. Ap.

Noh, kommentti herätti sinussa jotain (=sinä, jolle mikään ei tunnu miltään), joten oletan ettei olla kaukana totuudesta.

Joo, kommenttisi herätti minussa ärtymystä, koska kommenttisi oli epäreilu totuuteen nähden (toki et voinut tietää totuutta, kun en siitä ollut maininnut). En lähde avaamaan täällä "kovia kokemuksiani", sillä en halua että kaverit tunnistaa minua tästä tekstistä, mutta kuten sanottu, en ole elänyt helppoa elämää, päinvastoin, vaikka juuri nyt ulkoiset puitteet onkin kunnossa. Ja se että jotkut epäreilut palstakommentit herättää ärtymystä, ei vielä riitä siihen, että elämän tärkeät asiat tuntuisi voimakkaasti, siten kun ne on ennen tuntuneet. Ap.