Kun mikään ei tunnu miltään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko olevani masentunut. Ulkoilen ja harrastan ja matkustelen, kotitöitä ei ole rästissä, jaksan hyvin auttaa puolisoa sen projekteissa ja nukun yöni hyvin, elän terveellisesti ja olen energinen. Mutta mikään ei tunnu miltään. Tämä koti on koti, mutta yhdentekevää jos olisi joku toinen koti. Mies on hyvä mies, mutta en oikein tunne mitään, tiedän rakastavani, mutta en tunne rakastavani. Tunteet on jotenkin kadoksissa, kaikki on yhdentekevää puuroa eikä mikään tunnu merkitykselliseltä. Matkat on kivoja, mutta ei ne herätä mitään voimakkaita tunteita, ei iloa eikä innostumista. Motivaatio kaikkeen on hukassa, vaikka olen energinen ja jaksan tehdä paljonkin. Olen ennen tuntenut hyvinkin voimakkaasti asioista, mutta nyt viime vuosina mikään ei oikein ole tuntunut miltään :( . Mistä voisi olla kyse?

Sinulla on asiat liiankin hyvin. Et ole joutunut kohtamaan todellisia vaikeuksia elämässäsi ja kaiken olet saanut liian helposti. Sen vuoksi et osaa arvostaa ja olla kiitollinen.

Selvyyden vuoksi en ole ap. Juuri kovat kolaukset elämässä voi tappaa tunteet. Menetin kolme läheistä sukulaista lyhyessä ajassa niin se teki joksikin aikaa tunteettomaksi. Voin kuvitella mitä tekee tunteille elää jossain raakuuksien keskellä. Siinä on jo pakko unohtaa tunteet. Sota on sellainen että siitä ei välttämättä toivu koskaan.

Kiitos viestistäsi, nyt voisi alkaa olla oikeilla jäljillä. En ole vain tullut ajatelleeksi tuota, mutta kohdallani voi hyvin olla kyse siitä että isot kolaukset ja menetykset ja tietyt raa'at kokemukset on "tappaneet" tai turruttaneet tunteeni, tehneet tunteettomaksi, koska on ollut pakko kestää ja sietää, kun muuta ei voi. Ja samalla rakentaa niitä ulkoisia puitteita kuntoon,takertua harrastuksiin ym, jotta elämä ei romahda. Ja ikään tämä liittyy ehkä niin, että alkaa pohtimaan että tälläistäkö tämä on, vai vieläkö voi muuttaa suuntaa.. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko olevani masentunut. Ulkoilen ja harrastan ja matkustelen, kotitöitä ei ole rästissä, jaksan hyvin auttaa puolisoa sen projekteissa ja nukun yöni hyvin, elän terveellisesti ja olen energinen. Mutta mikään ei tunnu miltään. Tämä koti on koti, mutta yhdentekevää jos olisi joku toinen koti. Mies on hyvä mies, mutta en oikein tunne mitään, tiedän rakastavani, mutta en tunne rakastavani. Tunteet on jotenkin kadoksissa, kaikki on yhdentekevää puuroa eikä mikään tunnu merkitykselliseltä. Matkat on kivoja, mutta ei ne herätä mitään voimakkaita tunteita, ei iloa eikä innostumista. Motivaatio kaikkeen on hukassa, vaikka olen energinen ja jaksan tehdä paljonkin. Olen ennen tuntenut hyvinkin voimakkaasti asioista, mutta nyt viime vuosina mikään ei oikein ole tuntunut miltään :( . Mistä voisi olla kyse?

Sinulla on asiat liiankin hyvin. Et ole joutunut kohtamaan todellisia vaikeuksia elämässäsi ja kaiken olet saanut liian helposti. Sen vuoksi et osaa arvostaa ja olla kiitollinen.

Selvyyden vuoksi en ole ap. Juuri kovat kolaukset elämässä voi tappaa tunteet. Menetin kolme läheistä sukulaista lyhyessä ajassa niin se teki joksikin aikaa tunteettomaksi. Voin kuvitella mitä tekee tunteille elää jossain raakuuksien keskellä. Siinä on jo pakko unohtaa tunteet. Sota on sellainen että siitä ei välttämättä toivu koskaan.

Ap täällä edelleen arvostaa kommenttiasi, ja haluaisi tietää, mitä teit saadaksesi tunteesi takaisin? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kaipaat jännämiestä :D

Hmm. No mieheni ei ole jännämies, mutta arvostan häntä. Olen ollut suhteessa jännämieheen aikoinaan, ja satuttanut itseni siinä. Mutta voi olla että kaipaan enemmän "jännäelämää", sama arki on jatkunut samanlaisena liian pitkään. Ap.

Edelleen tämä kuulostaa ihan normaalilta 40-kymppisen elämältä. Moni lähtee hakemaan sitä jännäelämää muualta, mutta voi myös antaa ajan kulua, ja katsoa meneekö tuo vaihe aikanaa ohi.

Vierailija kirjoitti:

Minusta sinun kannattaisi mennä juttelemaan ihan jonkun ammattilaisen kanssa, AP. Kuten sanottukin jo, niin tuo tunteiden puuttuminen voi olla yksi tapa, jolla masennus oireilee. Olisi sinun itsesi kannalta parasta, jos ne syyt tuon tunnetyhjiön tanana selviäisivät, etkä vain yrittäisi paikata sitä jollain laastaritoiminnalla (vaikka vapaaehtoistyö onkin toki arvokasta ja kanntettavaa tekemistä).

Hmm. Tavallaan olet oikeassa. Mutta tilanne on se, että olen käynyt jo monta kertaa juttelemassa ammattilaisen kanssa, tällä hetkellä en enää tosin käy. En täytä masennuksen enkä minkään muunkaan sairauden kriteerejä, se on tsekattu lääkärissä, lääkärien mielestä olen kunnossa. Hakeuduin sitten terapeutille ihan vaan puhumaan, siis maksaen kaiken itse, koska en saa mitään tukea koska olen terve, mutta halusin silti pohtia asioita ammattilaisen avulla. Ihan hyviä ne keskustelut olivat, mutta eivät ole tuoneet tunteitani takaisin. Ap.

Tämä on tyypillistä kun ollaan otettu kaikki mikä ns normaalisti elämään muka kuuluu ja ohitettu oikeastaan oma minä ja tilalle syntyykin eräänlainen valeminuus joka suorittaa sitä " elämää". Eräänä päivänä sitten havahtuu että näkeekin itsensä sivusta näin ja suorittamassa.

Sinulla on kriisi. Kaikki ei olekaan kunnossa ollenkaan sillä laiminlöit koko ajan itseäsi. Teit asiat jotka näyttävät joltain eikä ne tulleet sinun aidoista tunteistasi toiveistasi eikä haluistasi.

Näissä havahtumisissa sitten sännätään ensimmäisen matkaan joka sytyttää. Ehkä sinun pitää löytää kuitenkin itsesi .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko olevani masentunut. Ulkoilen ja harrastan ja matkustelen, kotitöitä ei ole rästissä, jaksan hyvin auttaa puolisoa sen projekteissa ja nukun yöni hyvin, elän terveellisesti ja olen energinen. Mutta mikään ei tunnu miltään. Tämä koti on koti, mutta yhdentekevää jos olisi joku toinen koti. Mies on hyvä mies, mutta en oikein tunne mitään, tiedän rakastavani, mutta en tunne rakastavani. Tunteet on jotenkin kadoksissa, kaikki on yhdentekevää puuroa eikä mikään tunnu merkitykselliseltä. Matkat on kivoja, mutta ei ne herätä mitään voimakkaita tunteita, ei iloa eikä innostumista. Motivaatio kaikkeen on hukassa, vaikka olen energinen ja jaksan tehdä paljonkin. Olen ennen tuntenut hyvinkin voimakkaasti asioista, mutta nyt viime vuosina mikään ei oikein ole tuntunut miltään :( . Mistä voisi olla kyse?

Sinulla on asiat liiankin hyvin. Et ole joutunut kohtamaan todellisia vaikeuksia elämässäsi ja kaiken olet saanut liian helposti. Sen vuoksi et osaa arvostaa ja olla kiitollinen.

Siinä olet väärässä. En halunnut vain aloituksessani mainita niitä todellisia vaikeuksia, sillä mielestäni ne eivät tähän juttuun liity. Teet johtopäätöksiä asioista joista en mainitse mitään. Mutta kun kerran otit asian esille, niin kyllä olen joutunut kokemaan suuriakin vaikeuksia ja sellaisia menetyksiä, joita ikäiseni eivät yleensä ole joutuneet kokemaan, ja ne hyvät asiat mitä minulla on, ne on olleet suuren työn takana. Ap.

Noh, kommentti herätti sinussa jotain (=sinä, jolle mikään ei tunnu miltään), joten oletan ettei olla kaukana totuudesta.

Joo, kommenttisi herätti minussa ärtymystä, koska kommenttisi oli epäreilu totuuteen nähden (toki et voinut tietää totuutta, kun en siitä ollut maininnut). En lähde avaamaan täällä "kovia kokemuksiani", sillä en halua että kaverit tunnistaa minua tästä tekstistä, mutta kuten sanottu, en ole elänyt helppoa elämää, päinvastoin, vaikka juuri nyt ulkoiset puitteet onkin kunnossa. Ja se että jotkut epäreilut palstakommentit herättää ärtymystä, ei vielä riitä siihen, että elämän tärkeät asiat tuntuisi voimakkaasti, siten kun ne on ennen tuntuneet. Ap.

Sinäkö tiedät totuuden? Onko elämässäsi vain yksi totuus? Elämä on mitä on. Sinä olet siinä ulkoisessa tekemisessä ja onnistuneissa puitteissa tyhjän kuoresi kanssa. Aika pitkään tekee asioita miettimättä sen enempää. Jossain vaiheessa kuitenkin tulee raja vastaan. Elämä loppuu aikanaan. Tässäkö kaikki olikin? Olemme täällä ja menemme pois.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on tyypillistä kun ollaan otettu kaikki mikä ns normaalisti elämään muka kuuluu ja ohitettu oikeastaan oma minä ja tilalle syntyykin eräänlainen valeminuus joka suorittaa sitä " elämää". Eräänä päivänä sitten havahtuu että näkeekin itsensä sivusta näin ja suorittamassa.

Sinulla on kriisi. Kaikki ei olekaan kunnossa ollenkaan sillä laiminlöit koko ajan itseäsi. Teit asiat jotka näyttävät joltain eikä ne tulleet sinun aidoista tunteistasi toiveistasi eikä haluistasi.

Näissä havahtumisissa sitten sännätään ensimmäisen matkaan joka sytyttää. Ehkä sinun pitää löytää kuitenkin itsesi .

Olet oikeassa, minulla on kriisi, vaikka tämä on eräänlainen passiivinen eikä aktiivinen kriisi. On niin helppo ollut mennä sitä ulkoista polkua, mikä elämään kuuluu, kun on päässyt helpolla opiskelemaan ja helpolla aina uusiin työpaikkoihin jne. Ja tuo ulkoinen suorittamisen polku on ollut tavallaan hyödyllinen, koska se on pitänyt elämän kasassa silloin, kun niin moni muu asia yllättäen romahtaa ympäriltä, ja vieläpä monta kertaa aika raa'alla tavalla. Sen normatiivisen elämänpolun suorittaminen on varmasti palvellut minulle hyviä asioita, mutta samalla olen siinä hukannut itseni. Ei ne ulkoiset puitteet ole tulleet aidoista toiveistani tai haluistani, mutta toisaalta elämä on muuten ollut sellaista, että ei ole ollut mahdollisuutta pohtia niitä aitoja toiveita ja haluja, kun energia on mennyt selviämiseen. Ja nyt ei tarvitsisi enää "selvitä ja suorittaa" vaan voisi "elää", mutta tunteet onkin hukassa, ei jollain tavalla osaakaan "elää". Valeminuus on osuva termi sikäli, että tunnen tosiaan katsovani välinpitämättömänä elämääni sivusta vähän ihmetellen. Mutta en minä säntää ekan sytyttävän miehen matkaan. Minua on nimittäin aikoinaan petetty, ja tunnistan riskitilanteet pettämiselle, enkä koe olevani altis niille kun tajuan niiden tilanteiden dynamiikan niin hyvin.  Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko olevani masentunut. Ulkoilen ja harrastan ja matkustelen, kotitöitä ei ole rästissä, jaksan hyvin auttaa puolisoa sen projekteissa ja nukun yöni hyvin, elän terveellisesti ja olen energinen. Mutta mikään ei tunnu miltään. Tämä koti on koti, mutta yhdentekevää jos olisi joku toinen koti. Mies on hyvä mies, mutta en oikein tunne mitään, tiedän rakastavani, mutta en tunne rakastavani. Tunteet on jotenkin kadoksissa, kaikki on yhdentekevää puuroa eikä mikään tunnu merkitykselliseltä. Matkat on kivoja, mutta ei ne herätä mitään voimakkaita tunteita, ei iloa eikä innostumista. Motivaatio kaikkeen on hukassa, vaikka olen energinen ja jaksan tehdä paljonkin. Olen ennen tuntenut hyvinkin voimakkaasti asioista, mutta nyt viime vuosina mikään ei oikein ole tuntunut miltään :( . Mistä voisi olla kyse?

Sinulla on asiat liiankin hyvin. Et ole joutunut kohtamaan todellisia vaikeuksia elämässäsi ja kaiken olet saanut liian helposti. Sen vuoksi et osaa arvostaa ja olla kiitollinen.

Siinä olet väärässä. En halunnut vain aloituksessani mainita niitä todellisia vaikeuksia, sillä mielestäni ne eivät tähän juttuun liity. Teet johtopäätöksiä asioista joista en mainitse mitään. Mutta kun kerran otit asian esille, niin kyllä olen joutunut kokemaan suuriakin vaikeuksia ja sellaisia menetyksiä, joita ikäiseni eivät yleensä ole joutuneet kokemaan, ja ne hyvät asiat mitä minulla on, ne on olleet suuren työn takana. Ap.

Noh, kommentti herätti sinussa jotain (=sinä, jolle mikään ei tunnu miltään), joten oletan ettei olla kaukana totuudesta.

Joo, kommenttisi herätti minussa ärtymystä, koska kommenttisi oli epäreilu totuuteen nähden (toki et voinut tietää totuutta, kun en siitä ollut maininnut). En lähde avaamaan täällä "kovia kokemuksiani", sillä en halua että kaverit tunnistaa minua tästä tekstistä, mutta kuten sanottu, en ole elänyt helppoa elämää, päinvastoin, vaikka juuri nyt ulkoiset puitteet onkin kunnossa. Ja se että jotkut epäreilut palstakommentit herättää ärtymystä, ei vielä riitä siihen, että elämän tärkeät asiat tuntuisi voimakkaasti, siten kun ne on ennen tuntuneet. Ap.

Sinäkö tiedät totuuden? Onko elämässäsi vain yksi totuus? Elämä on mitä on. Sinä olet siinä ulkoisessa tekemisessä ja onnistuneissa puitteissa tyhjän kuoresi kanssa. Aika pitkään tekee asioita miettimättä sen enempää. Jossain vaiheessa kuitenkin tulee raja vastaan. Elämä loppuu aikanaan. Tässäkö kaikki olikin? Olemme täällä ja menemme pois.

En nyt tartu tuohon totuusasiaan sen enempää, en koe sitä nyt hyödylliseksi väittelyksi. Mutta ulkoista tekemistä ja onnistuneita puitteita kommentoin. Niinhän se raja tuleekin joskus vastaan. Ja tulee tunne että pitää lähteä "etsimään itseään". Entäpä jos kertalaakista romuttaa ne ulkoiset puitteet? Pistää kaiken uusiksi, luopuu kaikesta. Onko sekään hyvä? Täyttyykö se "kuori" nyt niinkään… Ap. 

Mä tunnen iloa,kun saan kusettaa miehiä 🤣

Tunteet ovat kehossa. Miltä kehon aistimukset tuntuu? 

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/arki-kulkee-mutta-mikaan-ei-tunnu-m…

Tunnetko olevasi turta vai aavisteletko vaistonvaraisesti suuria muutoksia olevan tulossa esimerkiksi lapsuuden - tai omassa perheessäsi ja valmistaudut näin tavallaan tietämättäsi niihin?

Esimerkiksi omien vanhempien ikääntyminen voi vaatia paljon, ellei hoitopaikkaa ole saatavissa. Omassa perheessä voi tapahtua suuriakin muutoksia ennenkuin niitä pystytään käsittelemään. Samoin itsessä ja puolisossa. Tulee uusia tavoitteita, halu elää toisin, aloittaa joku uusi iso urakka, työ tai harrastus tms.

Muutokset ja muuttuminen ovat ne elämän suola, johon pitää olla valmis. Se on sitä omalta mukavuusalueeltaan poistumista, uuden opettelua, hankalan asian kohtaamista jne. Muutosvastarinta tuottaa vain huonoja tuloksia, liiallista riippuvuutta, illuusioita ja kuvitelmia, taipumusta kulissielämään. Nyt pitää olla jo tieto itsellä siitä, mitä haluaa ja mitä ei halua loppuelämältään, mitä tehdä, miten elää, asua, mihin käyttää kaiken kertyneen kokemuksensa ja kaiken oppimansa. Mitä haluaa saavuttaa.

Muutoksessa ja muuttumisessa auttaa syventyminen täysin itselle tärkeimpään asiaan, työhön, harrastukseen, urheilulajiin tms. Kaikki, missä voi antaa kaikkensa, syventyä tuntikausiksi, kirjoittaa, piirtää, luoda ja tuottaa uutta, opetella ja opiskella. Samalla vääränlainen oireisiin ja muutoksen vaiheisiin takertumiseen ja liialliseen analysoimiseen ei vain jää aikaa eikä energiaa, vaan asiat tulevat käsitellyiksi asioina eivätkä pyöri mielessä liian vaikeina ja pelottavina tunnemöykkyinä käsiteltäviksi.

Se. että mikään ei tunnu miltään, voi olla merkki tylsästä ja tyhjästä elämästä, muutoksen tarpeesta ja joskus suuren muutoksen tarpeesta, joskus koetusta suuresta järkytyksestä tai tulevan pelosta.

Aloita etsimällä se ala, mikä on sinulle kaikkein tärkein, ja paneudu siihen. Ala opiskella ja opetella, perehtyä syvällisesti ja hartaasti uuteen. Siitä ne muutkin asiat alkavat avautua ja kerä rupeaa purkautumaan. 

Asiat varmaan liian hyvin sulla, ruikutat turhia.