Unettomuutta ja sydämen tykytyksiä
Olen nyt kärsinyt reilun kolmen viikon ajan unettomuudesta, makuulle mentäessä sydän tykyttää aivan jumalattomasti ja hikoilu alkaa. Pahoinvointi kuuluu myös kuvioon, viime yönä vain alkoi jo oksentelu. Heräsin siihen kuvottavaan oloon ja sittenpä oli jo juostava vessaan. Onko muilla ollut samanlaisia oireita ja onko mennyt itsekseen ohi?
Kommentit (9)
Olisiko ahdistus, masennus tai stressiakselia?
Kuulostaa stressioireilta. Onko töissä kiirettä? Muuta poikkeavaa tapahtunut?
Entä hemoglobiini? Kunnon anamia aiheutti minulle tykytyksiä ja huonoa oloa, huimausta, hengästymistä.
Käytätkö jotakin diureettista, jhikoiletko valtavasti, juotko vettä liian vähän ja esim. alkoholia liikaa? Silloin voi esimerkiksi kalium olla liian matala. Myös kakkostyypin diabetes voi tuntua tuolta.
Hemppariongelmia minulla on ollut nuorempana, mutta ne on rautalääkkeellä saatu korjattua, nyt tosin ei ole toviin sitä mittailtu. Lääkkeitä en käytä, mitä nyt buranaa silloin tällöin vatsakipuihin. Työt kyllä kieltämättä stressaa, kovasti olen jo koittanut uusia töitä etsiä, mutta ei vain ota tärpätäkseen, eikä työttömäksikään viittisi heittäytyä. Klo 13.20 sain nyt työterveyteen ajan, katsotaan mitä sanoovat.
Vettä tulee juotua yli pari litraa päivään, alkoholia nyt tulee otettua viikonloppuisin, joskus vähän enemmän, joskus ei ollenkaan.
Vatsakivut pitää selvittää. Tähystykseen vaan!
Vierailija kirjoitti:
Kilpirauhasen liikatoiminta?
Tähän sopii hyvin unettomuus ja sydämen tiheälyöntisyys, usein joudutaan hoitamaan betasalpaajilla ennen kuin kilpirauhashormonitasoja saadaan tarpeeksi alas. Jos päivälläkin on levottomuutta, keskittymisvaikeuksia, väsyy fyysisesti nopeasti, ne voivat viitata kilpirauhasen liikatoimintaan myös. Pahoinvointi taas voi olla stressioire ja siihen voi liittyä nuo kaikki muutkin. Arvailemalla vaikea selvittää kummasta on kyse vai onko jotain ihan muuta, lääkäriä vaatii joka tapauksessa!
Käytätkö jotain lääkkeitä, saat allergiaa ruuasta, niskat jumissa?