Tiedättekö milloin on päässyt jostain ihmisestä täysin yli?
Silloin kun ei liikauta mihinkään suuntaan vaikka näkee hänet toisen kanssa.
Kommentit (11)
Vierailija kirjoitti:
Ja pystyt puhumaan tästä ihmisestä nimellä.
Totta etkä jännitä hänen läsnäoloaan vaan puhut kuin kelle tahansa.
Olen samaa mieltä.
Mutta. Olen eronnut 10 vuotta sitten ja ollut jo 7 vuotta uudessakin liitossa. Ero tuli aikanaan minun aloitteestani. Exäni ei vaikuta käytännössä enää ollenkaan elämääni, ei tapaa lapsia kuin satunnaisesti. Lapset niin isoja, ettei minun tarvitse puuttua tähän mitenkään. Näin on ollut jo useita vuosia.
Silti ainoa ihminen maailmassa on exä, joka saa mut käsittämättömän raivon valtaan joskus vieläkin. Tunnen sellaista inhoa, vihaa ja valtavaa katkeruutta häntä kohtaan, että itsekin joskus ihmettelen, että miten yhä edelleen. Tunnen valtavaa ärsytystä siihen, että olen kaikki nämä vuodet joutunut yksin kasvattamaan, yksin maksamaan, yksin hoitamaan, yksin rakastamaan yhteisiä lapsiamme. Lapset on onneksi olleet aika helppoja ja taloudellinen tilanteeni on hyvä, mutta silti tunnen varsinkin vaikeina aikoina ääretöntä katkeruutta siitä, ettei isää kiinnosta eikä hän osallistu.
Että en ehkä ole päässyt yli jostakin, mutta romanttisessa mielessä en missään nimessä haikaile.
Mä en ole päässyt yli exästäni, kutta olen aidosti tyytyväinen, kun hän on löytänyt uuden ja mukavan kumppanin itselleen. Mulla on häntä ikävä ystävänä ja perheenjäsenenä. Tämä voi olla eri asia, jos mieli ei ole kovin yksiavioisesti suuntautunut.
Ja hassuinta on että muutama vuosi sitten oli unettomia öitä, jännitystä ja haaveilua tästä ihmisestä ja nyt kun muistelee noita, tuntuu kuin olisi elänyt jotain muuta elämää :D. Ap
Siitäkin tietää, että hups, on kulunut melkein vuosi eikä tämä ihminen ole edes käväissyt mielessäsi!
Kimmo Takasen Tunne sydämesi kirja auttaa irti päästämisessä ja uuden rakkauden löytämisessä. Aivan huippu kirja!
-M
Mulla on edelleen (lähes 10 v eron jälkeen) pakko nokitella exääni... :(
Ja sitten todella, kun ei enää tarvitse edes keskustelupalstoille kirjoittaa moisesta. Silloin tietää, ettei kyseisellä ihmisellä ole enää arvoa.
vasta hiljaisuuden jälkeen kirjoitti:
Ja sitten todella, kun ei enää tarvitse edes keskustelupalstoille kirjoittaa moisesta. Silloin tietää, ettei kyseisellä ihmisellä ole enää arvoa.
Täällä voi kirjoitella monista aiheista esim. ruoanlaitosta, kirjoista jne joilla ei ole suurta merkitystä elämässä mutta jotka muistuvat mieleen. Myös vanhoista kouluajoista jotka eivät herätä suuria intohimoja mutta jotka ovat osaa elettyä elämää. Ap
Kun auton takapää lakkaa huojumasta.
M
Ja pystyt puhumaan tästä ihmisestä nimellä.