Olenko aivan sekaisin kun en kestä olla olemassa tästä syystä
On niin hirveästi pahaa ja sietämätöntä hirveyttä maailmassa, mutta en tiedä miksi yksi asia saa minut voimaan näin pahoin. Alan itkemään kun mietinkin asiaa. Nimittäin koulukiusaaminen.
En tiedä miksi, mutta vaikka olen äärimmäisen järkyttynyt ja ahdistunut ja surullinen vaikkapa kaikkien sodissa kärsivien lasten puolesta, kidutettujen ja siis äärimmäistä hätää kärsivien ihmisten puolesta niin en silti mene näin sekaisin ahdistuksesta ja vitutuksesta näistä ajatuksista kuin ajatuksesta siitä, että lapsi/nuori joutuu kiusatuksi.
Hajoan palasiksi ajatuksesta siitä lapsesta tai nuoresta, joka yksin pelkää ja joutuu omanikäistensä suoran ja/tai epäsuoran ivan, pilkan, naurun, nöyryytyksen, haukun, väkivallan ym. kohteeksi.
En kestä ajatusta lapsesta, joka pelkää mennä kouluun kun muut kiusaavat. Jota itkettää ja pelottaa ja joka on yksin ilman kavereita ja sivussa muilta. Näkymätön tai näkyvä vain ollakseen olemassa joidenkin muiden lasten oman pelon purkamisen kohde. En kestä. En perheen kestä sitä.
Haluaisin halata jokaista pientä tai suurta tai ketä tahansa lasta, nuorta tai aikuista, joka kokee tätä. Olen kai jotenkin sairas kun haluaisin halata myös sitä pientä Minua, joka pelkäsi aivan helvetisti silloin pienenä. Ja jonka ainoa iso iso pieni toive oli vain se, että sais olla mukana hyppunaruleikeissä ja ihan vaan samalla tavalla yksi niistä ilosista lapsista, jotka juoruili ja nauroi yhdessä kun itse katsoi jostain nurkasta.
Kommentit (2)
No sulla on henkilökohtainen kokemus kiusatuksi joutumisesta jja onhan sulla tietysti ehkä yleisin pahuuden ilmentymä ainakin täkäläisessä kulttuurissa. Jossain muualla se voi sitten olla vaikka naisten sortaminen ja alistaminen. Mä yritän muistaa aina että aikuisista ihmisistä suuri osa on kumminki ihan fiksuja. Jopa täällä yleensä enemmistö on kiusattujen puolella.
Eli mietit itseäsi ja meneneisyyttäsi