Oletko sita mielta, etta kunnossa olevaan parisuhteeseen ei kolmas osapuoli paase millaan valiin, vaikka kuinka yrittaisi vai onko edella mainittu mielestasi vain varatun miehen
varastaneiden naikkosten ja moraalittomien miestenkin selittelyä? Onko näin, että suhteessa on oikeasti aina jotain pielessä, jos toinen lähtee uuden löydön matkaan vai onko osa ihmisistä vain löyhämoraalisia ja heikkoja luonteita?
Jäin pohtimaan tätä, kun joku toisessa ketjussa kirjoitti, että " kun sen oikean tapaa, niin siinä ei paljoa avioliitot ja lapset paina" . Voisin väittää, että kyllä minulla ainakin painaisi. En voisi rikkoa pienten lasteni perhettä, jos liitto muuten olisi kohtuullinen. Eri juttu voisi olla, jos lapset olisivat jo vaikka teinejä tai aikuisia ja liittoni ns. pelkkä kaveriliitto. Mutta voiko rakkaus muka niin iskeä ja vetää puoleensa, että eroaa pikkulasten vanhempana kohtuu toimivasta liitosta, eikä mikään muu paina?
Kommentit (6)
jos asiat kunnossa. Toki on sitten näitä ihmisiä, jotka eivät millään kykene olemaan uskollisia oli kumppanina kuka hyvänsä :(
Vaikka parisuhde olisi miten kuralla, niin moraalinen ihminen ei petä, vaan tekee kaikkensa suhteen pelastamiseksi TAI eroaa ja vasta sitten etsii uuden ihmissuhteen.
Toisaalta vaimo/mies voi olla todella tyytyväinen siippaansa ja silti pettää - jos ajattelee, ettei sillä ole väliä ja että hänellä on oikeus tehdä mitä lystää.
Mutta täytyy olla eri mieltä kanssasi siitä, että kaikki muka olisi samaa uudessakin suhteessa, eikä uusi puoliso olisi " sen kummempi" . Kyllä se vain joskus on niin, että nuoruudessa valittu puoliso ei välttämättä olekaan se oikea, ja parempi vaihtoehto löytyy vasta myöhemmin. Näin kävi minulle, ja todellakin suhteemme on paljon parempi, kuin kummankaan entinen! Ruoho siis voi olla vihreämpää myös aidan toisella puolen -mutta kuten sinäkin totesit, niin omista vanhoista virheistään tulee oppia, eikä tehdä uudessa suhteessa enää samoja typeryyksiä, mitä vanhassa on tehnyt.
Itseasiassa en minä sitä sure, että vakavasti sairas mies lähti toisen naisen hoidettavaksi... Minä sain vaihdettua nuorempaan ja terveempään ja varmasti minulle sopivampaan :-) Itse en kuitenkaan olisi koskaan sairasta miestäni itse jättänyt ja en olisi koskaan lapsieni perhettä hajottanut. Jos parisuhde ei ole HUONO vaan ihan ok, niin minusta silloin täydellisen parisuhteen metsästyksen takia (siitähän ei voi olla varma ennen kuin on asunut toisen kanssa ja aika pitkään, että mitä se oikeasti on) lasten perhettä hajoiteta. No, mutta jokaisella omat käsityksensä, mutta mulle lapsien perhe on pyhä ja arvokas asia, vaikka nyt eronnut olenkin.
Naisella voi olla suurempi kynnys pettää, mutta miehen vietti on niin voimakas että vähän viinaa niin johan on paljon helpommin vietävissä.
Sen sijaan lähtijän moraalissa on aina.
Näin oli meillä. Niin ja vaikka olisi suhteessakin jotain pielessä, niin eipä ne ongelmat yleensä poistu sillä, että vaihtaa lennosta toiseen vaan niitä samoja virheitä yleensä jatketaan sitten seuraavissa suhteissa, jos niitä ei ole jaksettu edellisellä kertaa käydä läpi.
Mulle kävi niin, että mies sairastui vakavasti ja sen jälkeen piti sitten kokeilla että minkälainen on markkina-arvo muualla. Eli yksilön omista ongelmista voi lähteä kans, kuten vaikka kolmenkympin tai neljänkympinkriisistä, sairastumisesta tai jostain läheisen kuolemastakin voi tulla joku ihmeen irtautumistarve. Myöhemmin sitten yleensä sitten pässinpäälle selviää ettei ruoho ole aidantakana vihreämpää (ainakaan jos aikaisemmassa suhteessa ei ole ollut pettämistä toisen puolelta tai alkoholismia tai väkivaltaa).