Lue keskustelun säännöt.
Alkavatkohan nuoruuttaan pitkittävät (30+) hipsteriaikuiset vääntää paniikissa lapsia ja ostella omakotitaloja joskus kymmenen vuoden päästä?
25.10.2016 |
Vai jatkuuko pitkittyneen nuoruuden eläminen hautaan asti?
Tuli tästä Ylen tekemästä Paperi T -jutusta mieleen: http://yle.fi/uutiset/3-9247391
"Suomi on täynnä kolmekymppisiä, jotka elävät kuin edellisten sukupolvien parikymppiset. Lapset ovat "ehkä joskus" ja työt pätkiä. Sitoutuminen on vaikeaa mutta baareissa notkuminen helppoa.
– Fear of missing out, sen mä löydän itsestäni ja sukupolvestani. Eihän siellä baarissa todennäköisesti mitään tapahdu, mutta pilkkuun asti on notkuttava. Pikku hiljaa opettelen sitä, että lähteekin vain himaan, Pulkkinen sanoo.
Nuoruuden jatkaminen on turvallinen ratkaisu, kun aikuisten jutut, kuten työelämä, ovat täynnä epävarmuustekijöitä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan vuonna 2014 ensimmäinen lapsi saatiin keskimäärin 30-vuotiaana, pääkaupunkiseudulla vielä myöhemmin. Naimisiin mennään Suomessa Tilastokeskuksen mukaan noin 32-vuotiaina. [...]
Ilmiönä Paperi T on tarkkanäköinen ajankuva. Nuoruuttaan pitkittäviä kolmekymppisiä kaupunkilaisia on yllättävän paljon. Pulkkinen tuntee tyypin.
– Hän on hirveän innostunut kulttuurista ja kaikesta uudesta. Hän haluaa tietää, mitä maailmassa tapahtuu. Samaan aikaan ollaan aika nihilistisiä, koska usko vaikutusmahdollisuuksiin on järkkynyt. Onko millään mitään väliä? Ahdistuksen voi piilottaa ironiseen naureskeluun."
Kommentit (44)
Tunnistin itseni. Olen nelikymppinen "nuori" joka nauttii kulttuurista ja matkustelusta ja jonka työura on hyvin risainen, pitkistä tehty.
Lapset olen saanut kolmekymppisenä ja koen että se on ollut juuri sopiva ikä perustaa perhe.
Olen ihan onnellinen elämässäni, kunhan saan pysyä siinä kulttuurin ja matkustelun kuplassa, josta saan mielihyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ala! Veljeni täytti juuri 30 ja omistaa omakotitalon, mutta ei aio koskaan hankkia lapsia. Siskoni 36v ja omistaa asunto-osakkeen eikä halua omakotitaloa, eikä aio koskaan hankkia lapsia vaan haluaa matkustella useamman kk/v.
Tulevaisuudessa kehitysvammaisten lasten tai abortoinnin määrä lähtee nousuun, kun lapsia tehdään aina vaan vanhempana.
Entä ne kolmekymppiset joilla on jo pari, kolme lasta sekä asuntolaina ja työpaikat moni heistäkin notkuu baareissa.. Vai eikö heitä kummeksuta kun ovat yhteiskunnan kannalta tehneet velvollisuutensa?
Ai pitkitettyä nuoruuttako tässä haikaillaan?
Olemme 37v akateeminen pariskunta ja asumme keskustassa. Olemme pätkätyöläisiä koska muuta kuin määräaikaisia tai nollasopimustöitä ei yksinkertaisesti ole tarjolla tällä sektorilla. Emme ehdi emmekä osaa huoltaa saati remontoida omakotitaloa, eikä pankki myönnä asuntolainaa. Baarissa olemme käyneet viimeksi 10v sitten.
Hankkisimme lapsia heti, jos jompi kumpi saisi vakiduunin. Mietin jo, että pitäisikö tässä kouluttautua hoitoalalle, mutta siihen menisi taas kolme vuotta hukkaan. Meillä on tilillä aina vähintään vuokrasopimuksen irtisanomisajan vuokrat jotta voisimme äkkiä muuttaa jos joudumme työttömiksi.
Suomi on muuttunut kovaksi, ilkeäksi ja lapsivihamieliseksi vaaralliseksi paikaksi. Lasten hankkiminen pelottaa. Kun työ- ja asumistilanne on mikä on, niin emme hanki lapsia - vielä. Antakaa meille toistaiseksi voimassaolevat työsopimukset, niin hankimme jälkikasvua vaikka heti - ja lakkaamme viettämästä "ikuista hedonistista nuoruutta". Ja sitten vielä ihmettelevät miksi olemme nihilistejä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Silloin kuin minä olin nuori (ja asuin Suomessa) niin hipstereillä tarkoitettiin lahkeellisia tai korkeampivyötäröisiä alushousuja. Hipsteriaikuinen, hih ja tirsk :D
Enkä ole kuin 32v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa ei mulla ole rahaa notkua baareissa. Olen pätkätyöläinen tohtori ja mieheni työtön tohtori.. Tähänkö pitäisi vielä lapsia vääntää kun hädintuskin selviää vuokrista.
T. Nainen 34v, haave kahdesta lapsesta jäänee haaveeksi
Jos oikeasti haluat kaksi lasta, niin nyt on ikäsi puolesta se hetki niitä yrittää. Mikäli on valmis tinkimään omasta elintasostaan, niin matalasuhdanne on oikea hetki niitä lapsia hankkia. Jos miehesi on työtön, niin hänen kannattaa olla ennemmin kotona lasten kanssa kuin sinun, jos sinulla on paremmat edellytykset tuoda tuloja perheelle. Sitten seuraavan nousukauden aikaan on lapset jo tehtynä ja molemmat olette vapaita keskittymään työelämään, sitä voi siinä vaiheessa olla hyvällä tuurilla vielä parikymmentä vuotta jäljellä. Ei sitten tarvitse 40+-vuotiaana marttyyrina motkottaa, kuinka olisi kolmekymppisenä tehnyt lapset, jos olisi ollut hyväpalkkainen duuni, mutta kun oli niin pazka hallitus ja Suomi pazka maa, kun nyt en enää hedelmöity ja vasta nyt olen vakaassa asemassa työelämässä.
Eri asia tietysti, jos et lapsia halua, eikä minusta kaikkien ole niitä pakko haluta. Mutta jos oikeasti niistä haaveilet, niin hölmöä uhriutua ja pelleillä omalla ainutkertaisella elämällään. Elämä on harvoin täydellistä, täytyy koittaa löytää suurin mahdollisin onni niillä korteilla, jotka on kädessä.
En ole tuo, jolle vastasit, mutta kommentoin nyt kuitenkin. Mulla on hyvassa muistissa 90-luvun lama. Olin silloin lapsi ja myohemmin teini. Voin kertoa, etta ei ollut kivaa, kun aiti oli tyoton ja isalta meni firma konkurssiin ja hanella oli sitten velkaa vaikka muille jakaa todella kauan. Ei lasta voi pelkalla pyhalla hengella elattaa ja kylla se kotonakin nakyi, etta tilanne stressasi vanhempiani ja osittain myos minua.
Minusta on edesvastuutonta tehda lapsia tilanteeseen, jossa rahaa tai esimerkiksi tyon tuomaa turvaa ei juurikaan ole. Itseeni nuo lama-ajan tunnelmat ovat vaikuttaneet siten, etta minusta on tullut lahes tyonarkomaani (pelkaan, etta tyopaikka menee ja sitten ei ole rahaa), nuorempana karsin ahdistuksesta ja masennuksesta yms. Onneksi olen terapian kautta saanut asioihin uutta perspektiivia, mutta kylla rahattomuus ja tyottomyydesta johtuva stressi (siis nyt puhutaan vanhemmista, jotka haluaisivat olla saannollisesti toissa) jattaa jalkensa. Ei niita edellisen laman ongelmia turhaan muistella... Monista nuorista kasvoi syrjaytyneita ja moniongelmaisia aikuisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vääntäväthän alle kolmekymppisetkin paniikissa niitä taloja ja pentuja.
Ennemmin huvittaa kun parikymppiset hommaa asuntolainan, omakotitalon, 2 lasta ja kultaisen noutajan. Sit leikitään niin aikuista....
N25
Mä oon todennut, että pitkitetyssä nuoruudessa ei ole mitään vikaa. Myönnän, en haluaisi edes sitoutua vakityöhön. Sama juttu omistusasunnon kanssa. Parisuhteeseen sentään olen sitoutunut, jo kymmenen vuotta takana. Kun ei ole mitään mikä pitää paikallaan voin elää vapaammin oman nautinnon mukaan. Lasta ei olla harkittu oman itsekkyyden takia, matkustaminen on helpompaa ilman lasta. Lapsi on yksi haave, mutta jos kirjoitan lapulle viisi unelmaani ja alan poistamaan niitä yksitellen niin lapsihaave taitaa poistua ensimmäisenä. Minusta on typerää, että moni, jonka suurin unelma on perhe/vanhemmuus pitkittää lisääntymistä rahan takia. Jos sen lapsen oikeasti haluaa niin silloin raha on huono tekosyy.
__________
Toki jos antaa vallan niille ajatuksille, että ne kaverit, jotka nyt maksavat itselleen kotinsa ja tekevät hyväpalkkaista työuraa voivat elää paljon nautinnollisempaa elämää eläkeiässä niin tulee vähän fiilis, että pitäiskö itekin. Mutta kyllä sitä sitten nopeasti tajuaa sen, että me kolmekymppiset päästään eläkkeelle seittemänkymppisinä, elänkö mieluummin nyt vai silloin? Ehdottomasti nyt.
Onks oikeeta tapaa elää? Mikä on elämäntarkoitus? Mistä te eniten unelmoitte? Oletteko nyt onnellisia? Jos ette niin miten siihen pääsee?
Mä voin sanoa olevani tähän hetkeen todella onnellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole nuoruuden pitkittämistä, se on erilaisen elämäntyylin valitsemista. Omistusasunto, lapset, arjen harmaa tylsyys, lässähtänyt parisuhde ja elämättä jäänyt elämä on vain yksi mahdollinen tapa viettää se lyhyt ja arvokas aika mitä olemme elossa.
No ei se ole edes valitsemista vaan nykyään se on lähestulkoon pakko. Kiitos kvartaalikapitalismi ja kokoomus!
Vituttaa kun tästäkään asiasta ei tajuta puhua oikeilla nimillä vaan syyllistetään nuoria. Ei kukaan "halua" pätkätöitä ja baareissa notkumista. Nuoret ihmiset tänä päivänäkin haluaa osallistua, työskennellä ja vaikuttaa. Ja aivan samoin iso osa haluaa edelleen perustaa perheen, mutta työelämän epävarmuus ja näköalojen puute iskevät peliin. Kaikki tämä vieraantuminen huipentuu mielenterveysongelmina ja yhteiskunnan yleisenä pahoinvointina.
Jostain hipsterinotkujista valittavat keski-ikäiset ja sitä vanhemmat: katsokaa jumalauta peiliin ja miettikää millaisen maailman teidän ikäpolvenne ovat rakentaneet.
En tiedä miten moni enää edes haaveilee lapsista? Kun vielä muutama vuosikymmen sitten se oli ihan normi, että totta kai mennään naimisiin ja saadaan pari lasta. Asutaan omassa asunnossa/talossa ja tehdään töitä. Siinä sivussa eletään miten eletään, kunhan se tehdään ns. normien, kirjoittamattomien sääntöjen sisällä.
Nyt tämä tuntuu ainakin joissain piireissä kääntyneen päälaelleen: perheen haluava on jotenkin outo. Että miksi kukaan haluaa siihen vankilaan, sellaiseen riistoon jota lapset, työelämä ja avioliitto yhdessä on? Että kun ennen se oli pakko, niin miksi kukaan nyt haluaa?
Ja toisaalla sitten taas kritisoidaan nuoruuden pitkittämisestä samalla, kun aina vain useampi elää myös itselleen (eli harrastaa, käy baareissa, matkustaa ystävien kanssa, tekee sitä mistä ennen haaveili mutta ei ollut resursseja toteuttaa).
Olivatko kaikki onnettomia silloin, kun perhe oli normi? Tuskin. Ovatko kaikki lapsettomat kolmekymppiset paniikissa? Epäilen vahvasti.
Minusta on hienoa, että jokainen elää myös itselleen ja tekee valintoja, joita ei usko katuvansa. Kyllä meitä perheellisiä Suomessa riittää, pitäisi vain pitää huoli siitä että perheen perustanut ei putoa kovin pohjalle, sillä köyhyys ja huono-osaisuus tunnetusti periytyy. Eli keskiluokka olisi hyvä pitää pystyssä, joten siinä tiedostaville ja päättäville haaste :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole nuoruuden pitkittämistä, se on erilaisen elämäntyylin valitsemista. Omistusasunto, lapset, arjen harmaa tylsyys, lässähtänyt parisuhde ja elämättä jäänyt elämä on vain yksi mahdollinen tapa viettää se lyhyt ja arvokas aika mitä olemme elossa.
No ei se ole edes valitsemista vaan nykyään se on lähestulkoon pakko. Kiitos kvartaalikapitalismi ja kokoomus!
Vituttaa kun tästäkään asiasta ei tajuta puhua oikeilla nimillä vaan syyllistetään nuoria. Ei kukaan "halua" pätkätöitä ja baareissa notkumista. Nuoret ihmiset tänä päivänäkin haluaa osallistua, työskennellä ja vaikuttaa. Ja aivan samoin iso osa haluaa edelleen perustaa perheen, mutta työelämän epävarmuus ja näköalojen puute iskevät peliin. Kaikki tämä vieraantuminen huipentuu mielenterveysongelmina ja yhteiskunnan yleisenä pahoinvointina.
Jostain hipsterinotkujista valittavat keski-ikäiset ja sitä vanhemmat: katsokaa jumalauta peiliin ja miettikää millaisen maailman teidän ikäpolvenne ovat rakentaneet.
verottaminen ja työnantajien järjettömät työnantajamaksut ei ole mikään kapitalismin vika vaan hyvinvointivaltion ja turhan säännöstelyn aikaansaannoksia.
Vierailija kirjoitti:
Jaa ei mulla ole rahaa notkua baareissa. Olen pätkätyöläinen tohtori ja mieheni työtön tohtori.. Tähänkö pitäisi vielä lapsia vääntää kun hädintuskin selviää vuokrista.
T. Nainen 34v, haave kahdesta lapsesta jäänee haaveeksi
Tohtorin koulutus on tutkijan uraan tähtäävä tutkinto. Ihan taatusti jokainen tohtoriksi opiskeleva on tajunnut, että valitsee elämäntavan, joka on paaaaljon epävarmempi kuin vaikkapa sairaanhoitajan tai putkimiehen ammattien mahdollistama elämäntapa. Jos ihan oikeasti ja kovasti haluaa perheen, voi lapsia ryhtyä hankkimaan. Mies äkkiä koulunpenkille hankkimaan palkkatyöhön valmentavaa koulutusta. Ehtii varmasti hankkia parivuotisen tutkinnon sillä välin, kun sinä olet raskaana ja imetät. Sitten kun vanhempaivapaasi loppuu, mies voi elättäö teitä ja sinä jatkat osa-aikatöissä itsesi toteuttamista - tai hankit uuden ammatin ja kokopäiväisen palkkatyön, kuten miehesi. On lapsellista syyttää yhteiskuntaa omista valinnoista. Tosiasia on, että teitä on kiinnostanut oman pään kehittäminen akateemisesti kuin mielen kehittäminen perhe-elämän kautta. Ei siinä mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kaikista tule hyviä sairaanhoitajia väkisin.
Haluan naimisiin, lapsia, opiskella, tehdä töitä, matkustella... Ja tilanne 30-v. se, että aloitin uuden alan opiskelun (vaativa ala, pitkä opiskeluaika, mutta hyvä palkka), ei ole parisuhdetta, ei lapsia, ei omistusasuntoa...
Nuoruus jäi elämättä masennuksen takia ja lapsuuskin tavallaan perhetaustan, alkoholismin ja väkivallan takia. Sitten tuli jonkinlainen 3-kympin kriisi ja päätin alkaa elää nuoruuttani nyt. Toisaalta samaan aikaan pitäisi opiskella, löytää parisuhde ja elää aikuisen elämää. Olen aina halunnut lapsia ja toivon, että se onnistuu vielä noin 34-40-vuotiaana.
Minulla on tietysti vähän hankala tausta enkä edusta keskimääräistä kolmekymppistä. Toisaalta on monella muullakin nykyään masennusta tms.
Anyway, olen kyllä aiemminkin lukenut tästä ILMIÖSTÄ, joka koskettaa nykyään aika monia. Englanninkielisessä mediassa tästä on ollut paljon. Eri nimityksiäkin löytyy, esim. "twixter", mutta tiivistettynä juuri niin että 30-40-vuotiaat elää elämää, jollaista ennen elettiin ehkä parikymppisinä.
Myönnän kyllä, että tuossa on joitakin huonoja puolia. Ainakin se, että suurin osa (ei toki kaikki) haluaa jossain vaiheessa lapsia ja varsinkin naisilla tulee jossain vaiheessa ikä vastaan.
Meg Jayn puhe aiheesta "miksi 30 ei ole uusi 20" herätti joskus ajatuksia.. https://www.youtube.com/watch?v=vhhgI4tSMwc
Olen itsekin huomannut lähipiirissä tuollaista "tuolileikkiä" varsinkin naisilla. Eletään huoletonta elämää ja yhtäkkiä tulee kauhea kiire vakiintua, kun tulee 30 mittariin. Tämä ehkä selittää sitäkin, miksi niin moni nainen päätyy parisuhteeseen ja hankkimaan lapsia "sen väärän" kanssa vaikka periaatteessa olisi ollut aikaa etsiä sitä oikeaa.
Sama juttu pätee tietysti muuhunkin elämään kuten opiskeluun, työhön ja erilaisiin tavoitteisiin. Aikaa ja mahdollisuuksia näyttää olevan loputtomiin, mutta eletään "sitten kun"-elämää ja lopulta elämästä ei tulekaan sellaista kuin olisi halunnut.
Tietenkään kaikki ei tavoittele samanlaista elämää, mutta yleensä onnellisuus vaatii tavoitteiden saavuttamista, jotka usein liittyy perheeseen, opiskeluun tai työhön. Baareissa notkuminen ja loputon Netflix-sarjaputki tuskin tekee onnelliseksi.
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole nuoruuden pitkittämistä, se on erilaisen elämäntyylin valitsemista. Omistusasunto, lapset, arjen harmaa tylsyys, lässähtänyt parisuhde ja elämättä jäänyt elämä on vain yksi mahdollinen tapa viettää se lyhyt ja arvokas aika mitä olemme elossa.
No niin... Täällä nainen, jolla on omakotitalo, lapsi ja ihana miesystävä
Olen kai aika hipsteri (musiikki kiinnostaa ja muu kulttuuri, en kerää omaisuutta, kierrätän, asumme pienesti) mutta mä sain 20-vuotiaana lapsen ja nyt 3-kymppisenä olen hedelmätön. Jatkan samaan malliin vailla suuria materiaalisia unelmia. Ok-talo ei vieläkään ole suunnitelmissa, ehkä hankin parisuhteen jossakin vaiheessa ja ehkä muutan maalle sitten kun lapsi asuu jo omillaan. Vai olisko true hipster tehnyt sitten abortin kaksikymppisenä nuoruuden menetyksen pelossa, ehkä.
Vierailija kirjoitti:
Perustulo 1250 /kk voisi jeesata, kun tietää ettei jää tyhjän päälle. Jos menot mitoittaa sen mukaan, että esim. 2 hätätilanteessa tienaa vain 2500.
Ehkäpä olisi Pulkkisilla peiliin katsomisen paikka?
Muuten hyvä, mutta tuo ehdottamasi perustulo on niin älyttömän iso, että ihmiset lakkaisivat joukolla tekemästä yhtään mitään.
En tule koskaan vääntämään lapsia, en paniikissa enkä ilman paniikkia.
Eivät ala, koska heillä ei ole siinäkään vaiheessa riittävästi varallisuutta tähän leikkiin, jos eivät heidän märkää sukupolvea edustavat varakkaat vanhempansa juo itseään ennenaikaiseen hautaan ja jätä perintöä.