Anonyymi avautuminen siitä, miten me elämme epätasa-arvoisissa maailmoissa Suomessakin.

Ottamatta kamalasti kantaa suomenruotsalaisiin, mutta totta kai suhteilla pääsee. Enemmän minua kuitenkin huolettaa se, että olisit valmis tekemään epäsäännöllistä vuorotyötä kahden pienen lapsen äitinä. Ymmärrän itsensä ja perheensä elättämisen, mutta minusta on raja sillekin mitä pienten lasten vanhemmat voivat tehdä.

Se on totta että usein työllistyminen tapahtuu verkostojen kautta. Toisilla niitä on perintönä, toiset joutuvat ne itse luomaan. Ilman minkäänlaisia kontakteja on oikeasti pienoinen lottovoitto päästä töihin, ainakaan ns. ylempiin toimihenkilötehtäviin. Verkostojen luominen on vaan aloitettava jo opiskeluaikana ja panostettava työharjoitteluun jos sellainen on.

Minäkin olen "junan tuoma" ja olen kyllä tehnyt ihan hitosti töitä sen eteen, että olen työelämässä päässyt eteenpäin. Nykyinen paikka aukesi sattumalta mutta siinäkin vaikutti edellisen työnantajani epäviralliset suosittelut eli taustaverkosto.

Itse olen rekrytoinut viimeiset kaksi työntekijää nykyisten työntekijöiden suosittelun perusteella. Eli ovat vinkanneet vastavalmistuneista opiskelukavereistaan minulle.

Niinpä, sinunkin ap, kannattaa nähdä opiskelukaverisi työllistyminen mahdollisuutena. Asiat voi aina yrittää kääntää omaksi voitoksi elämässä! Mutta ymmärrän ap:n tuntemuksia asiassa. Itsekin koen joutuneeni tekemään verkostojeni eteen paljon enemmän töitä kuin jotkut joutuvat tekemään, mutta se on vain hyväksyttävä, että kaikissa asioissa ihmiset eivät vaan ole samalla viivalla lähtötilanteessa.

Sinulla on verkostossasi tuo verkottunut kaverisi. Käytä häntä.

Niin, elämä on epäreilua! Hyvä että tajusit sen nyt 27- vuotiaana, sillä joillakin menee paljon kauemmin. Hyviä asioita tosiaan tapahtuu hyville ihmisille ja aivan samoin huonoja, kauheitakin asioita tapahtuu hyville ihmisille. Maailma ei ole oikeudenmukainen näissä asioissa. Voit nyt jatkaa eteenpäin joko katkeroitumalla tai kehittämällä itsellesi selviytymisstrategian oli se sitten lisäkouluttautuminen, tyytyminen muihinkin kuin oman alan töihin, tai vaikkapa keskittymällä siihen kaikkeen hyvään mitä sinulla jo on kuten mies, lapset ja koti. Kiitollisuus niistä oman elämän hyvistä asioista on melkoinen taitolaji, jokapäiväinen harjoitus tekee mestarin. Tai sitten voit vaan miettiä mitä sinulta puuttuu...T. ihan samoja juttuja läpikäynyt

Toisilla on tuuria, toisilla ei. Näin se on kaikkien asioiden kanssa, myös työn saamisen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kateutta ei sussa ole sitten olenkaan.

Vaikka minäkin haluaisin suihkukoneen niin en saa, jotkut sen sijaan omistavat sellaisen ja paljon muutakin. Tasan ei käy nääs onnen lahjat.

Et ole ajatellut mahdollisuutta että jäisit ihan vaan kotiäidiksi?

Kyllä olen katkera. Todella katkera. Ei se, että hän sai töitä, ole minulta pois, mutta harmittaa vietävästi. 

Riemumielin jäisin kotiäidiksi, jos se olisi ammatti ja työ, josta joku minulle jotain maksaisi! Mutta kun ei ole, niin töitä on pakko hankkia jostain muualta.

ap

Kai ymmärrät, että enää ei palkata pelkkää ihmistä vaan verkostonsa. Siksi isän, äidin, isovanhempien, opiskelukaverien jne. sukulaiset, tutut tms. on todella tärkeitä työpaikkaa haettaessa samoin kuin se, keitä kaikkia alalta tunnet, keiden kanssa olet samassa projektissa, ohjausryhmässä...

Haetko oikeanlaista työtä, hakuammunta hakemuksissa ei ole tehokasta.

Etkö ole koskaan ollut kesätöissä, iltatöissä, viikonlopputöissä? Virhe.

Oletko kertonut ihan jokaiselle tuttavallesi ja naapurille etsiväsi töitä? Se on verkostoitumista.

Minkä alan maisteriksi valmistut? Onko ala sellainen, että sille yleensäkään työllistyy? Laajenna skaalaa.

Mistä etsit töitä? Kaikki paikat ei ole julkisessa haussa. Soittele, kysele, haastattele ja lue lehtiä. Sitten avointa täsmähakemusta menemään.

Oletko luettanut hakemuksesi jollain ammattilaisella? Huono hakemus ei vie eteenpäin?

Mitä muuta olet tehnyt eri lailla kun kaverisi?

Suurin osa keskustelijoista on tulonsiirroilla eläviä.  Ilmainen elämä ja koulutu koetaan oikeudeksi jota ei voi kysenalaistaa. Se tulee niin aukottomasti ilmi näissä avauksissa. Ei ole ihme jos talous sakkaa kun aines on ala-arvoista.

Maksullinen koulutus ja tuet pois, niin vain parhaimmat yksilöt lisääntyvät ja Suomi pelastuu.

Vierailija kirjoitti:

Olen 27-vuotias, asunut koko ikäni Helsingissä. Minulla on mies ja kaksi lasta ja opiskelen yliopistossa. Valmistun nyt jouluna maisteriksi ja haen tietenkin vimmatusti töitä.

Minulla on opiskelukaveri, joka on kotoisin ruotsinkieliseltä pikkupaikkakunnalta. Hän on niin ikään 27-vuotias, jolla on mies ja kaksi lasta. Hänkin valmistuu jouluna maisteriksi. Hän ei ole hakenut aktiivisesti töitä, koska on "en mä tiedä, mitä mä haluan tehdä valmistuttuani".

No, minä olen tässä syksyn aikana lähettänyt tähän mennessä 249 työhakemusta. Pääosin Helsinkiin, koska asun täällä ja koska miehelläni on vakituinen työpaikka täältä. Olen valmis menemään töihin ihan minne tahansa, kunhan minun on mahdollista kuitenkin asua Helsingissä perheeni luona. Käy Riihimäet, Porvoot, Salo, no problem. Palkka saa alkaa ykkösellä, kakkosella alkavat ovat jo päiväunia ja kolmosesta on turha haaveilla. Käy pätkätyö, etätyö, osatyö, kokopäivätyö, iltatyö, yötyö, epäsäännöllinen, projekti, ihan mikä vaan. Suoraan koulutusta vastaavaa työtä en edes unelmoi saavani, vaan olen hakenut myös sinne päin, vähän alaa liipaten ja aivan suoraan täysin eri aloilta. Työ kuin työ, kunhan jotain saisi ja voisi elättää itsensä. Työkokemuksen karttuessa voisin siirtyä mielenkiintoisempiin ja oman alan töihin.

NOH. Tuo opiskelukaverini tietää, että haen töitä. Hän sitten viime viikolla kertoi, että ajatteli hakea jotain pysyvää työtä. Tietenkin siis virka tai toistaiseksi voimassa oleva työsuhde, ei mitään määräaikaisia. Projektit ja pätkät eivät kiinnosta, kun hän haluaa myös kesällä olla ihan vaan lomalla. Olisi kiva, että olisi jossain pienemmällä paikkakunnalla ja vaikka lähellä merta, niin veneelläkin pääsisi vaikka kesäaikaan töihin omalta laiturilta. Ja hyvä palkka olisi myös kiva, kun on jo lapsia. Naureskelin mielessäni, että niinköhän noilla kriteereillä lähdetään töitä etsimään, mutta toivotin onnea.

JA KAS! Tänään tuo tuli pomppien yliopiston käytävällä vastaan ja kertoi saaneensa työn, joka vakinaistetaan, kun saa ne maisterin paperit ulos. Palkka alkaa kolmosella, työ vastaa täysin koulutusta ja on sellainen työ, josta en olisi ikinä pystynyt haaveilemaankaan. Niin mitenkö se sen työn sai? No, soitti iskälle, joka soitti vanhalle työkaverilleen, joka sattumoisin on sitten yhden ison yrityksen toimitusjohtaja, jonka vaimo on tämän opiskelukaverin jonkun serkun kummin kaiman paras kaveri ja blaah blaah. Ja tietenkin sattui nyt sitten olemaan niin, että yrityksessä olisi juuri tälle opiskelukaverille sopiva paikka - kuinka sattuikaan!

Mä en kestä. Niin, tiedän, että verkostoitumalla saa töitä ja hyville ihmisille tapahtuu kaikkea kivaa ja kaiken voi saavuttaa, kun tarpeeksi yrittää. Siksi ottaa niin suunnattomasti päähän, että joillekin nämä asiat vain annetaan, kun toiset eivät saa yrittämälläkään.

Anteeksi, että stereotypioin suomenruotsalaisia, mutta kun ei vaan ollut ihan ensimmäinen, eikä viimeinenkään esimerkki tällaisesta :(

Kuinka monelle olet itse soittanut ja kertonut, että haet töitä?

Sun kaveri tietää mitä haluaa, ja on reipas ja sä et tiedä, sulle käy mikä vaan.

Arvaapa kumpi on työnantajalle parempi vaihtoehto?

Mietipä nyt mitä haluat ja tähtää suoraan siihen. Määrätietoisuus on kovaa valuuttaa.