(Tinder)deitin opettaminen tavoille
Minäkin liittyin Tinderin ihmeellisen maailmaan muutama kuukausi sitten. Melko pian tulikin tuttu naama Tinderissä vastaan. Eräs baarissa tapaamani mies, ulkomaalainen (eurooppalainen). Meidän oli pitänyt jo sen baari-illan jälkeen tavata, mutta mies ns teki kahden oharit.
Nyt annoin uuden mahdollisuuden, vaikka sain tietääkin että miehellä on pari lasta. Ajattelin että voidaanhan me ainakin tavata, ja katsoa sitten jos synkkaa ees jollain taajuudella. Sovimme tapaamispäivän, ja hän oli yhä epävarma aikataulustaan. Lopulta perui tapaamisen, koska ei kuulemma saanutkaan lapsia takaisin exälleen. Sovimme uuden tapaamisen jälleen jättäen tapaamispäivän ajan hieman auki. Tapaamispäivänä mies ei ilmoittanut MITÄÄN; ei edes sitä ettei voida tavata.
Olin tietysti kovin pettynyt. En kuitenkaan viestittänyt tai muutakaan. Meni viikko, ja mies laittoi viestiä muina miehinä "moi! onko sulla viikonloppusuunnitelmia?"Laitoin salamyhkäisesti vastauksen, " Kyllä, mutta oliko mielessäsi jotain?". Johon mies kertoi innoissaan olevansa baarissa ja kysyi josko voisin tavata. Annoin siimaa kertomalla, että olen melko lähellä viettämässä iltaa, että kyllä voisin hyvinkin tulla. Menin todellisuudessa nukkumaan. Yöllä oli tullut useampi viesti missä kyseli perääni..
Ei tässä kaikki, hän oli vielä innostunut ja kyseli "josko voisimme tavata tänään, vaikka hän onkin hieman hangoverish". Vastasin että ilman muuta! Mies antoi osoitteen, summittaisen ajan milloin hänelle käy jne. TOdellisuudessa menin ystäväni tupareihin ja nautin salaa kun mies siellä soitteli perään tapaamisajankohtana. Kun lähdin juhlista, kirjoitin "Luulitko sinä todella, todella oikeasti että olisin niin helppo ja tulisin sinne sun luo kaikkien näiden ohareiden jälkeen?! En usko pätkääkään sinun selityksistä, pidä kivaa sen pikkuvaimosi/tyttöystäviesi kanssa, olen liian arvokas tällaiseen pelleilyyn. Hyvää jatkoa, ja tsemppaa niiden muiden kanssa!".
Tiedän, jonkun mielestä lapsellista ja naurettavaa, mutta ilmeisesti vaan sioille pitää opettaa käytöstapoja... Oletko sinä joutunut opettamaan muille miten sinua tulee kohdella?
Kommentit (4)
Täh? Mikä idiootti. Mistä näitä sikiää?!!
0/5. Miesvihaprovoaja vauhdissa. Oletko feministilesbo vai muuten vain päästäsi sekaisin?
Vierailija kirjoitti:
0/5. Miesvihaprovoaja vauhdissa. Oletko feministilesbo vai muuten vain päästäsi sekaisin?
Tää on tositarina, valitettavasti en voi sitä vain mitenkään todistaa :) Todellisuudessa miehet on musta ihania, mutta mätäpaiseita tulee kohdalle ja heitä pitää opettaa. Ihan samalla tavalla jos nainen käyttäytyisi kuin idiootti niin häntäkin tulisi kouluttaa.
-ap
Well done! Itse en olisi ekojen ohareiden jälkeen tavannut.