Miten 26-vuotias pääsisi maailmalle?
Valmistuin yliopistosta vuosi sitten ja olen nyt ollut määräaikaisessa työsuhteessa, joka päättyy joulukuussa. En ikinä uskaltanut mennä ulkomaille opiskelujeni aikoina, kun tavoitteena oli nopea valmistuminen ja hyvät koulunumerot. Haluaisin kuitenkin parantaa kielitaitoani, koska vaikka olenkin saanut ysejä ja kymppejä koulussa englannista, niin huomaan, etten osaa sitä puhua kovinkaan sujuvasti töissä, vaikka tarve välillä olisi. Haluaisin siis parantaa sekä kielitaitoani että hankkia myös jotain elämänkokemusta. Olisin valmis esimerkiksi toimimaan au pairina, tosin minulla ei mitään kokemusta lastenhoidosta. Tai sitten tekemään jotain täysin duunarihommia, kuten siivousta. Minne kannattaisi lähteä ja miten mennä, että saa töitä elättääkseen itsensä? Minulla on toki jonkin verran säästöjä, mutta en haluaisi niitä kokonaan tuhlata matkalla. Olisin valmis olemaan ulkomailla noin vuoden. Mitä suosittelette? Australiassa working holiday? Onko muita?
Kommentit (6)
Miksi et hae oman also työtä ulkomailta? Minkä tutkinnon suoritit? Ei jostain aupairin pestistä ole enää tässä vaiheessa hyötyä työllistymiseesi, mieluummin joku harjoittelupaikkakin, kunhan on omalta alaltasi.
No mä lähdin täysin yksin 23 vuotiaana Norjaan töihin, sain heti töitä vaikka en norjaa enkä juuri ruotsiakaan osannut. Opiskelin töiden ohella Norjassa, 28 vuotiaana sain tarpeeksi Norjasta ja lähdin taas ihan yksin Englantiin, sieltä sain kuitenkin heti töitä Dublinista, jossa asuin 5 vuotta.
Että ei muuta kun lähdet vaan, Norjasta löytyy takuuvarmasti töitä, vaikka ei mitään erikoisempaa koulutusta olisikaan!
Vierailija kirjoitti:
Miksi et hae oman also työtä ulkomailta? Minkä tutkinnon suoritit? Ei jostain aupairin pestistä ole enää tässä vaiheessa hyötyä työllistymiseesi, mieluummin joku harjoittelupaikkakin, kunhan on omalta alaltasi.
Haluan nimenomaan irtiottoa arjesta. Oman työni tekeminen toisella kielellä olisi haastavaa, koska kielitaidon tulee olla hyvä, jotta kommunikointi toimii. Sitä haluaisin parantaa. En nyt tässä ajattele tulevaisuuden työllistymistäni.
Mä lähdin vajaa kolmekymppisenä kiertämään Aasiaa. En enää palannut päivätyöhöni. Sen sijaan teen jotain mitä rakastan ja nautin samalla ihanasta läpivuoden paistavasta auringosta! Ei enää pimeyttä eikä kaamosmasennusta!
Kato työkkärin sivuilta.