Lue keskustelun säännöt.
Kysymys koulukiusaamisesta "traumatisoituneille" aikuisille
22.10.2016 |
Tunnen monta aikuista ihmistä jotka vielä yli 30-vuotiaina käyvät terapiassa tai psykologilla juttelemassa koulukiusaamisesta ja sen jättämistä jäljistä. Eräskin henkilö on käynyt juttelemassa jo melkein kymmenen vuoden ajan.
Miten tämä voi vaan olla mahdollista? Kuinka kauan teillä voi kestää päästä yli ja siirtyä eteenpäin?
Itsekin olin todella pahasti koulukiusattu mutta ehkäpä kannattaa vaan pyrkiä eteenpäin elämässä eikä muistella menneitä.
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
Ei tässä ketjussa ole nälvitty vaan tuotu faktoja esille. Menneisyyttä ei voi pyyhkiä pois, mutta tulevaisuus on omissa käsissä. Uhriutumisen kroonistuminen on OMA VALINTA! Sen tietää jokainen, joka on kohdannut menneisyyden mörkönsä ja päättänyt ottaa elämänsä määräysvallan takaisin itselleen.
Yleensä näistä kommenteista älähtää ne, ketkä haluavat pelata voi mua raukkaa - kortilla koko ikänsä. Ihmiset jotka eivät myönnä omaa osuuttaan tulevaisuuden tekemisessä.
Avainsanoja: oma valinta, tahdon asia, minun vastuulla
Juuri tällaisella asenteella elävät ihmiset ovat pahimpia marttyyreitä tajuamatta sitä itse. Ulinaa omasta huonosta kohtelusta tulee joka tuutista ja sille ollaan täysin sokeita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap hyvä, tulisiko sinulle mieleen sanoa sodassa traumatisoituneelle entiselle sotilaalle, että lopetapa kuule se menneiden muistelu ja siirry elämässä eteenpäin? Jos ei, miksi kuvittelet, että kiusaamisesta traumatisoituminen olisi eri asia, etkä edes usko traumatisoitumista laittaessasi ko. sanan lainausmerkkeihin. Psykologisesti sekä sodassa traumatisoituminen että kiusaamisen seurauksena traumatisoiminen edustavat kakkostyypin traumaa. Toki myös ykköstyypin trauma on mahdollinen molemmissa tapauksissa, esim. tilanteissa joissa henki on ollut äkillisesti uhattuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ei kannata muistella menneitä" ei ole traumatisaation kontekstissa mielekäs neuvo.
Osalla niistä henkilöistä, joilla on näennäisesti heikko elämäkerrallinen muisti, on tapahtunut dissosiaatio, jossa traumakokemuksen sisältävä muistiaines on irronnut normaalista muistiaineksesta. Heillä ei ole lainkaan tai on vain niukasti traumaattista muisteltavaa, mutta traumat saattavat vaikuttaa heidän elämässään vaikeatajuisemmilla tavoilla (esim. irrationaalisina pelkoina, paniikkikohtauksina yms.). He eivät "muistele" traumakokemuksiaan, vaan traumakokemukset elävät omaa elämäänsä henkilön mielessä, kehossa ja toiminnassa.
Tämä on hyvä kommentti.
Juuri näin. Henkilö ei tiedosta että psyykestä on irronnut tavallaan saareke joka elää omaa elämäänsä ilman yhteyttä normaaliin tajuntaan ja tuo pois tietoisuudesta lohkottu sisältö aktivoi kehollisia reaktioita ilman että henkilö itse ymmärtää mistä ne tulee. Sellainen on ihan yhtä helvettiä, nimimerkillä kokemusta on. Edelleenkin vaikka olen päässyt hyvin eroon traumoistani, saatan herätä aamulla kauhuun ilman että olen ehtinyt pohtia ensimmäistäkään asiaa ja pintatajunta on hyvällä mielellä tulevasta päiväst. Sitten on vain kestettävä kauhu kuin nainen kunnes se alkaa laantua.
Vierailija kirjoitti:
Ei tässä ketjussa ole nälvitty vaan tuotu faktoja esille. Menneisyyttä ei voi pyyhkiä pois, mutta tulevaisuus on omissa käsissä. Uhriutumisen kroonistuminen on OMA VALINTA! Sen tietää jokainen, joka on kohdannut menneisyyden mörkönsä ja päättänyt ottaa elämänsä määräysvallan takaisin itselleen.
Yleensä näistä kommenteista älähtää ne, ketkä haluavat pelata voi mua raukkaa - kortilla koko ikänsä. Ihmiset jotka eivät myönnä omaa osuuttaan tulevaisuuden tekemisessä.
Avainsanoja: oma valinta, tahdon asia, minun vastuulla
Sinun ei edes tarvitse pelata voi mua raukkaa -korttia, koska se on kiinni sinussa kuin täi tervassa. Imit sen itseesi jo äidinmaidossa. Valittava asenteesi kaikuu kauas ja muuta sinusta ei paljon kaiukaan. Mutta kuvittele toki itse mitä haluta jos se tekee sut "onnelliseksi".
Itse kävin terapiat parikymppisenä ja nyt olen ns. menestynyt mutta kyllä se kiusaaminen vaikuttaa edelleen. Ymmärrän hyvin niitä joilla vaikuttaa enemmänkin, itselläkin oli säkästä ja/tai perheen antamasta tuesta ja kasvatuksesta kiinni että en aikanaan syrjäytynyt. Mutta niinhän se usein menee että vähän yksinkertaiset ihmiset ei pysty ymmärtämään että kaikilla ei ole samat lähtökohdat, joko geneettisesti tai sattuman tai perhetaustan kautta saadut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei tässä ketjussa ole nälvitty vaan tuotu faktoja esille. Menneisyyttä ei voi pyyhkiä pois, mutta tulevaisuus on omissa käsissä. Uhriutumisen kroonistuminen on OMA VALINTA! Sen tietää jokainen, joka on kohdannut menneisyyden mörkönsä ja päättänyt ottaa elämänsä määräysvallan takaisin itselleen.
Yleensä näistä kommenteista älähtää ne, ketkä haluavat pelata voi mua raukkaa - kortilla koko ikänsä. Ihmiset jotka eivät myönnä omaa osuuttaan tulevaisuuden tekemisessä.
Avainsanoja: oma valinta, tahdon asia, minun vastuulla
Ei se valitettavasti ole niin. Kannattaa lukea psykologiaa eikä heijastella omia mutuja faktoina. Traumatisoituneille henkilöille pitäisi tarjota kaikki mahdollinen tuki, apu ja turva eikä missään nimessä syyllistää heitä heidän traumoistaan. Se on yhteiskunnan ja yhteiskunnan jäsenten vastuulla auttaa heitä, jotka eivät pysty itseään auttamaan.
Koulukiusatut ansaitsevat tulla kiusatuksi. Jos on hyvä tyyppi niin saa kavereita eikä joudu silmätikuksi. Ja vaikka olisi silmätikkukin niinuutaman kerran kun pistää kiusaajat itkemään niin kyllä kiusaminen loppuu. Turhan märisijöitä taas asialla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua alettiin kiusaamaan ala-asteella ja se loppui vasta, kun muutin 20-vuotiaana toiselle paikkakunnalle. Haukkumista, väkivaltaa, ilkivaltaa, vainoamista ja mustamaalaamista. Kiusaajat yrittivät jopa saada mulle potkut, kun kävin iltatöissä lukion lisäksi.
Nyt olen 25, enkä edelleenkään tahdo käydä synnyinpaikkakunnallani, sillä jos joku kiusaajani tulisi vastaan, niin varmasti tappaisin sen.
Vierailija kirjoitti:
Ei tässä ketjussa ole nälvitty vaan tuotu faktoja esille. Menneisyyttä ei voi pyyhkiä pois, mutta tulevaisuus on omissa käsissä. Uhriutumisen kroonistuminen on OMA VALINTA! Sen tietää jokainen, joka on kohdannut menneisyyden mörkönsä ja päättänyt ottaa elämänsä määräysvallan takaisin itselleen.
Yleensä näistä kommenteista älähtää ne, ketkä haluavat pelata voi mua raukkaa - kortilla koko ikänsä. Ihmiset jotka eivät myönnä omaa osuuttaan tulevaisuuden tekemisessä.
Avainsanoja: oma valinta, tahdon asia, minun vastuulla
Ja nyt sinulla on loistava mahdollisuus todistaa, ettt ole pikkusieluinen mielesipahoittaja ja suhtautua kärsiviin uhreihin tukea antavasti eikä moittien. Koska siihenhän sä pystyt, kun sä olet selättänyt mörkösi. Se, mitä joku mörön kourissa oleva sanoo, ei koskaan saa päivääsi pilalle, koska olet onnellisia ihmisiä. Auta meitä onnettomia nyt vain niin kuin sä osaat, kannustavasti ja positiivisesti!
...vai....vajoatko alas paheksujaksi? Etkö osaakaan kannustaa, kuten onnellinen ihminen osaisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ulkoinen menestyminen ja ehjä minäkuva ovat eri asioita.
Minä olen menestynyt elämässä ulkoisesti ja saavuttanut oikeastaan kaikki ne asiat mitä olen elämältäni toivonut. Sisäisesti olen kuitenkin edelleen aika rikkinäinen. Minun on vaikea luottaa ihmisiin ja ystävystyä. Koen huonommuuden ja arvottomuuden tunnetta. En kestä pientäkään ilkeyttä vaan sulkeudun kuoreeni. Jään melkein aina ulkopuoliseksi joukossa. Näitä sisäisiä asioita on niin vaikea muuttaa. Olen pian viisikymppinen ja käyn välillä terapiassa. Ja kyllä, siellä käsitellään myös koulukiusaamista. Se vaikutti niin paljon minäkuvaani ja itsetuntooni.
Ap siis heijastaa omaa traumaansa muihin kiusaamalla toisia. Suosittelisin hakeutumaan psykologiseen hoitoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koulukiusatut ansaitsevat tulla kiusatuksi. Jos on hyvä tyyppi niin saa kavereita eikä joudu silmätikuksi. Ja vaikka olisi silmätikkukin niinuutaman kerran kun pistää kiusaajat itkemään niin kyllä kiusaminen loppuu. Turhan märisijöitä taas asialla.
Umpiluupää siellä.
Ehkä sinäkin tuosta joskus kasvat ja kehityt.
Mikä ihme siinä on, että kouluissa opettajat eivät ota vastuuta tästä asiasta? Miettikää, kuinka kalliiksi tämä tulee tulee Suomelle kansantaloudellisestikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ette tajua tuon ap:n pointtia? Kymmenen vuotta terapiassa kertoo kyllä että ihminen ei tee töitä siirtyäkseen eteenpäin. Mistä tahansa kokemuksesta, pahemmastakin kuin koulukiusaaminen, selviää kymmenen vuoden työllä.
Nää on hyviä kun tolle oma asenne-kommentoijalle vastataan tyyliin "no niin idootti mitä sössötät" jne. Asiallista? :D Tekstistä päätellen siellä kyllä on taas joku yksittäinen kiihkoilija kommentoimassa moneen kertaan.
Monet asiat jotka kiusaaminen jätti on ollut mun alitajunnassa, asioiden yhteydet yms.joten on aika vaikea niitä itse korjata kun ne eivät ole olleet tämän tietoisuuden tasolla.Terapiassa ollaan päästy mun alitajuntaan ja sitä kautta poistamaan mun vääriä /vääristyneitä ajattelu ja käyttäytymismalleja.Ai niin ja mua kiusattiin koska mun toinen vanhempi oli samas koulus opettaja, oma syy tietysti, anteeks......
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tässä ketjussa ole nälvitty vaan tuotu faktoja esille. Menneisyyttä ei voi pyyhkiä pois, mutta tulevaisuus on omissa käsissä. Uhriutumisen kroonistuminen on OMA VALINTA! Sen tietää jokainen, joka on kohdannut menneisyyden mörkönsä ja päättänyt ottaa elämänsä määräysvallan takaisin itselleen.
Yleensä näistä kommenteista älähtää ne, ketkä haluavat pelata voi mua raukkaa - kortilla koko ikänsä. Ihmiset jotka eivät myönnä omaa osuuttaan tulevaisuuden tekemisessä.
Avainsanoja: oma valinta, tahdon asia, minun vastuulla
Ei se valitettavasti ole niin. Kannattaa lukea psykologiaa eikä heijastella omia mutuja faktoina. Traumatisoituneille henkilöille pitäisi tarjota kaikki mahdollinen tuki, apu ja turva eikä missään nimessä syyllistää heitä heidän traumoistaan. Se on yhteiskunnan ja yhteiskunnan jäsenten vastuulla auttaa heitä, jotka eivät pysty itseään auttamaan.
Kuinka kauan ja intensiivisesti? Loppuelämäkö?
Vierailija kirjoitti:
Ap hyvä, tulisiko sinulle mieleen sanoa sodassa traumatisoituneelle entiselle sotilaalle, että lopetapa kuule se menneiden muistelu ja siirry elämässä eteenpäin? Jos ei, miksi kuvittelet, että kiusaamisesta traumatisoituminen olisi eri asia, etkä edes usko traumatisoitumista laittaessasi ko. sanan lainausmerkkeihin. Psykologisesti sekä sodassa traumatisoituminen että kiusaamisen seurauksena traumatisoiminen edustavat kakkostyypin traumaa. Toki myös ykköstyypin trauma on mahdollinen molemmissa tapauksissa, esim. tilanteissa joissa henki on ollut äkillisesti uhattuna.
Mihin traumaan raiskaus luokitellaan? Onko se sitten ykkostyypin?
Eikö teille ole tapahtunut aikuisena mitään traumaattista kun jaksatte samaa vanhaa käydä läpi vuosikymmeniä?
Millälailla uhriutuminen on oma valinta, jos vaikeudet voittavat oman kyvyn ratkaista niitä? Voitko idiootti selvittää, kun kerran kuvittelet tietäväsi? Odotan innolla sössötystäsi.