pitääkö sosiaalialaa opiskelleen auttaa lähimmäisiä joilla hätä?

Oli läheinen millä alalla vaan, pitäisi hänen auttaa.

Ihan samalla tavalla kuin insinöörin tai hitsarin.

Vierailija kirjoitti:

Oli läheinen millä alalla vaan, pitäisi hänen auttaa.

Mielestäni olisi hyvä jos edes reagoitaisiin hätään!

No ei tuo ole ammatista/koulutuksesta riippuvainen asia. Kyllä jokaisen pitäisi lähimmäistään (vähintään) auttaa ja tukea. Ei sosiaalialan koulutus välttämättä tee tukemisesta edes yhtään helpompaa (siis ei heillä välttämättä ole yhtään suurempia valmiuksia onnistua auttamisessa).

Kaikkien ammatista riippumatta pitää auttaa lähimmäistä.

Toisaalta jokainen auttaa voimavarojensa mukaan. Ei sosiaalialan ihmisellä välttämättä ole siviilielämässään voimia auttaa koko lähipiiriään. Suosittelen hankkiutumaan ihan oikeiden palvelujen piiriin, siellä ihmisillä on työn puolesta velvollisuus auttaa.

Tietysti pitää auttaa! Alasta riippumatta, mutta sosiaalialan ihmisellä on (ehkä) paremmin tietoa mihin hätää kärsivä lähimmäinen pitää auttaa saamaan apua.

Ymmärrän tätä ihmistä. Hänen viesteihinsä ei reagoitu. Varmaan tullut vihaa ja pettymystä.

Ongelmana on se, että sosiaalialan ihminen tietää muita paremmin, että ihminen itse joutuu ongelmansa ratkomaan. Tämä taas tuntuu avunpyytäjästä väärältä, koska hän haluaa, että ammattilainen tekee kaiken hänen puolestaan. Siksi avunpyytäjä kokee, että sosiaalialan ammattilainen ei lähimmäisenä auta häntä, koska ei ryhdy setvimään likapyykkiään vaan kysyy, mitä itse ajattelet tilanteesta, miten itse ajattelit toimia.

Vierailija kirjoitti:

Ongelmana on se, että sosiaalialan ihminen tietää muita paremmin, että ihminen itse joutuu ongelmansa ratkomaan. Tämä taas tuntuu avunpyytäjästä väärältä, koska hän haluaa, että ammattilainen tekee kaiken hänen puolestaan. Siksi avunpyytäjä kokee, että sosiaalialan ammattilainen ei lähimmäisenä auta häntä, koska ei ryhdy setvimään likapyykkiään vaan kysyy, mitä itse ajattelet tilanteesta, miten itse ajattelit toimia.

Tässä on ehkä suurin ero sosiaali- ja hoitoalan ihmisen välillä. Hoitoalan ihminen ymmärtänee ohjata hätää kärsivän ammattiavun pariin, sosiaalialan ihmisen mielestä ongelmat pitää ratkaista itse. Jos on itsetuhoisia ajatuksia, jopa itsemurha-ajatuksia, ihminen ei enää välttämättä ole siinä kunnossa että pystyisi yksinään auttamaan itse itseään, vaan siihen tarvitaan ulkopuolista apua. Avun pyytämisen kynnys voi olla hyvinkin korkea, eikä avun haluamista pitäisi tyrmätä sillä että ihmisen pitää itse ratkoa ongelmansa.

Itse olen hoitoalalla ja reagoin kyllä aika herkästi lähipiirin ongelmiin. Kyselen myös usein näiden vointia ja yritän olla tukena jos on jotain ongelmaa. En tiedä johtuuko tämä koulutuksestani, mutta koen että sen avulla olen oppinut huomaamaan niitä merkkejä jotka kielivät ongelmista. Jokaisen tulisi silti huomioida lähimmäisensä ja kerätä tarvittaessa rohkeutta kysyäkseen onko kaikki hyvin, ei siihen mitään koiulutuksia tarvita. Nykyään ihmiset ovat kovin välinpitämättömiä jopa omia sukulaisiaan kohtaan.

Vaikka toinen ei pystyisi ratkaisemaan mitään eikä ehkä auttamaankaan, pahinta itsetuhoiselle on ettei reagoida!

Ja näin kävi.

Sen verran kuin yleensä lähimmäiseltä voi odottaa.

Ei parturikaan tempaise taskustaan saksia, jos joku valittaa, että tukka on päässyt kasvamaan pitkäksi tai heitä kattilaa hellalle ja ala keitellä soppaa, jos joku random valittelee nälkäänsä; kattaa toki lautasen läheiselleenkin, jos tämä sattuu olemaan paikalla ruoka-aikaan. Ei opokaan anna nuorille opinto-ohjausta vapaa-ajallaan, vaikka sitäkin on pyydetty. 

Kyllä mäkin pettyisin jos toinen olisi välinpitämätön.

Entä jos tämä ihmissuhde on sellainen, että sosiaalialalla oleva on tietoisesti pyrkinyt ottamaan etäisyyttä omaan perheensä kohdistuvan kiusan vuoksi ja toinen yrittää erilaisin keinoin vastuuttaa omasta elämästään hänet?

Entä jos tässä ihmissuhteessa ei ole ollut minkäänlaista vastavuoroisuutta ja on kyse vallan käytöstä?

Entä jos sitä apua on pyydelty ottamatta sitä kuitenkaan tarjotessa vastaan ellei se ole ollut mieluista (raha, alkoholi, aikaa vievä työ)?

Entä jos se sosiaalialan ihminen kamppailee omien haasteidensa parissa?

Entä jos avun tarvitsija on tarvinnut sitä apua jatkuvasti ja esim. itsetuhoisen käytöksen vuoksi toistuvasti aiheuttanut hälytysvalmiutta, vuosien ajan?

Entä jos sillä sosiaalialan läheisellä ei vaan ole antaa sellaista apua mitä toinen tarvitsee?

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän tätä ihmistä. Hänen viesteihinsä ei reagoitu. Varmaan tullut vihaa ja pettymystä.

Tiedätkö tästä nyt jotain enemmän kuin me muut vai onko ketjusta poistunut asiaa avaavia kirjoituksia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelmana on se, että sosiaalialan ihminen tietää muita paremmin, että ihminen itse joutuu ongelmansa ratkomaan. Tämä taas tuntuu avunpyytäjästä väärältä, koska hän haluaa, että ammattilainen tekee kaiken hänen puolestaan. Siksi avunpyytäjä kokee, että sosiaalialan ammattilainen ei lähimmäisenä auta häntä, koska ei ryhdy setvimään likapyykkiään vaan kysyy, mitä itse ajattelet tilanteesta, miten itse ajattelit toimia.

Tässä on ehkä suurin ero sosiaali- ja hoitoalan ihmisen välillä. Hoitoalan ihminen ymmärtänee ohjata hätää kärsivän ammattiavun pariin, sosiaalialan ihmisen mielestä ongelmat pitää ratkaista itse. Jos on itsetuhoisia ajatuksia, jopa itsemurha-ajatuksia, ihminen ei enää välttämättä ole siinä kunnossa että pystyisi yksinään auttamaan itse itseään, vaan siihen tarvitaan ulkopuolista apua. Avun pyytämisen kynnys voi olla hyvinkin korkea, eikä avun haluamista pitäisi tyrmätä sillä että ihmisen pitää itse ratkoa ongelmansa.

Johan oli yleistys. Onpa kruunusi nyt häikäisevän kirkas.

Ok. Jonkun itsemurha oli siis jonkun yksittäisen ihmisen syy.

Toivottavasti nyt on mieli hyvä kun syyllinen on löydetty. Muut voivat jatkaa elämää kaurishypyin.

(Etkö itse huomannut avunpyynnön merkkejä?)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelmana on se, että sosiaalialan ihminen tietää muita paremmin, että ihminen itse joutuu ongelmansa ratkomaan. Tämä taas tuntuu avunpyytäjästä väärältä, koska hän haluaa, että ammattilainen tekee kaiken hänen puolestaan. Siksi avunpyytäjä kokee, että sosiaalialan ammattilainen ei lähimmäisenä auta häntä, koska ei ryhdy setvimään likapyykkiään vaan kysyy, mitä itse ajattelet tilanteesta, miten itse ajattelit toimia.

Tässä on ehkä suurin ero sosiaali- ja hoitoalan ihmisen välillä. Hoitoalan ihminen ymmärtänee ohjata hätää kärsivän ammattiavun pariin, sosiaalialan ihmisen mielestä ongelmat pitää ratkaista itse. Jos on itsetuhoisia ajatuksia, jopa itsemurha-ajatuksia, ihminen ei enää välttämättä ole siinä kunnossa että pystyisi yksinään auttamaan itse itseään, vaan siihen tarvitaan ulkopuolista apua. Avun pyytämisen kynnys voi olla hyvinkin korkea, eikä avun haluamista pitäisi tyrmätä sillä että ihmisen pitää itse ratkoa ongelmansa.

Johan oli yleistys. Onpa kruunusi nyt häikäisevän kirkas.

Niin mikä kruunu? Yleistys kyllä, mutta vastaus toiseen yleistykseen. Enkä muuten edusta sosiaali- tai hoitoalaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelmana on se, että sosiaalialan ihminen tietää muita paremmin, että ihminen itse joutuu ongelmansa ratkomaan. Tämä taas tuntuu avunpyytäjästä väärältä, koska hän haluaa, että ammattilainen tekee kaiken hänen puolestaan. Siksi avunpyytäjä kokee, että sosiaalialan ammattilainen ei lähimmäisenä auta häntä, koska ei ryhdy setvimään likapyykkiään vaan kysyy, mitä itse ajattelet tilanteesta, miten itse ajattelit toimia.

Tässä on ehkä suurin ero sosiaali- ja hoitoalan ihmisen välillä. Hoitoalan ihminen ymmärtänee ohjata hätää kärsivän ammattiavun pariin, sosiaalialan ihmisen mielestä ongelmat pitää ratkaista itse. Jos on itsetuhoisia ajatuksia, jopa itsemurha-ajatuksia, ihminen ei enää välttämättä ole siinä kunnossa että pystyisi yksinään auttamaan itse itseään, vaan siihen tarvitaan ulkopuolista apua. Avun pyytämisen kynnys voi olla hyvinkin korkea, eikä avun haluamista pitäisi tyrmätä sillä että ihmisen pitää itse ratkoa ongelmansa.

Ja mistäköhän sä näin päättelit; että kaikkien sosiaalialan henkilöiden mielestä ihmisten pitäisi ratkaista itse ongelmansa? Ymmärtäisin tuon ajattelun logiikan, jos kaikki sos.alan ammattilaiset olisivat jotain psykodynaamisia terapiamenetelmiä soveltavia psykoterapeutteja. Mutta kyllä kuule sos.alalle mahtuu vähän muullakin tavalla ajattelevia ammattilaisia.

Minä olen sosiaalityöntekijä ja työskennellyt päivystyksessäkin. Niin ammatissa kuin työn ulkopuolellakin ajattelen, että ihmistä pitää lähtökohtaisesti auttaa, jos on hätä. Joskus työssä on jopa pakko auttaa, vaikka asiakas ei sitä hetkellä haluaisi (esim.väkivaltainen äiti päihtyneenä keskellä yötä ja samassa asunnossa pieni lapsi kahden päivän paskat vaipoissaan. Siinä ei ihan heti tule mieleen, että kyllähän nämä täällä itsekseen pärjää ja itseään saavat auttaa). Ja toisaalta auttaminen voi olla jo ihan sitäkin, että kuuntelee toista ja osoittaa, että kyllä meikäläinen välittää ja ottaa asian vakavasti.

Minä en tiedä yhtäkään sosiaalialan ammattilaista, joka ei olisi tarpeen vaatiessa ohjannut ihmistä eteenpäin avun piiriin. Sehän on monen sosiaalialan ammattilaisen työnkuva: ymmärtää, mistä hädästä on kyse ja sen mukaan tarjota oikeanlaista apua tilanteeseen sopien (palvelu, taloud.tuki..). Ei kaikki sosiaalialan työntekijät ole ammatiltaan terapeutteja. Siihen tarvitaan virallinen jatkokoulutus ja perehtyneisyyttä asiaan. Ei siis voi olettaa, että jos jollain läheisellä on vaikkapa tuhoisia ajatuksia, sos.ammattilainen alkaisi pitämään jotain teennäistä terapiasessiota. Jos omalla läheisellä on joku ongelma, sen ottaa vielä henkilökohtaisemmin ja siinä tilanteessa on mahdoton olla puolueeton. Siinä tilanteessa sitä läheinen kohdataan läheisenä, ystävänä, perheenjäsenenä. Ei jonain random asiakkaana. Minä olen kyllä auttanut ja neuvonut läheisiäni ottamaan yhteyttä oikeisiin tahoihin, jotta saisivat tarvitsemaansa apua. En minä ole voinut muuttua yhtäkkiä milloin perhetyöntekijäksi, milloin psykoterapeutiksi, milloin lastenhoitajaksi, milloin raha-automaatiksi. Eikä kukaan läheisistäni edes näin oleta.

Jos nyt lähdetään sotimaan tähän lapselliseen "kumpi on parempi, hoitajat vai sosiaaliämmät"- asetelmaan, niin voin kyllä sanoa juuri hoitajien useimmiten ylittävän rajat heidän ammattimaisuudessaan. Tiedän paljon tapauksia, joissa joku perus sairaanhoitaja on alkanut terapoimaan asiakkaita ja lähestulkoon tekemään omin päin jotain psykiatrian diagnooseja, vaikka psykologian opinnot ovat tasoa yksi lukion pakollinen kurssi. Olen huomannut, että useilla hoitajilla on kova tarve päteä ja leikkiä jotain terapeuttia. Tuon ylemmän kommentinkin on varmaan kirjoittanut joku katkera lähäri, jonka älynlahjat eivät ole riittäneet psykologin koulutukseen. Ainoastaan psykiatriaan erikoistunut (voiko siihen enää edes erikoistua?) sairaanhoitaja voi toimia terapeuttina, jos hänellä on laissa säädetty oikeus ammatin harjoittamiseen. On erittäin vaarallista, jos joku lähäri alkaa sooloilemaan ja terapoimaan omin päin mielenterveysongelmista kärsivän ihmisen kanssa. Pahimmassa tapauksessa hoitaja laiminlyö velvollisuutensa ohjata asiakas - tai se oma läheinen - oikean ammattilaisen luo, jolloin se ihminen jää ilman kunnon apua ja tilanne vain pahenee pahimmassa tapauksessa.

Ei kenelläkään ammattilaisella voi olla niin suuri ylpeys ja ego, että ei pysty myöntämään olevansa joskus hyödytön ja kykenemätön auttamaan. Kyllä monesti tulee tilanteita - oli se sitten asiakas tai oma läheinen - että tilanteessa ei vain voi auttaa ja toimia omin päin, vaan se apu löytyy jostain muualta. Sinne avun piiriin on sitten ammattilaisen helppo ohjata.

Mulle on sosiaalialan ammattilaisena tullut perheenjäsen purkamaan huoliaan ja komentanut suhtautumaan kuten suhtaudun asiakkaisiini, kun ei vastaukseni hänelle kelvannut.  Noin pitkälle ei lähisuvunkaan pitäisi mennä.