Kuinka käsitellä kateutta

Kannattaa käsitellä kateutta,se syö sinua itseäsi,ei kateuden kohteita.itse en oo ollut kateellinen kuin itse olin vakavasti saurad niin kadehdin muiden terveyttä,päätin keskittyä kateuden sijasta kuntouttamaan itseäni ja kateus loppui siihen,kateuden kohteena on perheemme ollut,tuli perättömuä ls ilmoituksia ja eläinsuojeluilmoituksia,jotkut kadehtivat meitä lapsista,lapseton pariskunta katkaisi välitkin kokonaan,jotkut omaisuudesta,jotkut menestyneestä yrityksestä jotkut pitkästä parisuhteesta (25)oltiin välittämättä kiusanteosta ja keskityttiin vaalimaan onneamme/ja kiusaaminen loppui,viimeiset viisi vuotta ollaan saatu olla ihan rauhassa.keskustele jonkun ammatti-ihmisen kanssa kateudestasi,se ei tuo sinulle mitään hyvä joten irrottaudu tunteesta vähitellen

Tämä on hyvä aihe. Kyllä varmaan jokainen tuntee kateutta jossain asiassa suhteessa toisiin, jossain elämänsä vaiheessa. Kun siitä tulee piinaavaa, kuluttavaa, rajoittavaa, pitäisi hälytyskellojen soida. Muutos on kyllä helpommin sanottu kuin tehty. Eihän se ole minulta pois, jos muille tapahtuu onnellisia asioita. Vaan kun on itse viimeinen koko ystävä- ja tuttavapiiristä, jolla ei ole lasta eikä ainakaan vielä ole tulossakaan, niin vaikea on olla miettimättä asiaa surullisessa valossa. Tuleeko minusta se tilastojen karu fakta? Moni muukin asia on meillä eri vaiheessa kuin lähipiirillä. Ei ole omistusasuntoa, emme matkustele vaikka haluaisimmekin, olemme molemmat kohdanneet vakavan sairastumisen. Paljon asioita, mitä moni ei joudu ehkä koko elämässään kokemaan. Luulisi, että sitä kasvaisi nöyräksi elämän edessä, eikä joutuisi enää painimaan kateuden tunteiden kanssa. Ei se vain mene niin. Niin kauan, kun on toivoa, sitä väkisinkin vertaa vähintään alitajuisesti itseään toisiin. En haluaisi tulla koskaan katkeraksi, mutta elämän epäoikeudenmukaisuus on vain joskus liikaa. Ihmiset, jotka eivät tunnu miettivän asioita, eivät ole nöyriä ja elävät miten sattuu piittaamatta muista ihmisistä, heidän toiveensa kyllä toteutuvat. Heille ei tapahdu todella kurjia asioita. Tämä on toki iso yleistys.

Ei auta muu kuin olla kiitollinen siitä mitä on saanut. Emmekä ole vielä menettänyt mitään. Toivoa on, kun jaksaa uskoa unelmiin. Ja se vasta on pelottavaa, jos sen unelman voikin oikeasti saavuttaa. Minusta kateus ei ole lapsellisuutta vaan osa elämänkoulua. Se tulee jokaiselle eteen, jotta voisi kasvaa ihmisenä.

Kuulostaa että olet tullut katkeraksi. Mielestäni sinun pitäisi muokata elämäsi sellaiseksi kun haluat :) . Sanot ettei sinua ole edes kosittu, miksi et kosisi itse jos kihlat ja naimisiin meno on sinulle tärkeää? Kaikki olemme vastuussa omasta elämästämme ja onnestamme :) . Elämä on liian lyhyt kateuteen ja toisten arvosteluun ja itsensä vertailuun :) . Keskity hyviin juttuihin, välttele ihmisiä jotka saavat sinut huonolle tuulelle ja ketkä painavat alaspäin. Suosittelen muuttamaan myös asennetta niin, ettet itse tee itsestäsi altavastaavaa ja lähestyt kaikkia samanvertaisena kuin olet itse. Itselläni ollut aikanaan myös vähän samanlaista ongelmaa kuin sinulla, asenne muutoksella olen päässyt pois siitä :) . Tsemppiä! Tärkeintähän on huomata ongelma ja sen olet selvästi tehnyt. Nyt vaan käsittelemään. Tee elämästäsi täydellinen, keskity itseesi ja suhteeseenne ;)