Työkaveri tönäisi minua vahingossa, sanoi anteeksi ja sanoin vitsillä "et saa ikinä"
Hän katsoi minuun järkyttyneenä jolloin sanoin että se oli vitsi. Hän ei sanonut mitään vaan oli loppupäivän haudan vakavana. Nyt tänä aamuna hän ei tervehinyt minua, kulki vain ohi. Voiko joku ottaa tuollaisen noin tosissaan?
Kommentit (35)
Vetäähän se vakavaksi kun on ajatellut saavansa ja sitten se tylysti evätään.
Näytit itsestäsi hänelle ruman puolen, jota hän ei (ehkä) aiemmin ole tavannut.
Onhan tuo sinulta tosi outo kommentti. Lähentelee seksuaalista häitrintää.
Joko huono huumorintaju tai sitten itse esitit vitsisi huonosti ja sanoit tuon naama vakavana. Tuo kommentti pitää heittää hymyillen. Tosin asiasta suuttuminen on mielestäni järjetöntä.
8, kyllä hymyilin. En ole ensimmäinen kenelle teki noin. Toisen työkaverin juttuun reagoi samalla tavalla. Tämä suuttuja oli nähnyt työkaverin mukin, missä on se "Älä ota, mukin lainaaja ammutaan, hengissä selvinneet ammutaan uudelleen" tjsp. huumoriteksti. Suuttuja oli kovaan ääneen päivitellyt kuinka häntä pelottaa että omalla työpaikalla uhkaillaan ampumisella. Vaikka kukaan ei edes sanonut mitään, työkaveri vain joi mukistaan.
Ap
Oho, mitä vastauksia ap on saanut! Onko täällä jokin tosikkojen kokoontuminen? Ei ap:n letkautus nyt mikään hervoton ole mutta ihan normaali tunnelman kevennys tyyliin ei haittaa, tällaista sattuu jne. Meillä noin tapahtuu ihan päivittäin ja olen vain hymähtänyt tälle "et saa ikinä"-kommentille, koska kyllä, en pidä sitä erityisen hauskana kommenttina mutta tajuan, että tuolla kommentilla osoitetaan, että kyse on pikkujutusta, jolle voi nauraa tai kohauttaa olkapäitään.
Minkälainen ihminen rupeaa tuosta mököttämään? Vieläpä sen jälkeen kun hänelle on selitetty, että kyseessä oli vitsi, jota hän ei tosikkomaisuuttaan ymmärtänyt? Miten hän perustelee itselleen, että on nyt loukattu osapuoli? Tönäisin työkaveria eikä hän suhtautunut anteeksipyyntööni asiaankuuluvalla vakavuudella. Mökötän siis puoli vuotta enkä puhu hänelle...
Ei tarvitse olla hyvä huumonrintaju, mutta jotain suhteellisuutta pitäisi silti omata. Tyhmästä vitsistä ei mökötetä eikä kehitetä draamaa vaan annetaan asian olla tai todetaan ikävän tosikkomaisesti, etten tajunnut vitsiä eikä minulle kannata noita heitelllä. SILTI SIITÄ EI ALOITETA MYKKÄKOULUA. Työkaveri kuulostaa drama queeniltä.
Olet lapsellinen. Itseäkin ärsyttäisi työskennellä sinunlaisesi kanssa.
No mutta tuohan voidaan tulkita seksuaaliseksi häirinnäksi! Kaikilla ei ole huumorintajua.
Ehkä työkaveri on ihastunut sinuun ja tuo sanomisesi tuli vasten kasvoja.
No jopas on "vitsikästä". Esimerkiksi hartasita uskovaisista tuollainen "huumori" voi olla varsin ala-arvoista ja sopimataonta.
Vierailija kirjoitti:
8, kyllä hymyilin. En ole ensimmäinen kenelle teki noin. Toisen työkaverin juttuun reagoi samalla tavalla. Tämä suuttuja oli nähnyt työkaverin mukin, missä on se "Älä ota, mukin lainaaja ammutaan, hengissä selvinneet ammutaan uudelleen" tjsp. huumoriteksti. Suuttuja oli kovaan ääneen päivitellyt kuinka häntä pelottaa että omalla työpaikalla uhkaillaan ampumisella. Vaikka kukaan ei edes sanonut mitään, työkaveri vain joi mukistaan.
Ap
Tekee vitsistä vielä älyttömämmän jos tiesit jo etukäteen että työkaveri ei sitä ymmärrä sitä huumoriksi. Kertoo myös siitä että todellisuudessa sinullakaan ei ole huumoritajua.
Vierailija kirjoitti:
8, kyllä hymyilin. En ole ensimmäinen kenelle teki noin. Toisen työkaverin juttuun reagoi samalla tavalla. Tämä suuttuja oli nähnyt työkaverin mukin, missä on se "Älä ota, mukin lainaaja ammutaan, hengissä selvinneet ammutaan uudelleen" tjsp. huumoriteksti. Suuttuja oli kovaan ääneen päivitellyt kuinka häntä pelottaa että omalla työpaikalla uhkaillaan ampumisella. Vaikka kukaan ei edes sanonut mitään, työkaveri vain joi mukistaan.
Ap
Ehkä työkaveri on kokenut vakavaa vallankäyttöä, väkivaltaa. Silloin pelko voi juurtua todella syvälle ja laueta muiden mielestä yllättävän vähästä.
Onko tapanasi yleensäkin möläytellä mukahumoristisia lohkaisuja ilman mitään harkintaa?
Olen kuvitellut olevani ihan huumorintajuinen, mutta ehken sitten ole sillä minusta tuossa "vitsissäsi" ei ollut mitään huvittavaa vaan se oli ällöttävä. Mielestäni seksuaalissävytteiset jutut eivät yksinkertaisesti kuulu työpaikalle, ja tuossa jutussa oli pointtina että olisit ajatellut työkaverisi haluavan sinulta seksiä. Yäääk.
Mutta joo, onneksi en ole teillä töissä.
Tuollaisen vitsin kun murjaisee pitää tuntea toinen osapuoli hyvin. Puolitutulle tosi asiaton ja outo kommentti.
Lapsilla on lasten leikit!