Uhmaiällä on tarkoituksensa

Mutta kyllä uhmia tulee useampia joka tapauksessa, eri aikaan eri lapsilla ja eri määrä. Sitten kun on murrosikä ohi niin on kai voiton puolella ;-)



Kolme uhmaa olen kokenut (kaksi esikoisella ja yksi keskimmäisellä) ja selvinnyt niistä järjissäni. Ja monta on varmaan vielä tulossa! En kyllä edes tiedä miten uhman voisi " taltuttaa" ... Uhmalapselle on mielestäni turha yrittää opettaa tapoja, niitä on parempi opetella ennen ja jälkeen sen uhman. Ja palkitsevinta on kun uhman jälkeen lapsesta kuoriutuu taas yhden askeleen isompi ja taitavampi lapsi - ei niin etttä tässä van odoteltais lapsen kasvua.



Mutta ymmärrän kyllä enemmän kun hyvin uhmalapsen vanhemman turhautumista ja vihaakin. Ei siinä paljoa naurata kun yksi uhmaaja tekee koko perheen elämästä aivan kaameaa. Onneksi uhmat eivät kovin kauaa kestä

eikä sitä saa " rajoittaa" liikaa, jos sitä tarkoitat? Olen ihan samaa mieltä siinä, ettei uhmakohtauksissa ole mitään väärää tai sinänsä rangaistavaa. Silti onhan hyvä aikuisen joskus, riippuen siis uhmakohtauksen tyylistä ja kestosta, muistaa, että hänen tehtävänsä on pitää ne rajat. Et ilmeisesti tarkoitakaan, että lapsella ei pitäisi olla niitä, kun sanot, ettet anna jäätelöäkään eli palkintoakaan siitä? Itse en myöskään juuri rankaise lasta uhmasta mutta en myöskään anna lapselle periksi, jos hän tahtoo jotain. Mielestäni tietyt rajat ovat rakkautta ja antavat lapselle myös turvallisen olon. Sellaisissa tapauksissa, että lapsi tekee tahallaan (2,8 v) jatkuvasti niin, että esim. menee ja hakee komerosta keksejä, vaikka olen jo monesti kieltänyt, hän ei niitä saa, vaikka kuinka itkisi. Sitä vapaata kasvatusta en allekirjoita mutta tarkoitan sillä nimenomaan tilaa, jossa lapsi saa kaiken, mitä haluaa ja tekee, mitä haluaa.

Olen ihan samaa mieltä kanssasi, että lapsen tahtoa ei saa nujertaa. Ei lasten kuulu olla robotteja, jotka sekunnin viiveellä tekevät kaiken mitä vanhemmat käskevät. Tosin mielestäni perheessä pitää kaikilla olla myös tietyt pelisäännöt ja rajat, joita ainakin minä vaadin myös uhmaikäistä noudattamaan tai seurauksena on rangaistus = jäähy tai jonkin tavaran takavarikko. Meillä homma menee tiivistetysti niin, että tahtoa saa vaikka kuun taivaalta, aina ei saa mitä haluaa. Kiukutella ja raivota saa, mutta muita, itseään tai kotia ei saa vahingoittaa.



Myöskään meillä pelkästä raivosta ei joudu jäähylle, mutta ei raivoamisella myöskään saavuteta mitään. Sitäpaitsi meidän pieni raivottaremme on sitä maata, että raivarin aikana on parempi antaa lapsen huutaa rauhassa ja syliin saa tulla heti kun on siihen itse valmis.

Senkin olen huomannut, että kannattaa miettiä mistä asioista lapsen kanssa alkaa vääntää ts. mikä on mahdollisen raivarin arvoista. Olin kerran todistamassa tilannetta, jossa ystäväni pakotti uhmaikäisensä pukemaan äidin haluaman hatun kun lapsi olisi halunnut sen toisen. Tuloksena kamala raivari ja molemmille paha mieli.



Uhmaikä on kyllä rasittavaa ja väsyttävää ja valehtelisin, ja rankasti, jos väittäisin, ettei ikinä käy hermoille. Kaikkein rasittavinta minusta on se, kun lapsi ei itsekkään tiedä mitä haluaa, kunhan haluaa.

Niinhän se on, että kaikkia tunteita pitää saada ilmaista...mutta se MITEN niitä saa ilmaista, onkin eri juttu.

Meillä tyttö (2v7kk) oikein kiukuissaan makaa lattialla ja kiljuu /huutaa. Tätäkin tapahtuu harvoin. se nyt on ihan ok, enkä nolostu vaikka se sattuu kaupassakin.

Mutta, poika (nyt 7v) oli tosi pahassa uhmaiässä tms tuossa n. vuosi sitten ja hänen raivonsa oli vailla vertaa; tavarat (kaikki kaukosäätimistä palloihin, legoista pikkutuoleihin) lensi päin seiniä, ovet paukkuivat, repi minua tukasta, potki isäänsä, huusi kurkkusuorana jotain, mistä ei juuri koskaan saanut mitään selvää jne. Ja, ymmärsinkö oikein, että tämä olisi vain hymyillen pitänyt sallia ja olla ylpeä, kun poika osoittaa myös negatiivia tunteitaan. Voi anteeksi, kun olen niin vajavainen äiti, että tein tuossa tilanteessa kaikkeni saadakseni pojan rauhoittumaan! Sitten kun se viimein koitti, siis se rauhallinen hetki, yritin MONTA kertaa puhua pojalle siitä, että kiukuttaa saa ja suututtaa, mutta ne asiat ei oikeuta kuitenkaan käyttäytymään noin. Mutta, sama toistui silti kerta toisensa jälkeen. Kunnes tämä " vaihe" meni ohi muutaman kuukauden päästä. Juttelin asiasta neuvolassa ja siellä oltiin myös sitä mieltä, että kyllä sen ikäiseltä voi jo vaatia erilaista käytöstä kuin 2-vuotiaalta, mutta sanottiin myös, että monilla lapsilla on juuri 6-v kieppeillä voimakas uhmakausi.

Meillä on huudettu, juteltu, kannustettu, naurettu, itketty, muutaman kerran tukistettukin, mutta SILTI uskallan väittää, että olen juuri se paras äiti lapsilleni..sen olen myös monesti pojankin suusta kuullut.

Joten, jos nyt nähtäis jotain sävyjä sen mustan ja valkoisen välistäkin...

kaikki tunteet sallitaan meillä (myös aikuisilla) ja niiden näyttäminenkin tiettyyn pisteeseen. Mutta en salli että uhmaaja satuttaa toisia tai rikkoo toisten tavaroita.



Adalat, tuo oli hyvin sanottu että haluta saa mitä tahansa! Mua aina harmitti kun esikoisella on tapana katsoa lelukuvastoja ja sano about joka esineen kohdalla että " voi, ton mä haluun" . Minusta tää oli aina ihan ok, sanoin että niin, onhan se hieno, kyllä sen haluais. Äitini puolestaan aina hermostui tästä että ei saa haluta ja huonosti kasvatettu jne. Kyllähän minullakin olis listatolkulla asi0ita mitä haluaisin.



Ja Mianni, niin kun tossa toisessakin ketjussa sanoin niin olen samaa mieltä että 6-vuotisuhma on eri juttu. 6-vuotias tietää niin hyvin jo että hänen vaatimuksensa on mahdottomia joten ei siinä auta " puhua järkeä" ja selittää, hän tietää kyllä. Ja uskallan tunnustaa: kyllä, minua hävettää suunnattomasti jos jo " iso tyttö" saa kauhean hepulin jossain puistossa ja rupeaa heittelemään kiviä päälle tms. Yhden kerran meinas myös suutuspäissään naarmutella kaikkien naapureiden autot terävällä kepillä. En kyllä siinä vaiheessa anna hänen " ilmaista tunteitaan" vaan otan kiinni ja pidän kiinni sylissäni niin kauan että keppi on poissa.



Eli: tunteita saa näyttää kunhan niiden näyttäminen ei vahingoita mitään tai ketään.

Ymmärsit ihan väärin. Ei tietenkään 6-vuotiaat saa heitellä kaukosäätimiä! Ja kun oma lapseni on kuusi, en aio seistä vieressä lapsen raivotessa ja ihastella, että onpa hieno tunne - otatko vaasin vielä, siitä vasta hyvää jälkeä saadaan. Tuen negatiivisten tunteiden harjoittelua, mutta ei meillä 3-vuotiaatkaan saa rikkoa, potkia tai repiä kun uhmattaa.



Uhmaraivo uhmana on hieno juttu, mutta silloinkaan ei saa olla kuin ellun kanat.

Minä en ainakaan viitannut sinun kirjoitukseesi vaan sanoin miten meillä toimitaan. Varmaan teillä toimitaan ihan vastaavasti eli että tunteita saa näyttää mutta ei muita vahingoittaen.

niin mullekin selkeni, mitä tarkoitit. Katsos, osa äideistä tosiaan sallii lasten tekevän ihan mitä vaan ja siitä syystä tarkennus. Samoilla linjoilla ollaan! Ole ylpeä vaan rauhassa! Itsekin olen tarpeettomia kurinpitotoimia vastaan :-). Uskon, että kasvatat tasapainoista lasta- jota toivon itsekin kasvattavani- vaikka mistä sen tietää, miten sitä epäonnistuu kaikesta huolimatta mutta se on taas eri juttu.

Hyvä, että tuuletat lasten puolesta! Ei me aikuiset olla mitään suuria tietäjiä, joiden täytyy vaatia lapsilta mahdottoman kilttiä käytöstä. Enkä tarkoita sitä, mitä joku kohta kenties sanoo tähän, että lapsi tosiaankaan saisi töniä, tuuppia tai viedä leluja keneltäkään, huutaa tms ylenmäärin. Mua on sanottu neuvolassakin, että mulla on tiukat kasvatussäänåv bpghghhhåhhhphhåhåhååååuy

y



y

y

yy

y













wwwwwwwwwwwwwwww' D

WSSSSSSSww

w3w

3

Mä luulen että on häviävän pieni määrä lapsia jotka ei saisi käydä läpi uhmaansa, jotka muka niin pahasti tukahdutetaan. Eiköhän lähes jokainen parivuotias saa raivota kotona. Mutta on ihan tosi paikkoja missä en anna lapseni raivota: häät, hautajaiset, kirjasto.......



Ja JOSKUS olen opettamassa ja " nujertamassa" vaikka lapsella olisi paha mieli. Jos 6-vuotiaalla tulee paha mieli siitä että ei saa kaupasta lelua kun haluaa niin voivoi. Eli kyllä mä siinä opetan.



Meillä on kaksi temperamenttista tyttöä ja yksi rauhallinen poika ja olen kaikista yhtä ylpeä!



Jäit odottamaan eriäviä mielipiteitä, toivottavasti niitä tulee!



En tahallani käsitä väärin, vaan yritin lukea tekstisi huolella ja kommentoin siihen mikä pisti silmään. Eikö se ole sitä keskustelun luomista.



Pääpiirteissään olet siis sitä mieltä että lapsella pitää olla oikeus näyttää tunteitaan ja kasvaa sopivan vapaasti. Rajat pitää kuitenkin olla eikä toisia saa vahingoittaa. Kaikki tuntemani äidit ovat suunnilleen tuota mieltä, minä myös. Olen todella yllättynyt jos sinun lähipiirissäsi vanhemmilla on perustavan erilaiset mielipiteet uhmiksen kasvastukseta =0

En puhu nyt lapsestani, vaan itsestäni. Minä sain aina kotona raivota vapaasti, huutaa ja riehua ja vaikka mitä, kunhan en rikkonut mitään tai satuttanut ketään. Nyt aikuisiällä huomaan, että minulla on tapa tehdä yhä tätä samaa - ihan kuin siitä olisi jotain hyötyä! - sen sijaan, että yrittäisin rauhoittua ja puuttua tilanteeseen rakentavasti.

Mä ymmärsin AP:n kirjoituksen lähinnä niin, että vanhemman ei tarvitse pelästyä uhmaikäisen raivoa eikä pieneltä lapselta voi aina odottaa tottelemista.



Mä tunnen joitakin vanhempia, joille tottelevaisuus on kaikki kaikessa (no joo, vähän kärjistettynä). Ja tuntuu, että monesti lapsi yrittää sitten uhmata sitäkin enemmän. Eli ihan periaatteesta vanhemmat haluavat määrätä _kaikesta_ ja jokaikisestä asiasta pitää tehdä arvovaltakysymys. Sivusta seuranneesta näyttää joskus siltä kuin kaksi uhmaikäistä kinastelisi keskenään. Jos lapsi ei tottele eli vaikka ole huutamatta, kun ei jotain saa ja on siitä pettynyt, seuraa rangaistus (esim. jäähy). Mun mielestäni lapsen suuttumukselle ei myöskään pitäisi vähättelevästi/pilkallisesti naureskella.



Enkä siis nyt tarkoita, että kaikenlainen käytös pitäisi sallia, eli olen mm. Kentin kanssa samaa mieltä.

Eli viimeinen viestini loppu olisi pitänyt olla: neuvolassakin on sanottu, että mulla on tiukat kasvatussäännöt. Niin siitä huolimatta, vaikken käytäkään niitä fyysisiä rangaistumenetelmiä vaan näitä ehkä paremminkin ns. tavanomaisempia tänäpäivänä. Ja hyvin lapsi tietää, että aikuista pitää totella.



Toivottavasti kaikilla oli hauskaa lapsen kirjoituksen huomatessa ;-D!

Moi, uhmalla on varmasti tarkoituksensa.



Olen huomannut että mikäli lasta vaan autoritäärisesti kieltää tyyliin, ei älä tee noin, raivoaminen on paljon suurempaa kuin että jos sanoo ei ja selittää miksi ei, ja jaksaa ohjata johonkin toiseen kiinnostavaan puuhaan. Vanhemmat voivat aivan varmasti vaikuttaa omalla toimillaan uhman voimakkuuteen.



Lähtökohta on että lasta kunnioitetaan täysjärkisenä ihmisenä ja hänelle jaksetaan perustella kiellot, selittää asiat ja kuunnella hänen tarpeitaan.



Kuka tahansa meistäkin raivostuisi jos pomo töissä vain sanoisi ei, se on kielletty mutta ei selittäisi miksi asia on kielletty, puhumattakaan tilanteesta jossa pomo antaisi luunapin tai tukistaisi. Tai jos pomo ottaisi työvälineen pois selittämättä syytä tai tarjoamatta vaihtoehtoista tekemistä.

miten minäkin haluan asian ajatella. Mutta pieni ero on kuitenkin minun ymmärrykselläni ja taaperon ymmärryksellä.



Toki aina (ihan tosi aina) selitän miksi teen jotakin mutta kai meidän 2-vuotias on sitten jotenkin jälkeenjäänyt koska hän ei ainakaan näytä ymmärtävän kaikkia selityksiäni. Sen sata kertaa sanoin että maaliin ei kosketa koska siitä tulee aua aua, vaarallista, vatsa kipeä jne jne. Ja mitä käy kun katson toiseen suuntaan: molemmat kädet maalipurkin sisällä ja sen jälkeen matkalla suuhun. No, tästä sain toki morkkiksen ja totesin että tästä lähtien kaikki vähänkin vaarallinen pysyy aina poissa (en tietty pidä maaleja esillä mutta tehtiin remppaa). Taaperoni ei myöskään ymmärtänyt miksi hän ei saa painella kauko-ohjaimen ja puhelimen nappeja miten lystää kun minä teen niin. Näitä esimerkkejä olisi kauheasti. Korostan vieläkin että lapsissa on NIIN suuret erot. Esikoinen ymmärsi kaiken eikä ikinä tehnyt mitään tyhmää (eka tyhmyys oli kun 5-vuotiaana leikkas kivan otsatukan itselleen).



Mutta tästä huolimatta selitän aina ja toivon että jotain jäisi takaraivoon. Toivottomalta vaan välillä tuntuu kun vaikka miten selitän, näytän, kuvailen niin silti ei. Hänen on pakko, aivan pakko vielä kerran kokeilla miltä näyttää kun piirtää lattiaan, aivan pakko vielä kerran koskea kuumaan kattilaan.

Me olemme tehneet niin että kaikki vaaralliset asiat pysyvät lasten ulottumattomissa niin pitkälle kuin mahdollista. Puhelimet, pesuaineet, lääkkeet yms asuvat ylähyllyillä tai lapsilukkojen takana. Meillä saa lapsi käyttää kaukosäädintä (ja puhelintakin)välillä, muutoin pysyy vanhempien kädessä tai ylähyllyllä.



Eli olemme järjestäneet kodin sellaiseksi että raivoamista eniten aiheuttavat kielletyt asiat pysyvät piilossa. Näin emme itse " kerjää" raivareita lapselle ja kokoajan ei tarvitse olla kieltämässä jotain. Jatkuva kieltäminen vaikuttaa negatiivisesti kodin fiilikseen ja turruttaa lapsen uteliaisuutta.



Joitakin kiellettyjä asioita saa tutkia ja käyttää vanhempien kanssa yhdessä ja näin pahin raivo laantuu.



Lapsen näkökulmasta maali on mitä mielenkiintoisin aine - värillinen ja sillä voi maalata mitä vain. Siinä mielessä en ihmettele lapsen käytöstä yhtään (täällä joku sanoi lapsen työntävän kädet maalipurkkiin). Kun lapsi näkee aikuisen maalaavan, hän haluaa osallistua ja olla hyödyksi. Jos lapsen on ihan pakko olla maalauksessa mukana, antaisin pensselin käteen ja opettaisin maalaamaan... (helpointa lienee maalata silloin kun lapsi ei ole paikalla).



Lapsi ei työnnä kiusallaan käsiään maalipurkkiin vaan tutkimisen ja osallistumisen halusta.

erityisen utelias ja voimakastahtoinen poika. Joten kunnon uhmaa on mutta nämä rakentavat keinot toimii.

Meidän taapero on siis tosi rauhallinen, ei yhtään sellainen temperamenttinen, vaan mukavuudenhaluinen ja laiskakin =) Kotimme on aika lapsiturvallinen koska en jaksa, en halua enkä ehdi koko ajan olla kieltämässä sitä ja tätä. Meillä saa tutkia, tehdä samoja kuin aikuiset, auttaa jne. Kauko-ohjaimet jne eivät ole pannassa vaan niitä saa katsella. Mutta en halua että telkkari painetaan koko ajan pois päältä kun jotakin kerran katsotaan.



Taaperomme osaa itse laittaa cd:t ja dvd:t päälle. Hän osaa soittaa iskälle töihin. Hän kattaa ja auttaa kotitöissä, hän hoitaa vauvaa. Hänen kanssaan jutellaan ja hänelle selitetään. En voisi kuvitella että hänen uhmassaan löisin häntä tai karjuisin pää punaisena.



Maalista: en ikinä edes kuvitellut että lapsi ilkeyttään tekisi jotakin: ylipäätään meidän pojan luonne on sellainen hyvää tahtova, ei hän kiusaa ketään. Hän ei ole ikinä kiusannut edes pikkusiskoaan vaan aina ollut ihana isoveli. Hän rakastaa isosiskoaan ja antaa tälle heti pusut ja halit kun tämä tulee koulusta. Siis tuo maali oli aivan totaalisesti minun mokani ja ymmärrän miksi ne kädet laitettiin sinne. Toin koko jutun esiin vain siksi että halusin kertoa että meidän taapero EI YMMÄRRÄ kaikkia selityksiäni asioiden vaarallisuudesta. Kun täällä niin on puhuttu että kieltämisen sijaan täytyy selittää miksi jotakin ei saa tehdä.



Meillä puhutaan ja keskustellaan tosi paljon, olen itse aikamoinen puhuja (kuten näkyy...) ja lapset myös. Lapsemme kasvavat kolmen kielen ympäristössä ja puhuvat aivan ihanteellisen hyvin kaikkia. Niin siis ainoa mitä nyt yritin kai selittää aikasemmassani tekstissä oli että taaperon ymmärrys on vajavainen eikä sitä voi verrata minun ymmärrykseeni asioista.





Sunshine:



" Lapsi haluaa osallistua ja tutkia

Me olemme tehneet niin että kaikki vaaralliset asiat pysyvät lasten ulottumattomissa niin pitkälle kuin mahdollista. Puhelimet, pesuaineet, lääkkeet yms asuvat ylähyllyillä tai lapsilukkojen takana. Meillä saa lapsi käyttää kaukosäädintä (ja puhelintakin)välillä, muutoin pysyy vanhempien kädessä tai ylähyllyllä.



Eli olemme järjestäneet kodin sellaiseksi että raivoamista eniten aiheuttavat kielletyt asiat pysyvät piilossa. Näin emme itse " kerjää" raivareita lapselle ja kokoajan ei tarvitse olla kieltämässä jotain. Jatkuva kieltäminen vaikuttaa negatiivisesti kodin fiilikseen ja turruttaa lapsen uteliaisuutta.



Joitakin kiellettyjä asioita saa tutkia ja käyttää vanhempien kanssa yhdessä ja näin pahin raivo laantuu.



Lapsen näkökulmasta maali on mitä mielenkiintoisin aine - värillinen ja sillä voi maalata mitä vain. Siinä mielessä en ihmettele lapsen käytöstä yhtään (täällä joku sanoi lapsen työntävän kädet maalipurkkiin). Kun lapsi näkee aikuisen maalaavan, hän haluaa osallistua ja olla hyödyksi. Jos lapsen on ihan pakko olla maalauksessa mukana, antaisin pensselin käteen ja opettaisin maalaamaan... (helpointa lienee maalata silloin kun lapsi ei ole paikalla).



Lapsi ei työnnä kiusallaan käsiään maalipurkkiin vaan tutkimisen ja osallistumisen halusta."

ok Kent, ymmärrän.

Lapsi ei toimi meidän aikuisten toivomusten/käskyjen mukaan monenkaan sanomisen jälkeen. Hyvin monta kertaa uudestaan ja uudestaan käskyä+perustelua tulee vahvistaa toiminnan tasolla eli hakemalla lapsi pois teosta (usein vaikka lapsi ymmärtäisikinhän ei halua uskoa meitä aikuisia asian kiinnostavuuden takia, pienellä lapsella on voimakkaat uteliaisuusyllykkeet joita hän ei aina hallitse).



Mutta uskokaa tai älkää, se päivä tulee jolloin lapsi on oppinut oleman tekemättä kiellettyä asiaa.

... täällä ja tarhan pihalla ja kerhossa jne. kuulee ja näkee mitä uskomattomimpia tapoja kohdella raivostunutta uhmaikäistä 2-4 v lasta. Suljetaan tuulikaappiin, vessaan, lahjotaan jäätelöllä, uhkataan jättää tarhan pihalle kun isä lähtee töihin ja sisko menee sisään, huudetaan haalaritemppuilijalle ja uhataan jättää yöksi kerhoon.



Eräs ystäväni sulkee makuuhuoneeseen perustelulla, että jos kerran aiot olla noin huonolla tuulella. Sydäntäni särki kun oma lapseni oli rääkännyt ystäväni tyttöä oikein olan takaa koko päivän (kyllä varmasti puutuin asiaan vaan en onnistunut saamaan pysyvää rauhaa lasten välille) ja kun äiti tuli kotiin ystäväni tyttö itki ja huusi pahaa oloaan, ja eikun lukkojen taakse kiljumaan, kun ei kerran osata käyttäytyä. Vaimot vaimoon ohjelmassa muksu vietiin vessaan.



Kaupassa taas väsyneitä vanhempia, että saat suklaata jos lopetat tai lapsi nujerretaan stop tykkänään: - Kato nyt. Taas sä olet tollainen. Ei tuota kukaan kestä. Ei Minnakaan koskaan ole tuollainen.

Teddy-nalle, nyt vasta paremmin ymmärsin mitä tarkotit. Olen pääpiirteissään samaa mieltä kanssasi.



Tosin kyllä minullakin on heikkouteni: esim tuo lahjominen. Teen sen vaan vähän eri tavalla (ja aika harvoin). esim, jos olemme menossa kauppaan ja tiedän että on odotettavissa huutoa niin sovin etukäteen että kukin saa vaikka purkkapaketin, tai ostetaan joku leivonnainen. Yleensä menemme kauppaan perjantaina jolloin on namipäivä niin sillon sovitaan etukäteen että jokainen valitsee naminsa. Saatan myös vasta paikanpäällä " lahjoa" mutta pyrin siihen että lapsi on ensin rauhottunut ja sitten yhdessä neuvotellaan josko me voidaan vaikka ostaa se hiuspanta.



Tuo pimeään huoneeseen tai kaappiin sulkeminen kuulostaa hirveältä. 6-vuotiaan kyllä passitamme huoneeseensa rauhottumaan mutta se ei ole hänelle mikään pelkopaikka. Rauhottuukin siellä ja vähän ajan päästä jo huutelee että " tulkaa kattomaan ku mä oon maalannu tällasen taulun" . Olen myös käyttänyt tiukkaa " äiti lähtee nyt kotiin, heihei" -taktiikkaa joka yleensä toimii, mutta suoranaiset uhkaukset " jäät tänne muuten yöksi" on liikaa.



Sitten, noista sinun mainitsemistasi taktiikoista vielä sen verran: minulla riittää ymmärrystä jos vanhemmat joskus kun ovat kurkkuaan myöten täynnä käyttävät jotakin huonoa taktiikkaa. On vain inhimillistä että vanhemmatkin kerran tai kaksi menettävät hermonsa totaalisesti. Tietty siitä sitten pitäiss kotona puhua jälkeenpäin ja yrittää selittää miksi äiti/isä suuttui ja sanoi tyhmästi. Mutta jos joku käyttää kaikkia noita ja jatkuvasti niin sillon on kyllä jotakin jo pielessä!