Lue keskustelun säännöt.
Katkera ja negatiivinen äiti
17.10.2016 |
Tuun välillä niin vihaseksi ihan vain ajattelemallakin omaa äitiäni. Äidillä on hyvät päivänsä ja totta kai rakastan häntä virheineenkin, mutta hänen kanssaan ei vaan pysty olemaan pariakaan tuntia ilman että päivä menee pilalle.
Istuu erakoituneena eläimineen kotona, ei käy kaupassa, kylässä tai missään muuallakaan, ei edes lääkärissä, vaikka terveyden kanssa on vakavia ongelmia. Apua on tarjottu, olen lupautunut kuskiksi lääkärireissuille jos on tarvetta, olen käyttänyt kaupassa ja käynyt kyläilemässä.
Asenne on todella negatiivinen, kaikki muut ihmiset ovat äidin mielestä ihan täyttä pohjasakkaa. Sukulaisiin on katkaissut välit koska kuulemma vain arvostelevat, yrittänyt myös tartuttaa asenteensa minuun, mutta jatkan elämääni normaalisti ja haluan pitää sukulaiset elämässäni. Totta kai äiti sitten utelee minulta sukulaisten kuulumisia ja on sietämättömän vahingoniloinen, jos on kuullut että jollain menee huonosti.
Äiti ei koskaan kysele esimerkiksi minun kuulumisiani, jos kerron niistä oma-aloitteisesti niin vastauksena on vain "mm", "jaa", "okei", ja puheenaiheen vaihto johonkin häntä koskevaan ja yleensä negatiiviseen. Tulee sellainen olo että äiti on katkera minullekin siitä että menee hyvin.
Tappelee miehensä kanssa koko ajan ja kyttää miehen tekemisiä. Kyttäämisen toisaalta ymmärrän, mies on kerran pettänyt, mutta siitä on jo aikaa ja asiat kuulemma sovittiin.
Nyt sen vasta tajuaa - olihan ilmapiiri sama jo omassa lapsuudessani, yhtä katkera, negatiivinen ja synkkä, mutta nyt kun on oma lapsi tulossa, asia on jotenkin noussut pintaan. En todellakaan halua esimerkiksi viedä lastani mummolaan koskaan yöksi, kun siellä saa kuunnella jatkuvaa tappelua ja miehellä lentelevät tavarat herkästi kun hän suuttuu. Tässä on totta kai sitten uusi aihe äidille olla katkera tulevaisuudessa, koska sen sijaan esimerkiksi isäni luo voin hyvin mennä lapsen kanssa ja vaikka jättää lapsen hoitoonkin, he elävät normaalia ja tervettä elämää vaimonsa kanssa. Samoin mieheni vanhemmat.
Äidin kanssa oleminen ja puhuminen väsyttää minut täysin. Hän on ainoa syy, miksi tulevaisuus pelottaa ja stressaa. Tiedän, että esimerkiksi lapsen ristiäiset ja kaikki syntymäpäivät tulevat olemaan ongelma, koska siellä on sukulaisia ja isäni perheineen. Äiti varmasti joko jättää tulematta kokonaan tai sitten tulee myöhemmin yksin, niin kuin teki ylioppilasjuhlissanikin aikoinaan.
Haluaisin, että äidilläni menisi hyvin, mutta ainoa minkä voisin tässä tilanteessa kuvitella enää vuosien jälkeen häntä auttavan olisi täydellinen elämänmuutos, eläinten pistäminen pois ja muutto muualle. Sitä on ehdotettu, mutta tuloksena on vain raivokohtaus.
Mitä tällaisessa tilanteessa voi tehdä? En halua olla epäreilu äitiä kohtaan, mutta kanssakäyminen hänen kanssaan on todella raskasta ja ikävää. Pitääkö vaan niellä nämä tunteet ja yrittää olla suuttumasta jatkuvasta negatiivisuudesta? Mitä sitten, kun tulee tilanne, jossa hän syyttää minua esimerkiksi siitä, että vien lapseni hoitoon isälleni hänen sijastaan? Mitä sellaisessa tilanteessa voi sanoa?
Ahdistaa, toivottavasti joku jaksoi lukea.
Kommentit (9)
Ei äitisi elämänsuunta enää muutu. Sinä voit elää elämääsi. Käydä kylässä, kutsua juhliin ym. Ja hyväksyä ettei hän toimi kuten muut. Älä välitä siitä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hänellä voi olla (alkava) muistisairaus. Minun appeni oli juuri tuollainen, nyt on reilut 80, eikä tunnista meitä enää.
Jaksamista sinulle. Useimmilla ihmisilla on ainakin yksi raskas sukulaissuhde, minullakin. Tilanteet tulee ja menee, lapsetkin sopeutuvat. Toivottavasti tilanne muuttuu paremmaksi!
Vähennä tapaamisia. Huolehdi ennen kaikkea omasta jaksamisesta. Halutessasi voit esim näyttää tämän tekstin hänelle tai kirjoittaa tuntemuksistasi kirjeen, mutta ketään ei voi muuttaa vasten tahtoaan. Pistät omat rajat pystyyn. Etenkin tulevien lasten kannalta. Jos äitisi suuttuu, niin siitä vaan. Olet tehnyt parhaasi, pallo olkoon hänellä.
Kuulostaa tosi hankalalta tilanteelta ja ymmärrän ahdistuksesi. Mutta miksi ihmeessä äitisi pitäisi pistää eläimensä pois?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äidin kanssa oleminen ja puhuminen väsyttää minut täysin. Hän on ainoa syy, miksi tulevaisuus pelottaa ja stressaa.
Aivan kuin olisit minun äidistäni kirjoittanut :(
Äitini vaan ei ole parisuhteessa, ei ole ollut kolmeenkymmeneen vuoteen.
Jokus tuntuu kuin hänen elämäntehtävänsä olisi tehdä elämästäni mahdollisimman raskasta ja vaikeaa, uuvuttaa minut täysin.
Toisinaan toivon että löytäisi jonkun miehen, ihan vaan että hänellä olisi vähemmän aikaa ja energiaa levittää negatiivisuuttaan minun elämääni.
Mutta mistäpä hän mitään miestä löytäisi. Kaikki ihmiset kun ovat huonoja ja vääränlaisia, eikä heidän kanssaan kannata olla missään tekemisissä. Sekin on aika pelottava skenaario, että löytäisi sielunkumppanin, jonka kanssa voisi yhdessä paisuttaa negatiivisuuttaan ja levittää sitä entistä sinnikkäämmin ja tehokkaammin.
Minusta olet tehnyt tarpeeksi kun olet tarjonnut apuasi esim. lääkärikäynteihin. Kaipa hän eläimet kuitenkin lääkäriin vie, koska muutenhan joutuisi tekemään asiasta ilmoituksen?) Hänellä on oma elämänsä ja sinulla omasi. Ainakaan hän ei tunnu puuttuvan sinun elämääsi, mistä kai useammin valitetaan täälläkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi niin tuttua. Sotien jälkeisiltä sukupolvilta eritoten.
Oma äitini tahtoo periaatteessa hyvää kaikille, mutta NIIN pelokas, että edelleen lataa kaikki omat irrationaaliset pelkonsa minun päälleni. Ihan kaikissa asioissa nimittäin:
Kerroin hänelle elämäni iloisesta asiasta, josta olin innoissani. Vastauksensa oli muutaman lauseen jälkeen "se on vaarallista", vaikka kyse on normaalista ihmisten tekemästä asiasta. Meni taas fiilis.
Äitini ei myöskään juurikaan poistu kotoaan, kuten esimerkissä. Ei pidä itsestään huolta. Yritän auttaa, ei ota apua vastaan juurikaan.
Olen vähentänyt käyntejä hänen luonaan, kuten myös käynnin kestoa.
Alan voida aina huonommin käynnin aikana ja sen jälkeen. En puhu kanssaan enää kivoista asioista, esimerkiksi mahdollisen uuden parisuhteen pimittäisin mahd. pitkälle, jottei pilaisi sen fiilistä analysoimalla jotain epäolennaista kuten ammattia, ikää tai sukusuhteita.
Muutos ei näemmä ole mahdollinen joidenkin jäärien kanssa. Olen yrittänyt jutella. Hän torppaa kaikki liian todelliset psykologiset aiheet heti. Niin se vaan on - etäisyyttä otettava, vaikka pahaa tekee jättää hyvä ihminen yhä enemmän yksin. Ei voi aikuista auttaa jos on umpimielinen.
Sanoisin näin lukematta, että annat kiukutella yksinään.