napsut, luunapit, tukistukset, fyysiset rankaisut....
Miks ihmeessä näistä edes keskustellaan jatkuvasti monessa ketfussa?
Mikä vanhempia riivaa?? Missä menee raja???
Siinä, että lapsen fyysiseen koskemattomuuteen ei kajota rankaisumielessä. Viesti on melko ristiriitainen, jos opetat lapsellesi, ettei fyysistä väkivaltaa saa käyttää ja käytät sitä itse lapseen.
Pieni lapsi ei edes ymmärrä miksi äiti lyö/tukistaa. Syy-seuraussuhteen ymmärtäminen kehittyy vasta 2-3 vuoden jälkeen. Perusturvallisuushan siinä kärsii, kun se kaikkein tärkein ihminen, josta on täysin riippuvainen, satuttaa.
Olen kuullut eprusteluja: kyllä tukistan, enhän itsekään saanut traumoja, vaikka selkääni sain monesti... Tätäkö kierrettäkö sitten pitää jatkaa? Vai onko se jokin primitiivinen kosto omista kokemuksista seuraavalle sukupolvelle?
Riiviöitähän ne omat kullannuput toisinaan ovat. Onneksi kuitenkin useimmiten liikkuvaisia jne. Kukaan ei toivo lapsensa nyhjäävän nurkassa yksin apaattisena.
Rakastakaa lapsianne! Puhukaa vaikka keijukaisten juhlasta tai traktorin takarenkaan vaihdosta tasavertaisina. Huomiota, hyväksyntää ja syliä ne riiviöt useimmiten etsivät tempuillaan.
Totta toisinaan joutuu myös rankaisemaan. Jäähypenkki, lelu jäähylle, viikkorahan menetys jne
Täällä muuten hyviä ratkaisukeskeisiä vinkkejä:
http://www.kidsskills.org/fin/
Kommentit (4)
Meillä on kaksi poikaa 5 vuotias ja 10kk ikäinen. Vanhempi on välilllä kyllä todellinen riiviä, uhma on ollut todella voimakasta, silti en IKINÄ satuta häntä, kielletty on ja jäähylle viedään tai lelu on otettaan pois, tms, riippuu tilanteesta, jos heitellään leluja otetaan ne pois, jos ei uskota viedään miettimään. Poika siis ei joudu miettimään yksin tuulikaapissa, vaan istuu tuolilla esim. olohuoneessa. Selitän lapselle aina miksi, ei saa, jopa kuopukselle selitän miksi ei. Kuopuksen otan pois kielletystä paikasta ja kiellän tiukasti. Mielestäni lapsella on yhtä suuri oikeus fyysiseen koskemattomuuteen kuin aikuisellakin.
Mielestäni vanhemman täytyy voida olla aikuinen ja hillitä itsensä kun lapsi uhmaa.
Meidän esikoista on aina kehuttu, kuinka kiltti ja hyvätapainen hän on, kavereidän synttäreillä ja tarhassa.
Mielenkiinnosta kyselen, kuinka suhtaudeutte huutamiseen, nyt en tarkoita äänen korottamista ja napakkaa äänensävyä, vaan huutamista ja raivoamista??
Itse pidän sitä henkisenä väkivaltana, joka on yhtä tuomittavaa. Enkä todellakaan tarkoita tällä sitä, että itse vienolla äänensävyllä käsken lapsia. Komentaessa käytän napakkaa äänensävyä ja esikoiselle korotan ääntä, jos ei muuten mene perille. Ja vielä loppuun, itse en todellakaan omista lehmänhermoja (auttaisi jos omistaisi) saapi välillä laskea muutaman kerran kymmeneen, ettei menetä hermoja.
T:mareila+Pojat 4v11kk
jatkan, yleensä jos huomaan, että esikoinen uhmaa tosi paljon ja tekee asioita, joita ei normaalisti tee, otan pojan syliin ja juttelen, usein uhman syynä on, ettei ole hänen mielestään tehty tarpeeksi yhdessä. Hetken lukutuokio tai pari peliä korjaa tilanteen. Ja jos lapsi raivoaa, niin otan syliin pidän pientä raivokimppua siinä, kunnes rauhoitutaan. näin siis meilllä toimitaan
T:M&Pojat
mareila:
jatkan, yleensä jos huomaan, että esikoinen uhmaa tosi paljon ja tekee asioita, joita ei normaalisti tee, otan pojan syliin ja juttelen, usein uhman syynä on, ettei ole hänen mielestään tehty tarpeeksi yhdessä. Hetken lukutuokio tai pari peliä korjaa tilanteen. Ja jos lapsi raivoaa, niin otan syliin pidän pientä raivokimppua siinä, kunnes rauhoitutaan. näin siis meilllä toimitaanT:M&Pojat
Itse sain lapsena monesti luunappien, tukistusten lisäksi myös selkääni, ja sillä on todellakin ollut vaikutusta minuun sekä suhteeseeni isään ja äitiin. Isäni perusteli asiaa silloin sillä, että oli itsekin saanut selkäänsä ja " hyvää se vain teki" . Isästä on kuitenkin hyvin helppo nähdä, mitä lapsuuden fyysinen rankaiseminen hänessä sai aikaan. Surullista.
En voi käsittää, miten aikuinen ihminen voi fyysisesti ja tahallisesti satuttaa pientä lasta. Täytyy olla muitakin keinoja.