Kertokaa joulustanne!
Mitä muistatte lapsuuden jouluista, millaisia perinteitä teillä oli ja millaisia on nykyään? Mitä syötte/juotte, miten koristelette. Kertokaa myös miten pääsette kunnon joulutunnelmaan. :) Kertokaa kaikkea joulusta!
Kommentit (5)
Lapsuudessamme vietimme jouluja maatilamatkailupaikoissa. Menimme sinne jouluaatonaattona, nukuimme aittamajoituksessa (niissä oli kyllä ihan kaikki mukavuudet). Aamupala syötiin päätalon puolella ja minkä jälkeen menimme talon emännän mukaan ruokkimaan eläimiä.
Emäntä oli myös jossain vaiheessa pihalla rakentamassa kanssa lumiukkoja. Talossa oli omien lapsien lisäksi myös sijoitettuna lapsia ja yksi heistä, minua viisi vuotta vanhempi jaksoi järjestää ohjelmaa.
Isäntä käytti meitä myös moottorikelkka-ajaelulla ja olimme muutaman vieraan, emännän ja tuon ison pojan kanssa myös iltakävelyllä (ehkä joulupäivänä). Poika kertoi minulle tarinaa siitä, kuinka kohta tulemme talolle, missä oikeasti asuu linnan kreivitär ja talo on oikeasti kuin linna. Hänellä oli kertomisen taito, muistan vieläkin sadun tunnelman, vaikka en tarinaa kunnolla muistakaan.
Isäntäperheemme kuului ortodoksiuskontoon ja kävimme heidän kanssaan ortodoksijumalanpalveluksessa pienessä tsasounassa. Se oli mielenkiintoista, ja muistan sieltäkin tunnelmaa, vaikka olin siis tuolloin 7-vuotias, 30 vuotta sitten. Emäntä jakoi kanssamme ehtoollisleipänsä.
Aamuisin lapsena käytiin haudalla, sitten mentiin saunaan peseytymään. Joulurauhanjulistus katsottiin ja sitten joitakin jouluohjelmia.
Tämän jälkeen ruvettiin laittautumaan ja lähdettiin sittenkin mummolaan syömään ja viettämään yhdessä aikaa koko suvun kesken. Lahjat avattiin kotona.
Olen aina rakastanut joulua ja joulutunnelmaa. Mietin lahjoja kauan, sekä koristelen mielelläni paljon. Joulu on lempiaikaani vuodesta :)
Up! Lisää kertomuksia ja mitä tahansa joulusta!
Meillä aatto alkaa riisipuuron syönnillä. Mantelin saanut saa avata lopuksi suklaarasian, valita itse ensimmäisenä ja vasta sitten tarjoilee muille.
Tonttu on tuonut lahjat edellisenä iltana kuusen alle ja puuron syönnin jälkeen lapset (nyt jo nuoret aikuiset) saavat avata yhdet lahjat.
Sitten joulusaunaan ja saunomisen jälkeen juhlavaatteet päälle. Miesväki pukeutuu siis pukuihin ja naiset polvipituisiin juhlamekkoihin.
Joulurauhan julistusta katsottaessa juomme glögiä ja syömme torttuja ja piparkakkuja ja pian sen jälkeen onkin jo aika lähteä joulukirkkoon. Kirkon jälkeen kutsuu hautausmaa kynttilämerineen.
Hautausmaalta palattuamme teemme viimeiset valmistelut ruokaa varten ja sitten asetumme pöydän ääreen syömään rauhassa kolmen kattauksen aterian, jonka jälkeen onkin aika avata lahjat.
Lahjojen avaamisen jälkeen juomme vielä iltakahvit ja loppuillan pelailemme lautapelejä.
Matkustetaan kaikki äitini luo joulunviettoon. Äitini jäi leskeksi viitisen vuotta sitten ja eläkkeelle nelisen vuotta sitten. Välillä ajattelen että hän on aika yksinäinen, näemme kesäisin ja jouluisin. Hän matkustaa Suomeen kesämökille pariksi kuumimmaksi kuukaudeksi ja me matkustetaan siin hänen luokseen jouluksi. Lumeton joulu, mutta kaikki yhdessä kumminkin.