En ymmärrä miksi vanhempien yhdessäolo olisi lapsille mitenkään edullista

Totta turiset! Jään odottelemaan miten av-mammat puolustavat avioliittoja, mukavaa lauantai-illan viihdettä luvassa toivon mukaan.. tässä olikin jo vähän tylsä ilta tulossa.

Tai jos miehet huoltaisivat ja hoitaisivat lapset syntymän jälkeen? Minkä helvetin takia haluaisin itselleni riippakiven kun ilmankin voin elää? Työntekoakin sellainen rajoittaa, työmatkoista puhumattakaan. Oma vapaus on tärkeätä.

Omat vanhempani ovat eronneet ja me lapset olemme erittäin onnellisia. Miksikö? Koska vanhempani suunnittelivat kasvatuksemme, arkemme ja päätökset edelleen yhdessä erosta huolimatta. Moni liittää erossa oloon riidan ja konfliktin, mutta sovussa tehty kasvatus erillään asuttuna on ihannetilanne ainakin minulle.

Ydinperheessä kasvaneenaja ydinperheessä lapsiani kasvattavana komppaan ap:ta. Se millä on merkitystä, on vanhempien vanhemmuuden taidot ja lapsen hyvät suhteet vanhempiin. Lapsen kannalta epäoleellista ovatko vanhemmat onnellisesti naimisissa vai onnellisesti erossa.

Mihin aikuinen ihminen tarvitsee lasta? Lapselle kai on parasta, että hänellä on huolehtivia ja rakastavia ja välittäviä vanhempia. Tämä ei tietenkään tarkoita, että heidän tarvitsisi asua saman katon alla. Mutta monta kertaa - ei tietenkään aina- se on lapselle vaivattominta. 

Hyvässä parisuhteessa vanhemmat ovat joukkue ja heistä saa hyvän mallin, miten toista rakastetaan, asioita tehdään yhdessä, ruokapöydässä keskustellaan maailman asioista... Olen yh ja kasvoin itse ydinperheessä. Kaverini parisuhteessa, heillä lapsia. Lapset osaavat matkia vangempiensa hellyydenosoituksia keskenään, halit ja pusut kun isi lähtee töihin jne. Mun lapsi on toki nähnyt joskus kun halaan vaikka siskoani, mutta aikuisten välistä kumppanuutta hän ei pääse kauttani todistamaan. Se perheen sisäinen kulttuuri ja dynamiikka kehittyy väkisin erilaiseksi. En sano, että toinen on huonompi kuin toinen.

Vierailija kirjoitti:

Ydinperheessä kasvaneenaja ydinperheessä lapsiani kasvattavana komppaan ap:ta. Se millä on merkitystä, on vanhempien vanhemmuuden taidot ja lapsen hyvät suhteet vanhempiin. Lapsen kannalta epäoleellista ovatko vanhemmat onnellisesti naimisissa vai onnellisesti erossa.

Silloin harvoin kun vanhempani lapsena riitelivät, pelkäsin hirvittävästi eroa. Kavereillani oli äiti- ja isäpuolia ja heidän elämänsä oli suorastaan helvettiä. Mitään muuta en pelännyt niin paljon kuin eroa ja sitä että joutuisin uusperherumbaan. Luojan kiitos vanhemmat saivat sotkunsa selvitettyä ja kotoa poismuuttoni jälkeen vaikuttavat uudelleen rakastuneilta ja onnellisilta.

Ai jaa, mä näen.

Vierailija kirjoitti:

Hyvässä parisuhteessa vanhemmat ovat joukkue ja heistä saa hyvän mallin, miten toista rakastetaan, asioita tehdään yhdessä, ruokapöydässä keskustellaan maailman asioista... Olen yh ja kasvoin itse ydinperheessä. Kaverini parisuhteessa, heillä lapsia. Lapset osaavat matkia vangempiensa hellyydenosoituksia keskenään, halit ja pusut kun isi lähtee töihin jne. Mun lapsi on toki nähnyt joskus kun halaan vaikka siskoani, mutta aikuisten välistä kumppanuutta hän ei pääse kauttani todistamaan. Se perheen sisäinen kulttuuri ja dynamiikka kehittyy väkisin erilaiseksi. En sano, että toinen on huonompi kuin toinen.

Ja toiset ovatkin sitten todistaneet isin strippibaari ja seksinostotottumuksia. Ei parisuhde ole mitään ihanaa lempeä, vaan myös raadollinen pakkosopimus josta ihmiset oikeasti tahtoisivat vain erkaantua. Lapsille tulee antaa itsenäisyyden esimerkki, ei esimerkkiä roikkua toisessa.