Olen mielenterveyspotilas ja tunnen itseni loiseksi

Älä tapa, sitten ne voittaa.

Älä oikeasti mieti mitään valtion rahoja voi jumalauta!!!

Päinvastoin sun pitää vaatia enemmän.

Mene töihin tai tapa ittes jälkimmäinen on hyvä vaihtoehto tolllasille hirveille loisille

Minusta manipuloivilla vainoajilla on velvollisuus tappaa itsensä, koska tekevät systemaattista  pahaa muille.

Jos et ole riippuvainen mustamaalaamisesta tai manipuloinnista, niin et ole loinen vaikka nukut viikon putkeen.

Jokainen ihminen on arvokas itseisarvoisella tavalla. Muilla ihmisillä on moraalinen velvollisuus auttaa sellaista, joka ei itse voi hankkia elantoaan.

_____________________________________________________________________________________________________

** Jumala syntyi ihmiseksi Pojassa, Jeesuksessa Kristuksessa, sovitti ihmisten synnit Golgatan ristillä ja nousi kuolleista! Joka uskoo Jeesukseen sovittajanaan ja herranaan, perii ikuisen elämän. **

voithan sä osallistua keskusteluun netissä, ja edistää hyviä asioita.

Oon samassa tilanteessa kuin sinä. En todellakaan ole luovuttamassa vaikka helvetin paskalta tuntuukin. Ne valtion rahat menee paljon turhempiinkin asioihin kuin meidän "elättämiseen"

Vierailija kirjoitti:

Olen tällä hetkellä sairaslomalla enkä jaksa muuta kuin nukkua. Inhoan itseäni kun en tee mitään hyödyllistä. Jos yritän, seuraa romahdus. Kokeiltu on. Kela kustantaa elämäni ja terapiani. Pitäisikö vain tappaa itsensä niin valtio voisi käyttää rahansa johonkuhun joka haluaa elää?

Olen samassa tilanteessa, en tosin sairaslomalla vaan ihan vaan työtön ja lausunnon mukaan myös työtkyvytön. Ennen opiskelin ja tein samalla töitä, jaksoin pitkiä päiviä aamuviidestä iltaseiskaan, sitten kävin vielä lenkillä, suihkussa, ruokaa ja nukkumaan. Nyt en saa edes suihkussa käytyä. En tajua miten ihminen voi näin itsensä hukata!?

Kyllä silti uskon, että hyvä veronmaksaja minustakin vielä joku päivä tulee. Kiitos loistavan terapian, silti häpeä ja syyllisyys tästä loisimisesta aivan kamala. :'(

Kuka tahansa, KUKA TAHANSA, meistä voisi olla samassa tilanteessa kuin sinä nyt. Keskity parantumaan. Tsemppiä.

Ihmisen arvo on paljon enemmän kuin se, mitä antaa yhteisölle. Olet suunnattoman arvokas vaikka et tekisi mitään IKINÄ. Ja tämä ei ole pehmopuhetta vaan kylmä FAKTA.

hehe kirjoitti:

Kuka tahansa, KUKA TAHANSA, meistä voisi olla samassa tilanteessa kuin sinä nyt. Keskity parantumaan. Tsemppiä.

Ihmisen arvo on paljon enemmän kuin se, mitä antaa yhteisölle. Olet suunnattoman arvokas vaikka et tekisi mitään IKINÄ. Ja tämä ei ole pehmopuhetta vaan kylmä FAKTA.

Samaa mieltä. Kunhan ei tee toisille tarkoituksella pahaa. Koskee kaikkea elollista. 

hehe kirjoitti:

Kuka tahansa, KUKA TAHANSA, meistä voisi olla samassa tilanteessa kuin sinä nyt. Keskity parantumaan. Tsemppiä.

Ihmisen arvo on paljon enemmän kuin se, mitä antaa yhteisölle. Olet suunnattoman arvokas vaikka et tekisi mitään IKINÄ. Ja tämä ei ole pehmopuhetta vaan kylmä FAKTA.

Tämä oli mun mielestäni aivan älyttömän ihana kommentti. Kiitos tästä. Usein tuntee itsensä niin arvottomaksi kun ei juuri nyt pysty olemaan hyödyllinen ja antamaan kaikkea mitä haluaisi yhteiskunnan ja lähipiirin ja kaikkien hyväksi. Tulee olo, että olen epäoikeutettu edes ylipäätään olemaan olemassa näillä olemattomilla resursseilla, joita epätoivoisesti koittaa kursia kasaan ja lisätä. Ja kun vielä koko ajan haukutaan meitä kotona makaavia, ihan kamalalta tuntuu kun ei osaa sitä selittää, että ei vaan pysty vaikka haluaisi. Sitten tulee entistä hirveämpi olo kun kaiken muun lisäksi alkaa vielä kyseenalaistamaan oman olemisen oikeutuksen.

Mutta siis. Kiitos tästä. En usko, että monikaan, jos ylipäätään kukaan, mieleltään sairastunut on tarkoituksella siinä pisteessä, missä on. En ainakaan minä. Kun tästä vielä toivun haluan ehdottomasti olla mukana tekemässä työtä auttaakseni muita mt-ongelmien kanssa kamppailevia. Elämässä näköjään on niin monenlaisia helvettejä.

Minua on auttanut seuraava lausahdus: "You're a human being, not a human doing."

Eli suomeksi sanottuna ihmisyys ja ihmisarvo ei riipu siitä, mitä teet vai teetkö ylipäätään yhtään mitään. Meille ei ole mitään ennalta määrättyä tehtävää täällä vaan jokainen luo oman tarkoituksensa itse. Tähtitaivasta katseleva fiilistelijä on tismalleen yhtä arvokas kuin 80-tuntista työviikkoa tekevä IT-alan pomo. Myös sinä olet arvokas juuri nyt ja juuri sellaisena kuin olet, ap :)

Olet jo vähemmän loinen kuin ne, jotka elävät toisten kärismyksestä ja tappioista.

Itse myös samaa läpi käyneenä ymmärrän sua. Mielestäni kasvatus on osa syy tässä itsensä arvostuksessa. Itselläni: Ole kiltti tyttö, reipas ja ahkera. Älä valita turhasta, ole iloinen. Työn määrä ja jälki on asia josta saat kehua ja hyväksyntää.

Lopputuloksena burnout ja vaikea masennus alle kolmekybäsenä.

Sitten kun romahdat eikä ole mitään mikä sun ihmisarvosi määrittää. Mitään em asioista ei pysty /jaksa.

Itsensä hyväksyminen on hidas ja pitkä prosessi. Että muuttaa arvomaailmansa uusiksi. Olen just hyvä tälläisenä. Mun ei ole pakko jaksaa ja opettelen sanomaan ei. Ja jotka ei suostu sitä tajuamaan vaan odottavat että olet se entinen kilttityttö, voivat haistaa paskan.

Joo. Hirvee tilitys. Mut ap toivottavasti sinulla on lähipiirissä rakastavia ihmisiä jotka hyväksyvät sut juuri tuollaisena. Ne jotka ei hyväksy, voi rajata pois. Ne vie vaan sun loputkin energiat. Halauksia ja jaksamista kaikille samojen asioiden kanssa kamppaileville!! Hiljalleen valo voittaa pimeyden vaikkei ehkä nyt siltä tunnukkaan<3

Tuttuja tunteita. Toisaalta se, että tiedän arvottomuuden tunteiden johtuvan ainakin osittain masennuksesta, auttaa hieman. Mt-ongelmat ovat siitä kammottavia, että ne tuntuvat syöpyvän mielen ja identiteetin joka sopukoihin, kunnes sitä katselee niin maailmaa ja itseäänkin mustien lasien läpi. 

Toinen hieman helpottava asia on sen tiedostaminen, että yksi syy masennukseeni on ollut nimenomaan se virheellinen ajatus, että olen mitä teen. Olen aina ajatellut, että tekemällä (mahdollisimman paljon ja hyvin) olen hyvä ihminen ja kunnollinen kansalainen. Jo lapsesta saakka olen hakenut hyväksymistä suorittamalla koulua ja harrastuksia. Jossain vaiheessahan sen stopin piti tulla ja minun piti alkaa rakentaa arvoani jollekin muulle. Vaikeaa se on kyllä ollut, kun näin pitkään on kyseenalaistamatta uskonut muuhun. Nyt osaan jo vähän ajatella niin, etten välitä enää yhtä paljon mitä yhteiskunta, hallitus tai uratykit ajattelevat minun "saamattomuudestani". Uskon, että ihminen on arvokas, vaikka ei tekisi yhtään mitään. 

Yksi asia, joka on minulle kuin terapiaa, on katsella lemmikkejäni. Eläimissä ja pikkulapsissa on viisautta, jonka me hölmöt aikuiset olemme menettäneet. Huolehtiiko kissani, mitä muut kissat siitä ajattelevat jos se torkkuukin koko päivän sylissäni eikä lähde ulos metsästämään? Miettiikö se, että se olisi parempi kissa, jos se vain keksisi tehokkaamman tavan napata tuon kiusoittelevan leluhiiren? Ei tietenkään. Eläimet ja pikkulapset vaikuttavat täysin tyytyväisiltä ja onnellisilta tekivätpä ne mitä tahansa tai eivät yhtään mitään, niin kauan kuin perusturva (ruoka, lepo, turvallinen koti) on taattu. Siinäpä sitä viisautta pohdittavaksi meille naurettaville ihmisreppanoille. :) 

Vierailija kirjoitti:

Olen tällä hetkellä sairaslomalla enkä jaksa muuta kuin nukkua. Inhoan itseäni kun en tee mitään hyödyllistä. Jos yritän, seuraa romahdus. Kokeiltu on. Kela kustantaa elämäni ja terapiani. Pitäisikö vain tappaa itsensä niin valtio voisi käyttää rahansa johonkuhun joka haluaa elää?

Turhaa. Yhteiskunta joka on ajanut sinut tuohon tilanteeseen on syyllinen, et sinä. Syytä oikeata puuta!

Joten, koska ovat syyllisiä niin maksakoot!

Nykypäivänä kukaan vähääkään järkevä ihminen ei enää halveksi mielenterveyspotilaita. Kukaan ei toivo itselleen mielenterveysongelmia. Ap hyvä, et ole yhtään sen enempää loinen kuin vaikka selkävaivainen. Minun luontoni ei ainakaan sallisi jättää sairaita pulaan ja olen vain iloinen siitä, että sinua voidaan verorahoilla auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Nykypäivänä kukaan vähääkään järkevä ihminen ei enää halveksi mielenterveyspotilaita. Kukaan ei toivo itselleen mielenterveysongelmia. Ap hyvä, et ole yhtään sen enempää loinen kuin vaikka selkävaivainen. Minun luontoni ei ainakaan sallisi jättää sairaita pulaan ja olen vain iloinen siitä, että sinua voidaan verorahoilla auttaa.

Noh, onhan vielä niitä jotka ajattelevat että miksi ihmeessä ei kaikkia vain jaksa hampaat irvessä painaa. Monet eivät tunnu vieläkään tajuavan, että mielenterveysongelmat ovat sairauksia siinä missä fyysisetkin. Se on aivan arpapeliä, kenen kohdalle sellainen osuu. Mutta tällaisten tollukoiden mielipiteistähän ei kannata välittää tuon taivaallista, omahan on häpeänsä. 

Samassa tilanteessa ja ihan sanoja ajatuksia pyörittelen. Eilen ajattelin, että kävelen sillalta alas, mutta koiran olemassaolo esti.

Eiks tää koskaan lopu?

Tsemppiä muille ja hyvää syksyn jatkoa!