Eroamisen vaikeus jos ei vihaa toista

Meillä takana 7 yhteistä vuotta. Mies on edelleen sama pikkupoikamainen hulivili, johon aikanaan haksahdin. En jaksa olla ainoa aikuinen, ainoa joka huolehtii ja kantaa vastuuta. En jaksa enää yrittää keskustella ihmisen kanssa, joka ei edes yritä ymmärtää. MUTTA. En enää rakasta miestäni, mutta hän on minulle tärkeä. Hänen kanssaan on toisaalta kovin helppoa olla enkä halua hänelle pahaa. Tämä ei vain enää riitä. Olen jo pitkään miettinyt, millaista elämäni olisi jos eläisin yksin. Olen alkanut nauttia niistä kuvitelmista ja koko ajan olen lähempänä eron hetkeä. Luulen miehenkin tietävän, että kaikki ei ole hyvin. Ainoa asia, joka minua estää, on pelko miehen pärjäämisestä ja selviämisestä yksin. Onko täällä ketään, joka on ajatellut näin? Kuinka olette ratkaisseet asian?