Lue keskustelun säännöt.
Jos ei vielä 15v jälkeen ole päässyt exästä yli, niin onko silloin ero ollut virhe?
13.10.2016 |
Tulee kausia, etten muistakaan koko ihmistä, mutta sitten aina tulee näitä kausia, että muistan ja ikävöin. Ei voi olla miettimättä, että oliko meidän ero täysin virhe, koska edelleenkään en ole yli päässyt.
Kauanko teillä on mennyt unohtamisesta ja yli pääsemisessä? Tuntuu jotenkin älyttömältä vielä 15v jälkeenkin ns. itkeä perään...
Kommentit (38)
Pystyykö tuota enää 15 vuoden jälkeen pohtimaan.
Nokka kohti uusia tuulia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pystyykö tuota enää 15 vuoden jälkeen pohtimaan.
Nokka kohti uusia tuulia!
Ongelma tässä onkin se, että olen jo mennyt kohti niitä uusia tuulia ja silti tuntuu tältä...
ap.
Kyllä se virhe on tässä tapauksessa sinun korvien välissä.
Miksi sitten erositte? Jos siihen oli syy, se tuskin on muuttunut.
Minun erostani on kulunut 15v, liitto oli pitkä. En kyllä koe kaipaavani häntä, joskus niitä hyviä aikoja, kun kaikki oli hyvin, odotettiin esikoista, uusi koti valmistui, oli luottamusta ja uskoa loppu elämän onneni.
Ero ei ollut siltikään virhe, vaikka joskus liitossa oli onnellisemoi kuin koskaan ennen tai sen jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se virhe on tässä tapauksessa sinun korvien välissä.
Eli ei ole normaalia enää tässä vaiheessa kaivata? Mutta miten ihmeessä sen kaipauksen saa menemään sitten pois?
Kai mä oikeasti tarvin jotain terapiaa...
ap.
Vierailija kirjoitti:
Minun erostani on kulunut 15v, liitto oli pitkä. En kyllä koe kaipaavani häntä, joskus niitä hyviä aikoja, kun kaikki oli hyvin, odotettiin esikoista, uusi koti valmistui, oli luottamusta ja uskoa loppu elämän onneni.
Ero ei ollut siltikään virhe, vaikka joskus liitossa oli onnellisemoi kuin koskaan ennen tai sen jälkeen.
Yhteiseen onneen, ei vain minun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä et ole vain käsitellyt eroa loppuun saakka. Tuskin se virhe oli. Puhun nyt omasta äidistäni, josta oma terapeuttini sanoi, ettei äitini ole käsitellyt eroa kunnolla. Se ilmeni mm. isäni haukkumisena vielä 15 vuodenkin jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pystyykö tuota enää 15 vuoden jälkeen pohtimaan.
Nokka kohti uusia tuulia!
Ongelma tässä onkin se, että olen jo mennyt kohti niitä uusia tuulia ja silti tuntuu tältä...
ap.
Niin, paljon parempi ohje on: käsittele ero kunnolla. Siis jos tuntuu tarvetta sille. Aivan IDIOOTTI ohje tuo "unohda". Sillä mun äitinkin oli mennyt... Muka, ei se siihen pystynyt saatanan vittupää, vaikka kuvitteli niin. Siis saatanan vittupää siksi, että ehkä mäkin, hänen lapsensa, olisin hyötynyt siitä, ettei äiti ois haukuskellut MULLE MUN isääni. En nyt puhu sinusta ap, vaan äidistäni.
9
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta ihmistä, joka on joskus ollut minulle tärkeä, ei tarvitse kokonaan unohtaa. Itsellä erosta 20v, ja välillä tulee haikea hetki ja ikävä. Mutta ymmärrän, että ikävöin niitä vanhojen juttujen muistoja, en itse sitä ihmistä. Tapaan exääni satunnaisesti esim. kaupassa, ja silloin ei ole ikävä, vaan tuntuu vieraalta. Ja ero oli oikein.
Vierailija kirjoitti:
Miksi sitten erositte? Jos siihen oli syy, se tuskin on muuttunut.
Tuntuu, että se ero oli vain joku hetken päähänpisto, eikä sitä koskaan kunnolla selvitetty. Oltiin aika nuoria vielä silloin, ettei osattu kunnolla hoitaa noita asioita.
Meni pari vuotta eron jälkeen ennen kuin pystyttiin edes olemaan samassa huoneessa. Ei mitään riitaa tms., mutta kummallekin oli liian vaikeaa nähdä toista. Nyt ei olla vuosiin nähty, kun asutaan eri paikkakunnilla.
ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä se sitten oli virhe, jos kummallakaan teistä ei ollut mitään todellista syytä eroon.
Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, mitä se toinen osapuoli ajattelee? Ehkä hänellä oli hyvä syy päästä sinusta eroon.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se sitten oli virhe, jos kummallakaan teistä ei ollut mitään todellista syytä eroon.
Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, mitä se toinen osapuoli ajattelee? Ehkä hänellä oli hyvä syy päästä sinusta eroon.
Kerran ollaan asiasta hiukan juteltu, kun erosta oli se pari vuotta mennyt, niin silloin mies vain kysyi, että miksi sä halusit erota. Ei sillä itsellään ollut mitään syytä... Eikä kyllä minullakaan.
ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se sitten oli virhe, jos kummallakaan teistä ei ollut mitään todellista syytä eroon.
Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, mitä se toinen osapuoli ajattelee? Ehkä hänellä oli hyvä syy päästä sinusta eroon.
Kerran ollaan asiasta hiukan juteltu, kun erosta oli se pari vuotta mennyt, niin silloin mies vain kysyi, että miksi sä halusit erota. Ei sillä itsellään ollut mitään syytä... Eikä kyllä minullakaan.
ap.
No jos ei kerran syytä ollut, niin eiköhän se sitten ollut aivan turha ero. Jos tämä toinenkin on vapaa, ei muuta kuin nöyrästi pyytämään anteeksi, että otit eron. Ja halutessanne alatte tapailemaan ja mietitte yhteistä tulevaisuutta. Mutta jos hän on varattu tai jos itse olet varattu, niin eiköhän ole parempi vaikka terapian kautta repiä itsensä irti siitä ihmisestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se sitten oli virhe, jos kummallakaan teistä ei ollut mitään todellista syytä eroon.
Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, mitä se toinen osapuoli ajattelee? Ehkä hänellä oli hyvä syy päästä sinusta eroon.
Kerran ollaan asiasta hiukan juteltu, kun erosta oli se pari vuotta mennyt, niin silloin mies vain kysyi, että miksi sä halusit erota. Ei sillä itsellään ollut mitään syytä... Eikä kyllä minullakaan.
ap.
No jos ei kerran syytä ollut, niin eiköhän se sitten ollut aivan turha ero. Jos tämä toinenkin on vapaa, ei muuta kuin nöyrästi pyytämään anteeksi, että otit eron. Ja halutessanne alatte tapailemaan ja mietitte yhteistä tulevaisuutta. Mutta jos hän on varattu tai jos itse olet varattu, niin eiköhän ole parempi vaikka terapian kautta repiä itsensä irti siitä ihmisestä.
Ollaan kummatkin varattuja ja perheellisiä, siksi tämä tuntuukin ihan kauhealta.
Tekisi niin kovasti mieli ottaa yhteyttä ja jutella asiasta, jos sitten pääsisi eroon lopullisesti, mutta olisiko se liian väärin meidän puolisoita kohtaan...? Mutta ajatus siitä, että istun 8-kymppisenä vanhainkodissa ja mietin tätä samaa ihmistä vielä silloinkin, ei houkuttele.
ap.
No eihän se tietenkään sitä tarkoita. Voihan kumppania ikävöidä vielä vuosienkin päästä. Aika kultaa muistot. Jostain syystä olet kuitenkin päättänyt lähteä. Etkö muka muista yhtään syytä lähtemiseesi? Ja mitä tarkoitat, ettet ole päässyt yli? Kyllä tuo minusta kuulostaa yli pääsemiseltä, jos olet kuitenkin näin kauan elänyt ilman kumppania etkä välillä edes muista koko ihmisen olemassaoloa.
Voisi ajatella vaikka läheisen kuolemaa. Jos joskus tulee hetkiä, jolloin muistelee edesmennyttä ystävää tai sukulaista ja itkettää vähän isommin, ei se silti tarkoita, ettei ole päässyt asiasta yli tai vielä surisi tämän henkilön kuolemaa. On ihan normaalia muistella mennyttä ja kaivata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se sitten oli virhe, jos kummallakaan teistä ei ollut mitään todellista syytä eroon.
Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, mitä se toinen osapuoli ajattelee? Ehkä hänellä oli hyvä syy päästä sinusta eroon.
Kerran ollaan asiasta hiukan juteltu, kun erosta oli se pari vuotta mennyt, niin silloin mies vain kysyi, että miksi sä halusit erota. Ei sillä itsellään ollut mitään syytä... Eikä kyllä minullakaan.
ap.
No jos ei kerran syytä ollut, niin eiköhän se sitten ollut aivan turha ero. Jos tämä toinenkin on vapaa, ei muuta kuin nöyrästi pyytämään anteeksi, että otit eron. Ja halutessanne alatte tapailemaan ja mietitte yhteistä tulevaisuutta. Mutta jos hän on varattu tai jos itse olet varattu, niin eiköhän ole parempi vaikka terapian kautta repiä itsensä irti siitä ihmisestä.
Ollaan kummatkin varattuja ja perheellisiä, siksi tämä tuntuukin ihan kauhealta.
Tekisi niin kovasti mieli ottaa yhteyttä ja jutella asiasta, jos sitten pääsisi eroon lopullisesti, mutta olisiko se liian väärin meidän puolisoita kohtaan...? Mutta ajatus siitä, että istun 8-kymppisenä vanhainkodissa ja mietin tätä samaa ihmistä vielä silloinkin, ei houkuttele.
ap.
Olet kuitenkin mennyt yhteen toisen ihmisen kanssa ja perustanut perheenkin tässä välissä. Kyllä minä sanoisin, että olet päässyt yli. Vanha suola vain syystä tai toisesta janottaa, mutta ei se ole mikään ihmeellinen juttu.
Vierailija kirjoitti:
No eihän se tietenkään sitä tarkoita. Voihan kumppania ikävöidä vielä vuosienkin päästä. Aika kultaa muistot. Jostain syystä olet kuitenkin päättänyt lähteä. Etkö muka muista yhtään syytä lähtemiseesi? Ja mitä tarkoitat, ettet ole päässyt yli? Kyllä tuo minusta kuulostaa yli pääsemiseltä, jos olet kuitenkin näin kauan elänyt ilman kumppania etkä välillä edes muista koko ihmisen olemassaoloa.
Voisi ajatella vaikka läheisen kuolemaa. Jos joskus tulee hetkiä, jolloin muistelee edesmennyttä ystävää tai sukulaista ja itkettää vähän isommin, ei se silti tarkoita, ettei ole päässyt asiasta yli tai vielä surisi tämän henkilön kuolemaa. On ihan normaalia muistella mennyttä ja kaivata.
Ei mulla ollut oikeasti yhtään mitään järkevää syytä erolle. Mä olen sen miljoona kertaa miettinyt, että miksi mä sen tein, mutta en keksi mitään syytä. Varmaan joku hormonihäiriö ollut.
ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se sitten oli virhe, jos kummallakaan teistä ei ollut mitään todellista syytä eroon.
Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, mitä se toinen osapuoli ajattelee? Ehkä hänellä oli hyvä syy päästä sinusta eroon.Kerran ollaan asiasta hiukan juteltu, kun erosta oli se pari vuotta mennyt, niin silloin mies vain kysyi, että miksi sä halusit erota. Ei sillä itsellään ollut mitään syytä... Eikä kyllä minullakaan.
ap.No jos ei kerran syytä ollut, niin eiköhän se sitten ollut aivan turha ero. Jos tämä toinenkin on vapaa, ei muuta kuin nöyrästi pyytämään anteeksi, että otit eron. Ja halutessanne alatte tapailemaan ja mietitte yhteistä tulevaisuutta. Mutta jos hän on varattu tai jos itse olet varattu, niin eiköhän ole parempi vaikka terapian kautta repiä itsensä irti siitä ihmisestä.
Ollaan kummatkin varattuja ja perheellisiä, siksi tämä tuntuukin ihan kauhealta.
Tekisi niin kovasti mieli ottaa yhteyttä ja jutella asiasta, jos sitten pääsisi eroon lopullisesti, mutta olisiko se liian väärin meidän puolisoita kohtaan...? Mutta ajatus siitä, että istun 8-kymppisenä vanhainkodissa ja mietin tätä samaa ihmistä vielä silloinkin, ei houkuttele.
ap.Olet kuitenkin mennyt yhteen toisen ihmisen kanssa ja perustanut perheenkin tässä välissä. Kyllä minä sanoisin, että olet päässyt yli. Vanha suola vain syystä tai toisesta janottaa, mutta ei se ole mikään ihmeellinen juttu.
En halua, että se janottaa :( Miten sen saa loppumaan? En ole ollut koskaan täysin onnellinen nykyisen mieheni kanssa ja nämä menneisyyden kesken jääneet asiat on varmasti yksi syy siihen.
Oikeasti tekisi mieli mennä terapeutille avautumaan, mutta en pysty sanomaan miehelle tästä asiasta enkä mä pääse siellä salassakaan käymään.
Mä olen jossain umpikujassa taas.
ap.
Kuulostaa riippuvaiselta ihmiseltä. Ei kukaan yksittäinen ihminen voi olla noin tärkeä.