Koiraihmiset! naapurin koirasta kysymys
On siis yhtäkkiä alkanut haukkumaan aina kun naapuri ei kotona ja myös yöllä vaikka naapuri on kotona haukkuu ainakin kerran yössä. Koira on jo n. 6v. Kertooko tämä jostain sairaudesta? Minua ei niin haittaa jos päivällä haukkuukin, mietin vaan pitäisikö kertoa naapurille jos koiralla on vaikka pissatulehdus tms.
Kommentit (7)
Kannattaa kertoa naapurille, että koira on alkanut haukkumaan, kun on yksin. Voi johtua monesta ulkoisestakin tekijästä. Meillä koira aloitti uudestaan haukkumisen, kun naapurin idiootti kävi räpisyttämässä meidän postiluukkua. Jäi kiinni, kun olinkin sillä kertaa kotona. Kesti taas oma aikansa opettaa koira, että se on ihan turvassa, vaikka rappukäytävässä tapahtuukin normaalia liikettä.
Pari kertaa koiramme on myös haukahdellut yöllä kun olimme nukkumassa. Ei siis hätähaukuntaa, vaan semmosia yksittäisiä haukahduksia. Tiedä sitten oliko unessa, vai näkikö kummituksen, kun vasta kunnon toppuuttelun jälkeen meni takaisin nukkumaan. Istui siis ja katsoi parvekkeen oven suuntaan. Eikä parvekkeella tai sen alapuolella ollut ketään.
Mutta joo, itse arvostaisin jos naapurit kertoisi koiran haukkuvan paljon poissaollessani.
Minäkin neuvoisin kertomaan naapurille. Koita tehdä se niin, ettei naapurille jäisi siitä sellaista oloa, että räksytät hänelle. Vaan jos aidosti olet huolissasi koirasta niin se kannattaa juuri niin kertoa. Jos naapuri ei ole päivällä kotona niin eihän hän kuule koiran haukuntaa, eikä varmaankaan edes tiedä sitä. Jotkut koirat ovat hirvittävän haukkuherkkiä mutta jos haukuntaa ei ennen ole kuulunut niin luultavasti kyseessä on koiran stressireaktio. Koira on jostaki stressaantunut ja se muuttaa sen käytöstä ja reagointia esim. ääniin ja ihmisten poissaoloon, televisiokuviin, ikunaheijastuksiin...kaikkeen mahdolliseen.
Vierailija kirjoitti:
Eroahdistus se on luultavasti...onko se yöllä ulkona vai sisällä kun meluaa?
Sisäkoira on. Eikä ole eroahdistusta ennen haukkunut. Tää on alkanu n. 2vkoa sitten.
Ap
Ei se todennäköisesti mistään sairaudesta kerro. Koira voi olla pitkästynyt, eroahdistunut, hermostunut jostain äänistä joita kuuluu tai hajuista tms.
Mutta jos kerran haukku on jatkuvaa ja häiritsee, niin kannattaahan siitä kertoa naapurille. Joku öinen kertaluontoinen haukkuminen sen sijaan ei ole ongelma eikä siitä kannata "nipottaa". Eiköhän omistaja sen ole itsekin huomannut, ja kyllä koirat nyt vaan joskus voi yksittäisen kerran tai pari haukkua yölläkin jos kuuluu joku yllättävä ääni rapusta ,pihalta tms.
Voi olla että koira on stressaantunut jostain. Mun koiralla ei 11 vuoteen ollut ikinä minkäänlaisia vaikeuksia olla yksin kotona mutta muuton seurauksena se ilmeisesti stressaantui ja alkoi ulvomaan jäädessään yksin yli tunniksi yöllä. En tiennyt asiasta mitään ennen kuin naapurit tuli kertomaan.
Voi myös olla että teidän rapussa on vaihtunut postin- ja/tai lehdenjakaja, tai ihan vaan tullut vaikka uusia naapureita. Kaverin koira alkoi haukkumaan öisin kun tuli uusi lehdenjakaja: uudesta tyypistä kuului öisin erilainen kävelyääni kuin aiemmasta jakajasta, johon koira oli tottunut, joten koira reagoi uuteen ääneen.
Eroahdistus se on luultavasti...onko se yöllä ulkona vai sisällä kun meluaa?