Vastavuoroinen ystävyys, neuvoja?

Olen tukenut ystävääni tämän vakavissa vaikeuksissa (sairauksia ja vakava masennus).Vähän aikaa sitten eräs läheiseni kuoli ja otin sen todella rankasti. Ongelma on nyt tämä ystäväni tai enemmän se etten tämän perhettämme kohdanneen surun jälkeen osaa asettaa ystävyydelle rajoja. Ystävä tietää menetyksestä mutta ei pysty suhtautumaan suruuni niin että ymmärtäisi että kuinka rankkaa se on. Olen kertonut hänelle suoraan miten sekaisin ja väsynyt olen, ja silti kun hän soittaa, hän tukee minua ehkä minuutin ja alkaa sitten kertoa omista vaikeuksistaan. Läheisen kuolema aiheutti minussa syviä arvottomuuden ja epäonnistumisen tunteita, monenlaista henkistä sekavuutta suorastaan. Minulla ei ole voimavaroja kuunnella ystäväni asioita nyt. Tilanne on vaikea, sillä ystäväni on puhunut myös itsemurhasta, on tällä hetkellä erittäin huonossa jamassa eikä sen vuoksi kai pysty ymmärtämään tilannettani. Hän usein myös puhuu miten pettynyt on milloin mieheensä, milloin lapsiinsa, sukuunsa, kuinka he ovat hylänneet hänet yms. Pelkään että jos "torjun" hänet, päädyn samaan kastiin hänen muiden vihaamiensa ihmisten kanssa. Hän tuntuu ajattelevan, että tapahtui muille ihmisille mitä tahansa, se ei voi olla yhtä rankkaa kuin hänen elämänsä. Minä olen menettänyt läheisen, mutta tulee huono omatunto kun en sen vuoksi pysty tukemaan häntä. Olen itsekin hakenut apua ja ollut poissa töistä jotta saan asiani kuntoon. Mutta nyt pelkkä ajatus että ystäväni ottaa yhteyttä, aiheuttaa ahdistusta. Miten päästä eroon tästä pelosta, että loukkaan ystävääni jos en jaksa tukea häntä?