Lue keskustelun säännöt.
Miten tästä suosta enää noustaan ylös?
10.10.2016 |
Tilanne: olen 33-vuotias ja olen työkyvyttömyseläkkeellä, niiden surullisten kuuluisten mt-ongelmien takia. En ole juuri ollut työelämässä, enkä ole saanut käytyä mitään koulua loppuun. Olen naimisissa, tulen ihan hyvin toimeen ihmisten kanssa. Olin säännöllisesti psykiatrian sairaanhoitajan "hoidossa" kunnes hän vaihtoi paikkakuntaa. Lapsia on kaksi. Mies on normaali ja käy töissä, tulee tavallisesta suvusta.
Itse en edelleenkään vain näe omassa tulevaisuudessa mitään. Tuntuu, että jokainen tärkeä juna on mennyt jo. En osaa kiinnostua enää mistään. Lupaan asioita, lupaan osallistua asioihin mutta sitten unohdan, ja jälkeenpäin nolottaa kamalasti. En tiedä yhtään, mitä haluaisin tehdä. Jos joku asia kiinnostaa, ääni pääni sisällä sanoaa ettei minusta ole siihen, että ei kannata, ei kukaan palkkaa sinua, etkä pääse edes kouluun. Siis "ääni", sisäinen ääni. Tuntuu, että maailma on kova ja kylmä paikka, että muserrun jos yritän päästä oravanpyörään mukaan. Haluaisin kyllä, jotenkin.
Häpen nykyistä minääni: kaikki on minussa rempallaan, on ylipainoa ja huonot hampaat, ei ajokorttia eikä sitä koulutusta. Ei yhtään mitään.
Kommentit (39)
Luulen, että nuo tunteet johtuvat siitä, että tarkastelet itseäsi ulkopuolisin ja kriittisin silmin. Suo itsellesi myötätuntoa, ja katso sisääsi. Ei siellä oravanpyörässä monikaan voi henkisesti hyvin, ja on kohtuutonta verrata itseään mieleltään paremminvoiviin. Unohda yhteiskunnan normit siitä, mikä on oikein ja hyvää elämässä. Sinulla on varmasti annettavaa ihan vain olemalla oma itsesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei täällä kukaan ole yhtään mitään..kaikki päädytään mullan alle, joten älä huoli. Elämäsi varmiasti on ihan hyvää, kunhan vain näät asian valoisat puolet, älä vertaa itseäsi muihin.
Etkö tällä hetkellä saa keskusteluapua ammattilaiselta?
Mitä valitat? Sinulla on mies ja lapsia. Se on kaikki, mitä todelliseen onneen tarvitaan! Työ ja ura ovat useille naisille itsekäs itsensä korostamistemppu. Ole ylpeä, et sinulla on parasta, mitä elämässä voi toivoa. Perhe!
Lakkaa nyt ainakin vertaamasta itseäsi muihin tai siihen, miten elämän pitäisi mennä ns.oppikirjan mukaan. Niillä ei mitään merkitystä loppupelissä. Jokainen elää itsensä näköistä elämää ja kuoltuamme olemme kaikki yhtä samanlaisia kuin syntyessämme. Huolimatta siitä, miten olemme eläneet. Sulla on mies ja lapset. Se on jo paljon. Haluatko oikeasti opiskella? Haluatko oikeasti mennä töihin? Vai tunnetko, että sun pitäisi, kun kaikki muutkin. Jos haluat oikeasti, niin pystyt kyllä. Ota itsellesi pieniä tavoitteita. Ei välttämättä niin, että sun on pakko valmistua johonkin ammattiin. Vaan opiskelet omaksi iloksi ja jos valmistut, niin hienoa! Voit myös laihduttaa pienin askelin. Saada liikunnan avulla sisältöä elämään. Hampaat saat kuntoon myös. Ja olet vasta 33-vuotias! Mun ystävä on liki viiskymppinen ja sen pitää aloittaa elämä alusta. Kamppailee alkoholismin kanssa, työpaikka ja mies meni, lapsi on isällään, ei muita ystäviä kuin minä, omaiset joko kuolleet tai juoppoja nekin. Se on kuitenkin 15 vuotta vanhempi kuin sinä ja on silti valmis yrittämään, että saisi elämänsä raiteilleen. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lakkaa nyt ainakin vertaamasta itseäsi muihin tai siihen, miten elämän pitäisi mennä ns.oppikirjan mukaan. Niillä ei mitään merkitystä loppupelissä. Jokainen elää itsensä näköistä elämää ja kuoltuamme olemme kaikki yhtä samanlaisia kuin syntyessämme. Huolimatta siitä, miten olemme eläneet. Sulla on mies ja lapset. Se on jo paljon. Haluatko oikeasti opiskella? Haluatko oikeasti mennä töihin? Vai tunnetko, että sun pitäisi, kun kaikki muutkin. Jos haluat oikeasti, niin pystyt kyllä. Ota itsellesi pieniä tavoitteita. Ei välttämättä niin, että sun on pakko valmistua johonkin ammattiin. Vaan opiskelet omaksi iloksi ja jos valmistut, niin hienoa! Voit myös laihduttaa pienin askelin. Saada liikunnan avulla sisältöä elämään. Hampaat saat kuntoon myös. Ja olet vasta 33-vuotias! Mun ystävä on liki viiskymppinen ja sen pitää aloittaa elämä alusta. Kamppailee alkoholismin kanssa, työpaikka ja mies meni, lapsi on isällään, ei muita ystäviä kuin minä, omaiset joko kuolleet tai juoppoja nekin. Se on kuitenkin 15 vuotta vanhempi kuin sinä ja on silti valmis yrittämään, että saisi elämänsä raiteilleen. Tsemppiä!
En oikeasti tiedä.
Mies haluaa, että opiskelisin ja tekisin töitä. Ymmärrän hänen kannan totta kai oikein hyvin, ja ymmärrän mitä se merkitsisi meidän lapsille. Mutta en tiedä, mitä opiskelisin. Ajattelen ihan oikeasti, että en pääse minnekään töihin tämän taustani takia. Mihinkään lääkikseen yms. varmasti työllistävään ammattiin minusta ei mitenkään ole. Lähihoitajaksi en halua (en ole kiinnostunut ihmisistä oikeastaan yhtään).
Ap
Aloita pienistä asioista, kuten vaikka kalenterin ostamisella, jotta voit kirjoittaa kaikki asiat, mitä pitää tehdä ylös.
Älä katso liikaa menneisyyteen.. Tiesitkö, että monet miljonäärit ja suositut kirjailijat tekivät rahansa vasta 30v jälkeen? ei se juna ole mennyt ohi
Aloita päivä kerralla ottamalla askeleita siihen, mitä haluat tehdä, äläkä katso liikaa eteenpäin. Haluat mennä opiskelemaan, voisiko terapiassa puhua siitä, mitä vaihtoehtoja sinulla on?
minä 28v olen kanssa opiskelemassa ensimmäistä kertaa.. otan päivän kerralla :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olin yli kymmenen vuotta putkeen työelämässä ennen kuin perustin perheen. Nyt olen kuudetta vuotta kotona lasten kanssa. En voisi olla onnellisempi. Minulla ei ole mitään aikomusta palata työelämään ennen kuin nuorin pääsee ala-asteelta. Lasten ei koskaan tarvitse tulla kotiin niin ettei äiti ole vastassa. Tämä elämä on ihanaa ja minulla on lasten myötä todellinen tarkoitus elämässä.
Anna miehesi hoitaa työelämä, ole sinä kotona lapsia varten.
Ensinnäkin olet äiti ja se on jo hieno saavutus. Itse olen 35 ja tehnyt jos jonkinlaisia hommia, mutta esikoinen vielä mahassa.
Olen joskus ollut tosi sairas ja kuukausikaupalla kotona toipumassa leikkauksista ja miettinyt, että tosi helposti jäisin neljän seinän sisään ilman suunnitelmia jos ei olisi työpaikkaa odottamassa ja jos jonkinlainen toimeentulo olisi turvattu.
Onko sinun mahdollista löytää jotain vakituisia harrastuksia, joiden avulla kehittää itseäsi? Tai selvittää, pystyisitkö opiskelemaan tai menemään työkokeiluun?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ole onnellinen että olet nainen. Tollasta miestä ei katselisi yksikään nainen.
Et todellakaan ole liian vanha mihinkään. Tee yksi pieni asia ensin, vaikka ne hampaat. Ostat sen kalenterin, tilaat ajan oman kuntasi hammashoidosta, kirjoitat ajan kalenteriin. Järjestät lastenhoidon lääkäriajalle, katsot vaatteet valmiiksi, katsot ja järjestät kyydin. Ja kun se päivä on, sinä menet sinne hammashoitoon. Tässä oli kyllä monta asiaa, mutta jotenkin näin arkielämässä toimitaan, että asioita saadaan tehtyä. Ja sinä pystyt kyllä, ihan näin juttu kerrallaan. Voimia ja mukavia päiviä sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsemppiä ap. Kyllä sun pitää jotain keksiä koska miehesikin haluaa että menet työelämään. Ei hän varmasti ikuisesti yksin jaksa elättää perhettänne ja on se lastenkin tärkeä nähdä että äiti käy töissä.
Ajattele asiaa sitä kautta että masensi tai ei niin sinä olet aikuinen ja aikuisella on vastuu tietyistä asioista.Olet tehnyt kaksi lasta ja sinua tarvitaan.Ei kukaan sun lapsille sinua korvaa .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan ensiksi sinun pitää sanoa sille veemäiselle äänelle päässäsi: Turpa kiinni, en kuuntele sinua enää hetkeäkään!!! Lyö vaikka nyrkkiä pöytään tehosteeksi. (No ehkä mieluummin silloin, kun ei ole ketään näkemässä ja kuulemassa!)
Aina voi tehdä jotain. Se, että et edes yritä, on varmin tapa olla saavuttamatta mitään. Kaikki menestys vaatii työtä. Mutta: ei se työ välttämättä ole yhtään kamalaa eikä muserra sinua. Päin vastoin: kun huomaat suorittaneesi asian, johon et uskonut pystyväsi, saat siitä lisää voimaa. Ja kohta huomaat tekeväsi yhä vaativampia suorituksia ja nauttivasi siitä. Tärkeintä on ottaa ne ensi askeleet. Tiedätkö lepokitkan? Liikkeelle lähtö syö aina voimia, mutta kun sitten olet päässyt liikkeelle, homma usein luistaa kuin itsestään.
Aja ajokortti ja rupea siivoojaksi. Ei ole työtä kummenpaa ja palkka siitäkin maksetaan. Tswemppiä1
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lakkaa nyt ainakin vertaamasta itseäsi muihin tai siihen, miten elämän pitäisi mennä ns.oppikirjan mukaan. Niillä ei mitään merkitystä loppupelissä. Jokainen elää itsensä näköistä elämää ja kuoltuamme olemme kaikki yhtä samanlaisia kuin syntyessämme. Huolimatta siitä, miten olemme eläneet. Sulla on mies ja lapset. Se on jo paljon. Haluatko oikeasti opiskella? Haluatko oikeasti mennä töihin? Vai tunnetko, että sun pitäisi, kun kaikki muutkin. Jos haluat oikeasti, niin pystyt kyllä. Ota itsellesi pieniä tavoitteita. Ei välttämättä niin, että sun on pakko valmistua johonkin ammattiin. Vaan opiskelet omaksi iloksi ja jos valmistut, niin hienoa! Voit myös laihduttaa pienin askelin. Saada liikunnan avulla sisältöä elämään. Hampaat saat kuntoon myös. Ja olet vasta 33-vuotias! Mun ystävä on liki viiskymppinen ja sen pitää aloittaa elämä alusta. Kamppailee alkoholismin kanssa, työpaikka ja mies meni, lapsi on isällään, ei muita ystäviä kuin minä, omaiset joko kuolleet tai juoppoja nekin. Se on kuitenkin 15 vuotta vanhempi kuin sinä ja on silti valmis yrittämään, että saisi elämänsä raiteilleen. Tsemppiä!
En oikeasti tiedä.
Mies haluaa, että opiskelisin ja tekisin töitä. Ymmärrän hänen kannan totta kai oikein hyvin, ja ymmärrän mitä se merkitsisi meidän lapsille. Mutta en tiedä, mitä opiskelisin. Ajattelen ihan oikeasti, että en pääse minnekään töihin tämän taustani takia. Mihinkään lääkikseen yms. varmasti työllistävään ammattiin minusta ei mitenkään ole. Lähihoitajaksi en halua (en ole kiinnostunut ihmisistä oikeastaan yhtään).
Ap
Voisitko aloittaa jostain pienestä (ja vaikka jäädä siihen, jos tuntuu ettei enempää jaksa), esim voisitko virkata ja myydä niitä netissä? Tehdä jotain netissä tapahtuvaa pienimuotoista työskentelyä? Tai tehdä naapurustossa (tai naapurilähiössä) pihatöitä pientä korvausta vastaan? Tai opiskele kotona muutama avoimen yliopiston kurssi niin pääset vauhtiin? Tai mene vaikka vapaaehtoistöihin totuttelemaan työntekoon ja saat itseluottamusta? Myös jokin harrastuskerho voisi olla hyvä aloitus päästä ihmisten ilmoille? Aloita matalalta, niin että ensin totut siistiytymään aamuisin ja pukeutumaan perussiististi ja lähtemään kotoa johonkin säännölliseen puuhaan.
Voih, minulla ihan sama tilanne. :( En ole käynyt missään terapiassa, mutta monta kertaa olen ajatellut, että olisi varmasti aihetta...
Minulla on ihan sama ongelma opiskelujen ja töiden suhteen. En tiedä mikä kiinnostaa ja ei minusta enää kuitenkaan mihinkään olisikaan. Ja todellakin, junat on mennyt jo. Siltä se ainakin tuntuu.
Ammatti minulla kyllä on, mutta koskaan en ole ollut töissä vaikka ikääkin on hiukan enemmän kuin 33v... Töihin ei kukaan ota, kun ei sitä työkokemusta ole. Eikä mikään ns. normaali työ edes kiinnosta. Kuten ap:llakin, tuntuu, että hajoan siinä oravanpyörässä. Silti haluaisin tehdä jotain.
Mun päivät on istumista ja odottamista, että aika kuluu. Ihan hirveän masentavaa. :(
Opettele olemaan kiitollinen siitä, mitä sinulla on. Vaikka mitä vielä saavuttaisit tämän maallisen vaelluksesi aikana, et tule ikinä olemaan tyytyväinen, jos et opettele kiitollisuutta.
_____________________________________________________________________________________________________
** Jumala syntyi ihmiseksi Pojassa, Jeesuksessa Kristuksessa, sovitti ihmisten synnit Golgatan ristillä ja nousi kuolleista! Joka uskoo Jeesukseen sovittajanaan ja herranaan, perii ikuisen elämän. **
Jos nyt ihan ensimmäiseksi hoitaisit ne hampaat kuntoon ja ajaisit ajokortin.
Olet äiti. Se on paljon!