Lapsena hyväksikäytetyt äidit! Kysymys teille.

et sä nyt kyllä tollasta tarvitsis, mee puhumaan jollekin

Dissosiaatiohäiriö. Todella yleinen ilmiö hyväksikäytetyillä lapsilla. Asiantuntijoiden mukaan hyvän hoitosuhteen löydyttyä ennuste mielenrauhan saamiseksi on hyvä kun henkilö esim. sinä opit löytämään keinoja tunnistaa ennalta tilanteet jotka laukaisee häiriön ja keinoja ns. ravistella itsensä todellisuuteen jne.

Kyllä kannattaa mennä terapeutille. Mullekin pikkuvauvan kanssa tuli noita fläsäreitä mutta nyt kun vauva on isompi ja saan nukuttua ovat pakkoneuroositkin lähteneet. Univelka heti haittaa alitajunnan hallintaa. Saatko yöt nukuttua?

Jos trauma olisi käsitelty, noita ei tulisi (ainakaan niin että häiritsisi elämää noin paljon). Fläsärit kertoo traumatisoitumisesta.

Minulla oli dissosisaatio oireita lapsena/nuorena. Ja synnytyksessä ne mainittiin riskiksi. Nykyisin todella harvoin tulee takaumuia. Mutta edelleen liitän joitakin asioita siihen vahvasti ja vältän.

Niin ja kannattaa harrastaa liikuntaa ja syödä hyvin niin unestasi tulee parempilaatuista. Yöunien määrä ei välttämättä kerro kaikkea.

Olen siis käynyt terapiassa, ollut hoidossa, syönyt lääkkeitä, meditoinut, hakenut mielenrauhaa lukuisin eri keinoin ja käsitellyt noita asioita.

Tunnun vaan olevan erittäin hankala hoidettava ja lääkärit + hoitoryhmä on myös joskus päätään pyöritellen myöntänyt, että "mä en tiedä mitä me sun kanssa tehtäis".

Luultavasti kuitenkin niiden ansiosta nykyään menee paremmin ja pystyn jo hallitsemaan itseäni eikä kohtaukset hallitse koko elämääni.

Muutama päivä viikossa saattaa mennä dissoissa, eli mitään ei saa tehtyä, mutta pääosin elämäni on jo ihan ok ja alan ehkä olla taas työkykyinen muutaman vuoden taistelun jälkeen.

Silti: täysin nuo kohtaukset/oireet eivät ole hävinneet ja saattavat yllättää ihan kummallisissakin tilanteissa.

Siksi mietinkin, että onko tämä nykyinen, täysin siedettävissä oleva "hulluuden" määrä vain hyväksyttävä osaksi elämää?

Menee ehkä lopullisesti ohi kun lapsi ei ole enää lapsi?

Onko kellään ollut samanlaista?

Ap

Hae apua ap, terapiasta on varmasti apua ja kuulostaa että osaat hyvin tunnistaa tilanteesi.

Minullakin on tilanteita, joissa tulee täysin irrationaalisia pelkotiloja lapsiin liittyen. Omasta mielestä tiedostan liian hyvin "riskin" että lasta voidaan hyväksikäyttää esim. vieraillessaan kaverillaan. Nuorempana kävin kolme vuotta psykoterapiassa ja alkuperäinen syy oli jonkinlaiset pakkoajatukset siitä, että minua on käytetty lapsena seksuaalisesti hyväksi. Koskaan ei ole selvinnyt, onko jotain konkreettista tapahtunut. Minulla on kuitenkin ongelmia seksuaalisuuteen kanssa ja välillä esim. mindfulness-harjoitteiden yhteydessä minulle tulee kaikenlaisia tuntemuksia. Olen miettinyt, että ehkä hypnotetapia voisi auttaa jäljittämään syyn.

En tiedä, kumpi on pahempaa, muistaa vai olla muistamatta.

Uni mulla on ollut aina todella ongelmaista, ihan todella pahasti.

Jotkut lääkkeet ovat hetkeksi auttaneet, mutta niihinkin nousee toleranssi hyvin nopeasti, ja lääkeunessakin näen paljon painajaisia (raiskaus- ymv. unia).

Tuohon varmaan vaikuttaa sekin, että olen joskus herännyt keskellä yötä siihen, kun sisääni tunkeudutaan.

Ap

Voimia ap ❤

Vierailija kirjoitti:

Uni mulla on ollut aina todella ongelmaista, ihan todella pahasti.

Jotkut lääkkeet ovat hetkeksi auttaneet, mutta niihinkin nousee toleranssi hyvin nopeasti, ja lääkeunessakin näen paljon painajaisia (raiskaus- ymv. unia).

Tuohon varmaan vaikuttaa sekin, että olen joskus herännyt keskellä yötä siihen, kun sisääni tunkeudutaan.

Ap

Kuulostaa tosi ikävältä ap. Ja olet paljon jo apua hakenut ja saanut. Löytyisikö jostain vertaisryhmistä netissä, jos on vaikka joku ulkomainen palsta tms. vinkkejä?

-8-

Oletko käynyt traumaterapiassa? Teetkö joka ilta "ankkuriharjoitukset"? Myös lihasten jännitysharjoituksista oli mulle apua siihen, ettei takauma lähtenyt käyntiin. Yritä keskittyä lapseesi ja nykyhetkeen, Vaikka se erityisesti väsyneenä onkin vaikeaa.

Miten pahasti sua sitten käytettiin hyväksì? Minua vieras pedoukkeli kerran siveli pimpasta. Silloin pienenä minulla oli kilttinä tyttönä ongelma, kun en ollut kehdannut kieltää sitä ukkelia tai lähteä karkuun ja toisaalta tiesin että minun velvollisuuteni olisi ollut tehdä juuri se, ja jouduin valehtelemaan vanhemmilleni, ettei jälkimmäinen moka olisi paljastunut.

Mutta ristiriitaisen hävetyksen lisäksi siitä ei mielestäni tullut ongelmia. Tai olisinko ollut lapsuudessa tavallista kiinnostuneempi seksistä sen jälkeen? Aikuisena se varsinainen seksielämä on ollut todella huonoa, mutta uskon sen riippuvan väärästä miesvalinnasta eikä lapsuuden kokemuksista.

Omien lasten suhteen en ole koskaan osannut pelätä mitään hyväksikäyttöä. Eikä muutenkaan ahdista.