Lue keskustelun säännöt.
Avioero - Miten kestää olla erossa lapsesta?
07.10.2016 |
Harkitsen avioeroa, mutta hirveää tuskaa aiheuttaa ajatus siitä, että joutuisin olemaan noin puolet ajastani erossa lapsesta. Meillä on 4-vuotias lapsi, ero olisi tietenkin kauhea asia hänellekin: molemmat vanhemmat ovat hoitaneet häntä suunnilleen yhtä paljon vauvasta lähtien. Mutta nyt itsekkäästi mietin itseäni. Tuntuu, että tukehdun, kun ajattelen, että joutuisin olemaan niin paljon erossa lapsesta. On ihan mukavaa, että lapsi on vaikka isänsä kanssa pari päivää mummolassa ilman minua, mutta että jatkuvasti vaikka aina viikon kerrallaan erossa. Emme ole koskaan olleet niin kauaa erossa.
Tämänkö takia ihmiset jäävät parisuhteisiin, jotka eivät tyydytä.
Kommentit (8)
Rakastan lastani mutta kyllä rakastan myös vapauttani. Eron jälkeen oppi sen, että hyvinvoiva minä on paras äiti lapselle.
Aluksi oli olo, että olen pettänyt lapseni kun en ole 24/7 läsnä, mutta jälkikäteen huomannut, että lapsikin voi paremmin kun on jaksava äiti, joten kyllä sitä on oppinut nauttimaan ajasta jonka voi pyhittää vain itselleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osittain tämän takia aion taistella oikeasti ihan loppuun asti ennen kuin suostun luovuttamaan. Meillä on äärimmäisen haastava tilanne puolisoni kanssa (puolisoni on sukupuolenkorjausprosessissa), mutta koitamme järjestää kaiken niin, että voimme jatkaa yhdessä. Molemmat tulisimme hulluiksi ikävästä ilman lapsia puhumattakaan lasten surusta ja siitä väistämättä jäävistä jäljistä.
Miettikää ihmiset oikeasti ainakin tuhat kertaa ja taistelkaa suhteenne puolesta. Meilläkin oli ns. "vaikeaa" ennen transsukupuolisuuden paljastumista. Nyt on vielä vaikeampaa. Mutta miettikää: jos me pystymme pysymään tästä huolimatta yhdessä, pystyisittekö tekin vaikka liitto ei ole täydellinen? En kannusta ketään jäämään väkivaltaiseen suhteeseen tai suhteeseen, jossa toista kohdellaan muutoin tosi huonosti. Mutta mitenkään en usko että useimmiten ero tuottaisi kaikille osapuolille parhaimman lopputuloksen.
Alkusokissa on ollut vain helpottavaa, että äitiydestä saa vapaapäiviä. Meillä lapsi on yleensä isällä viikonloput ja näkee tätä useasti kerran viikollakin. Olin kyllä liiton loppuajat niin uuvuksissa, että kysymys voi olla vain siitä. Nyt nukunkin jo lähestulkoon riittävästi. Vauvavuosista asti kärsin unettomuudesta, eikä huono perhedynamiikka auttanut yhtään.
Kannattaa käyttää kaikenlaisia vippaskonsteja. Esimerkiksi lähtemiset voi hoitaa suht eleettömästi. Teatraaliset vilkutukset lähtevän auton perään saattavat joinain päivinä olla jollekin osapuolelle liian raskasta kannettavaa.
Vierailija kirjoitti:
Osittain tämän takia aion taistella oikeasti ihan loppuun asti ennen kuin suostun luovuttamaan. Meillä on äärimmäisen haastava tilanne puolisoni kanssa (puolisoni on sukupuolenkorjausprosessissa), mutta koitamme järjestää kaiken niin, että voimme jatkaa yhdessä. Molemmat tulisimme hulluiksi ikävästä ilman lapsia puhumattakaan lasten surusta ja siitä väistämättä jäävistä jäljistä.
Miettikää ihmiset oikeasti ainakin tuhat kertaa ja taistelkaa suhteenne puolesta. Meilläkin oli ns. "vaikeaa" ennen transsukupuolisuuden paljastumista. Nyt on vielä vaikeampaa. Mutta miettikää: jos me pystymme pysymään tästä huolimatta yhdessä, pystyisittekö tekin vaikka liitto ei ole täydellinen? En kannusta ketään jäämään väkivaltaiseen suhteeseen tai suhteeseen, jossa toista kohdellaan muutoin tosi huonosti. Mutta mitenkään en usko että useimmiten ero tuottaisi kaikille osapuolille parhaimman lopputuloksen.
Mielenkiintoinen tilanne. Tuossahan voisi tulla kyseeseen kämppismuotoinen asuminen, joka ei sulje pois uusia kumppaneita. Lapsenhoitokin järjestyy kätevästi kämppiksen toimesta, kun haluatte tavata omia kumppaneitanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tunne, että tarvitsisin yhtään enempää omaa aikaa: minulla on harrastuksia ja ehdin nähdä ihan tarpeeksi ystäviäni jne.
:(
ap
Ajan kanssa oppii nauttimaan siitä omasta yksinäisestäkin ajasta. Itse varasin aina kaikki menot sille yksinäiselle viikolle. Kampaajat, jumpat, kahvittelut kavereiden kanssa ym. Sitten kun lapset oli luonani, olin vain heitä varten.
Eihän sitä alkuun oikein kestänytkään, mutta ajan kanssa siihen tottuu. Onnekseni aikanaan meillä mentiin ns vanhaan malliin, eli lapset olivat isällään vain joka toisen viikonlopun ja sitten arkena yhden yön. Joten ei tarvinnut olla puolta aikaa erossa lapsista.