Me Naiset: Yksinhuoltajan arki uuvutti Jani Toivolan - joutui sairauslomalle jo toistamiseen
Ei sitten homoisästä olekaan ykisinhuoltajaksi. Eipä yllättänyt.
Ei luonto ole noin tarkoittanut.
http://www.iltalehti.fi/viihde/2016100622421884_vi.shtml
Kansanedustaja joutui keväällä jo toistamiseen sairauslomalle uupumisen takia, kertoo Me Naiset.
Jani Toivola puhuu uupumisestaan Me Naisille.
Toivola joutui jo toistamiseen sairauslomalle uupumisen takia.
Kansanedustaja Jani Toivola, 38, huomasi uupuneensa viime keväänä, kun työ eduskunnassa alkoi aiheuttaa epävarmuutta. Toivola itki polkiessaan töistä kotiin, eikä tiennyt miksi itki. Yöt hän valvoi, ja mieleen hiipi kuolemanpelko. Tyttärelleen Toivola kiukustui aiempaa nopeammin.
Lopulta Toivola meni työpaikkalääkärille, joka määräsi kahden viikon sairausloman.
- Olin uupunut vaativasta työstä, jolle en löytänyt merkitystä ja pienen lapsen yksinhuoltajuudesta. Niiden yhdistelmä vaatii paljon, Toivola kertoo
Uupumus iski jo toisen kerran, sillä aiemmin Toivola oli ollut sairauslomalla samasta syystä ensimmäisellä kansanedustajakaudellaan. Lopulta Toivola päätyi työnohjaukseen toisen kansanedustajan kanssa.
- Oli lohduttavaa huomata, etten ollut ainoa, sillä aikuisen ihmisen on vaikea sanoa, ettei jaksa. Pelkäsin ihan kamalasti myös sitä, että julkisuudessa huomataan, että nyt se Idols-Toivola ei selviä.
Uupumuksen taltuttamiseksi Toivola joogasi, teki kävelylenkkejä ja luki Dalai Lamaa. Lapsen vuoksi Toivola halusi selvitä uupumuksesta nopeasti. Nykyisin hän pitää työaikansa kurissa, eikä tee iltatöitä kuin kerran viikossa.
Kommentit (301)
Jani on niin uuttera kaikessa ja monessa mukana, ettei ihme jos voimat menee. Tuollaisia kansanedustajia tarvitsemme enemmän.
Voimii Janille!
tervevaan45 kirjoitti:
Luulisi Toivolan, joka lasta on pitkään odottanut, olleen paremmin valmistautunut lapsen hoitoon. Jo 2. Kauden k-edustaja, että työnkuva ja määrä oli varmasti tiedossa. Turha itkeä. Miten yksinhuoltajat pärjää, kun niille tilanne lapsen yksinhuollosta voi syntyä yht'äkkiä?
Ainakin lapsi on ollut toivottu. Ja yksinhuoltajuus myös.
Mites sille Toivolan vaatekaupalle kävi? Oliko yrittäminenkin liian rankkaa?
Mua säälittää Janin lapsi. Varmistaa, että tulevilla koulukiusaajilla on paljon materiaalia. Ei lapsi tietenkään ole vastuussa isänsä pusikkopanoista, hyvä lyömäase silti.
Vierailija kirjoitti:
Jani on niin uuttera kaikessa ja monessa mukana, ettei ihme jos voimat menee. Tuollaisia kansanedustajia tarvitsemme enemmän.
Voimii Janille!
Listaatkos niitä Janin aikaansaannoksia eduskunnassa tähän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä Toivolalle. Hienoa että uskalsi tulla julkisuuteen tällaisen asian tiimoilta. Suomessa on paljon väsyneitä yksinhuoltajia jotka uupumuksesta huolimatta haluavat kasvattaa lapsen hyvin ja antaa tälle turvallisen lapsuuden.
Olisi helppoa mennä sieltä mistä aita on matalin, osaltaan tunnollista vanhempaa voi uuvuttaa olla aina rauhallinen vaikka lapsi kiukuttelee, sanoittaa tunteita ja olla joka tilanteessa aikuinen. Yksinhuoltajalla ei ole kotona ketään jolle purkaa omia vaikeita tunteita.Hei Jani!
En tunne ketään muuta, joka käyttää sanontaa "sanoittaa tunteita".
Taitaa tosiaan Jani täällä kirjoitella tsemppiviestejä Toivolalle. Nimittäin myös siinä Me Naisten jutussa lääkäri sanoitti Janille Janin tunteita.
Vierailija kirjoitti:
Mua säälittää Janin lapsi. Varmistaa, että tulevilla koulukiusaajilla on paljon materiaalia. Ei lapsi tietenkään ole vastuussa isänsä pusikkopanoista, hyvä lyömäase silti.
Jani iskee rasismikortilla takaisin. Hähää.
Ei Jani edes tiedä mitä on yh:n uupumus. Mä en olisi edes ehtinyt pyöräillä töihin, päivä oli niin tiukka lapsen hoidostahakemisineen, että en olisi voinut olla yli 8 tuntia töissä ja polkemassa. Lapsen hoitopaikankin ihana kunta antoi eri suunnasta kuin mitä mun työ oli.
Vierailija kirjoitti:
Huvittavinta tuossa on "Me Naiset"!
:)
Olihan sillä aikamoinen mammatunika siinä lehden kuvassa.
Vierailija kirjoitti:
Uskpmattoman ilkeitä ihmisiä täällä!! Janilla on yksinhuoltajuuden lisäksi tullut ero. Onko ihme, jos uuvuttaa? Hieman myötätuntoa, kiitos!
Aika monelle yh:lle on tullut ero. Kuuden tonnin kuukauspalkkaa vaan harvemmalle.
Vierailija kirjoitti:
tervevaan45 kirjoitti:
Luulisi Toivolan, joka lasta on pitkään odottanut, olleen paremmin valmistautunut lapsen hoitoon. Jo 2. Kauden k-edustaja, että työnkuva ja määrä oli varmasti tiedossa. Turha itkeä. Miten yksinhuoltajat pärjää, kun niille tilanne lapsen yksinhuollosta voi syntyä yht'äkkiä?
Ainakin lapsi on ollut toivottu. Ja yksinhuoltajuus myös.
Ehkä todellisuus ja unelma eivät kohdanneet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jani on niin uuttera kaikessa ja monessa mukana, ettei ihme jos voimat menee. Tuollaisia kansanedustajia tarvitsemme enemmän.
Voimii Janille!Listaatkos niitä Janin aikaansaannoksia eduskunnassa tähän?
Älä kysele noin vaikeita, eihän se musta pötkö ole saanut aikaiseksi mitään. Paikalla ja äänessä vain silloin, kun hinttareista puhutaan.
Kansanedustajalla luulisi olevan varaa ostaa kotipalveluita tai vaikka ottaa hoitajan lapselle kotiin.
Joillekin ei vaan mikään (julkisuus) riitä.
Plan B
-anna tyttö äidilleen
-ota omaa lomaa töistä
-lähde Nykiin puistoihin samoilemaan
Vierailija kirjoitti:
Olispa tää juttu tullu ilmi ennen homoliitoista äänestämisiä.
Mutta vielä kauheampaa oli Teri Niitin avoin nais+lapsiviha.
Te naiset olette niin huvittavia kun te palvotte homoja ja luulette saavanne samaan takaisinpäin. Voin kertoa teille että homot eivät tykkää teistä. Lukekaa nettikeskusteluja itsestänne, esim. ranneliikkeestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Härskiä vaalityötähän tämä vain on. Kerron lehdille seksielämästäni, kerron lehdille lapsestani, kerron lehdille uupumisestani (joka johtaa lukuisiin esiintymisiin lehdissä ja televisiossa) ja tulen valituksi taas eduskuntaan.
Poliitikoista erottuvat asiaa osaavat, joiden yksityiselämä pysyy piilossa, jos lehdet eivät sitä varta vasten kaivele, ja julkisuustyrkyt, jotka myyvät itseään lehdille ja kansalle saadakseen ääniä.
Tavallaan säälin myös tämän äänestäjiä.
Minä en, koska taputtelevat toisiaan olkapäälle loistavasta valinnasta. Pelottavampaa on, että tässä maassa on oikeasti ryhmä ihmisiä, vihervassareita ja rasmuslaisia, jotka silmät kirkkaina uhraisivat oman kansansa LGBT-ryhmille ja musujen invaasiolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tervevaan45 kirjoitti:
Luulisi Toivolan, joka lasta on pitkään odottanut, olleen paremmin valmistautunut lapsen hoitoon. Jo 2. Kauden k-edustaja, että työnkuva ja määrä oli varmasti tiedossa. Turha itkeä. Miten yksinhuoltajat pärjää, kun niille tilanne lapsen yksinhuollosta voi syntyä yht'äkkiä?
Ainakin lapsi on ollut toivottu. Ja yksinhuoltajuus myös.
Ehkä todellisuus ja unelma eivät kohdanneet?
Lapsi ei ollutkaan nukke? Kansanedustajan työ ei ollutkaan EDUSTAMISTA niin kuin Jani sanan ymmärsi?
Mikä oikeuttaa teidät arvostelemaan uupunutta isää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua säälittää Janin lapsi. Varmistaa, että tulevilla koulukiusaajilla on paljon materiaalia. Ei lapsi tietenkään ole vastuussa isänsä pusikkopanoista, hyvä lyömäase silti.
Jani iskee rasismikortilla takaisin. Hähää.
No sehän ei ole mitään uutta! Sitten saa taas nyyhkiä lehtien sivuilla, kuinka maailma on hänelle niin julma. Eiku, julma hänelle. Ei! Julma hänen lapselleen.
Yksittäistapaus. Kunniaa saa vain. Ei lähde lasua.