Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Puhjennut allergia jo vuoden ikäiseen rotukoiraan

aadamaria2
05.10.2016 |

Vuosi sitten ostin villakoiranpennun. Pentu oli ollut minulla jonkin aikaa kun huomasin että nenä kutisi kokoajan samoin silmät ja lopulta minulle puhkesi ihottumaa. Olo tuolloin jo kävi sietämättömäksi.

Soitin kasvattajalle ja hän vain vähetteli asiaa. Oletin sitten että johtuu jostain muusta ja halusin uskotella itselleni myös niin.

Nyt koira on jo vuoden ja allergiaoireet ovat jo astman luokkaa ja en enää selviä normaaliaskareista. Hikoilen allergian takia ja en voi nukkua. Heräilen siihen että en saa henkeä. Kurkkua kokoajan kutittaa. En jaksa enää. Olen koiraa pitänyt hoidossa ja oireet aina kadonneet. Kuuluuko tuommoinen ihmeellinen kylmähiki allergiaan. Kissasta minulla tulee samoja oireita. Ennen en ole vain koirille noin pahasti allergisoitunut. En juuri ollenkaan.

En tajua enää mitä teen. Koira on kallis näyttelykoira. En ole käyttänyt näyttelyissä edes kun olen sairastanut kokoajan. Kasvattaja itse olisi pitänyt pennun mutta luulen että se oli heille liian villi. Koska on ihan kauhean vilkas ollut. Nyt jo rauhoittunut ja olen kyllä osannut kasvattaa kiltiksi ja sosiaaliseksi. Luonteessa ei ole vikaa.

Haluaisin niin pitää koiran mutta allergialääkkeetkään ei enää auta. Kasvattaja olisi jo alussa voinut ottaa kantaa tähän etten olisi niin koiraan kiintynyt. Ei ota minuun edes yhteyttä enää. Mitä minä teen?

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän yksi kolme