Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miehen mykkäkoulu, miten pitäisi tulkita?

Vierailija
03.10.2016 |

En itse harrasta kyseistä vallankäyttöä, tai ole aiemmin kokenut, joten olen aivan kysymysmerkkinä. Asumme miehen asunnossa ja lapsia ei onneksi tässä tilanteessa ole.

Eli kyseessä noin kahden vuoden mittainen parisuhde. Aiemmin riitojen yhteydessä mies on pitänyt mykkäkoulua maksimissaan vuorokauden, emme kuitenkaan riitele usein ja jos riitaa tulee, niin syyt ovat pieniä tyhmiä asioita. Alkuun mies uhkaili erolla joka käänteessä, mutta pyörsi aina puheensa.

Viime torstaina mies sai ihmeellisen raivokohtauksen, kun en ollut käynyt kaupassa, vaikka jääkapissa oli tuolloin kaikki tarpeellinen. Tuo oli ensimmäinen kerta, kun mies todella huusi ja raivosi. Syy vain oli jotenkin kovin keksityn oloinen, joten en voinut kuin ihmetellä.

Nyt sitten tuosta päivästä lähtien mies on pitänyt mykkäkoulua, eli tänään tulee jo 4. ilta hiljaisuutta. Ilme ei värähdäkään, jos yritän puhua. Olen koittanut kysyä ja anellut, että voisimme keskustella asiasta, mutta ei.

Nyt on alkanut tuntua siltä, että onkohan kyseessä se, että mies vain odottaa minun lähtevän, eikä ole kykeneväinen sanomaan asiaa suoraan? Vai saako joku nautintoa siitä, että toinen anelee vieressä?

Kommentit (45)

Vierailija
41/45 |
04.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma mieheni harrastaa mykkäkouluja myös, mutta ei saa mitään raivareita. Loukkaantuu jostain sanomastani ja on sitten marttyyrimaisesti mykkäkoulua illan pari. Ärsyttävää. Olen aina niin kuin en huomaisikaan minkään olevan vialla, jos ei aikuinen ihminen saa kakistettua että mikä on vialla, niin sitten ei ole mitään vialla. Olen ottanut mökötysasian puheeksi joskus kun ei ole mitään ongelmaa ollut, ja ollaan keskusteltu siitä, mies yrittää tavasta eroon mutta hankalaahan se on, kun on tottunut noin reagoimaan.

Olen mies ja pidän mykkäkoulua koska vaimo on kova arvostelemaan. En siis oikeastaan pidä mykkäkoulua vaan vetäydyn,koska on turhauttavaa keskustella jos joka kolmannella lausella kuitenkin sitten ilmenee sitä pikittelyä.

Että silleen.

Oletko sitten sanonut vaimolle, että arvostelee ja sinä vetäydyt? Ei riidan aikana vaan ihan "normaali" tilanteessa?

Kannattaisi. Suhteenne ei tule noin kestämään. Vaimo lopettaa arvostelun ja sinä avaat suusi.

En riitele. Vaimo haluaa riidellä.

Ei kykene keskustelemaan vaan aina kun otan jonkun asian rakentavasti esiin niin hän ottaa jostain meneisyydestä että mitä minä olen tehnyt ja sanonut jossain menneisyydessä. Lisäksi hän tulkitsee sanomisiani. Hän ei muista että mitä olen oikeasti sanonut vaan hän muistaa tämän oman tulkintansa mitä muka oikeasti olen tarkoittanut.

Olenkin sanonuttu että pitäis puheet nauhoittaa että hänellekkin selviäsi että mitä on oikeasti sanottu. Tämä ei ole yksittäsitapaus vaan hänelle tyypillinen tapa "tietää" mitä toinen ajattelee ja tarkoittaa.

Että ei siinä ole paljon intoa keskustella tämmöisesä tilanteessa. Joskus olen leikkisästi sanonut nobelistinkaan sanomisia ei ole niin paljon siteerattu kuin minun.

Vierailija
42/45 |
04.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minun eksäni murjotti parhaimmillaan kolme kuukautta. Ei vain minulle, vaan myös lapsille ja koiralle :D En todellakaan tiedä miksi elin tyypin kanssa 25 vuotta. Tyyppi oli ihmeissään kun lähdin, kuinka voin hylätä täydellisen miehen. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/45 |
04.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma mieheni harrastaa mykkäkouluja myös, mutta ei saa mitään raivareita. Loukkaantuu jostain sanomastani ja on sitten marttyyrimaisesti mykkäkoulua illan pari. Ärsyttävää. Olen aina niin kuin en huomaisikaan minkään olevan vialla, jos ei aikuinen ihminen saa kakistettua että mikä on vialla, niin sitten ei ole mitään vialla. Olen ottanut mökötysasian puheeksi joskus kun ei ole mitään ongelmaa ollut, ja ollaan keskusteltu siitä, mies yrittää tavasta eroon mutta hankalaahan se on, kun on tottunut noin reagoimaan.

Olen mies ja pidän mykkäkoulua koska vaimo on kova arvostelemaan. En siis oikeastaan pidä mykkäkoulua vaan vetäydyn,koska on turhauttavaa keskustella jos joka kolmannella lausella kuitenkin sitten ilmenee sitä pikittelyä.

Että silleen.

Oletko sitten sanonut vaimolle, että arvostelee ja sinä vetäydyt? Ei riidan aikana vaan ihan "normaali" tilanteessa?

Kannattaisi. Suhteenne ei tule noin kestämään. Vaimo lopettaa arvostelun ja sinä avaat suusi.

En riitele. Vaimo haluaa riidellä.

Ei kykene keskustelemaan vaan aina kun otan jonkun asian rakentavasti esiin niin hän ottaa jostain meneisyydestä että mitä minä olen tehnyt ja sanonut jossain menneisyydessä. Lisäksi hän tulkitsee sanomisiani. Hän ei muista että mitä olen oikeasti sanonut vaan hän muistaa tämän oman tulkintansa mitä muka oikeasti olen tarkoittanut.

Olenkin sanonuttu että pitäis puheet nauhoittaa että hänellekkin selviäsi että mitä on oikeasti sanottu. Tämä ei ole yksittäsitapaus vaan hänelle tyypillinen tapa "tietää" mitä toinen ajattelee ja tarkoittaa.

Että ei siinä ole paljon intoa keskustella tämmöisesä tilanteessa. Joskus olen leikkisästi sanonut nobelistinkaan sanomisia ei ole niin paljon siteerattu kuin minun.

Onpas kurjaa. Harvemmin yksi ihminen voi riidellä, mutta onhan näitä pariskuntia joissa vaimo räpättää ja mies on hiljaa.

Pitäisikö vaimon käydä terapiassa puhumassa miksi arvostelee sinua? Koetko, että hän arvostaa sinua? Pitäisihän tuo teidän solmu jotenkin avata tai vuosien kuluessa jompi kumpi teistä avioeron laittaa vireille. Pitäisikö sinun olla nyt se fiksumpi ja hakeutua vaikka kirkon pariterapeutille? Käyt kerran pari yksin ja sitten pyydät vaimon mukaan. tuskin vaimo kehtaa kieltäytyä jos olet jo yksin kerran tai kaksi käynyt siellä juttelemassa. Se voisi herättää vaimonkin miettimään omaa käytöstään.

Vierailija
44/45 |
04.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hänellä saattaa olla ikävä sua jo ennen kun lähdet reissuun eikä osaa tulla halaamaan ja kertomaan sitä. Huomionkipeet mököttää. Pitää vaan päättää aneleeko puhumaan vai antaako asian olla. Jos itseä häiritsee niin kissa pöydälle ja asiat selviksi. Meni lusikat jakoon tai ei. Arvosta itseäsi ap !

Vierailija
45/45 |
04.10.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kaikki aina huutelevat "Jätä se!! Lähde!!". Tuon kirjoittaminen on 100-kertaa helpompaa, kuin mennä sanoista tekoihin. Kuinka moni teistä jätä se-huutelijoista olisi nyt itse valmis laittamaan kengät jalkaan ja lähtemään?

Millainen ihminen sinä olet, jos kirjoitat noin? Ehkä sinun kannattaisi hankkia apua läheisriippuvuuteen. Olet ilmeisesti juuri niitä naisia, jotka pelkäävätä suunnattomasti jätetyksi joutumista ja yksinäisyyttä. Siksi siedät mieluummin vaikka puukotusta motarilla kuin saat aikaiseksi laittaa kengät jalkaan ja lähteä - yksin. Sinä olet Kiltti Vaimo etkä koskaan jätä ketään, mutta montako kertaa sinä oletkaan itse tullut jätetyksi?

Aika monella meistä tälle palstalle ja tähän ketjuun kirjoittaneista on takana suhde, josta olemme lähteneet. Eräät jopa ilman kenkiä, kun on tullut sen verran kiire, että ei ole ehtinyt edes niitäkään ottaa.

Minulla oli muuten toisinaan autonavaimet kengissä ovenvieressä juuri siksi, että ehdin ottaa nekin mukaan sitten KUN (! ei siis jos) lähden.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kuusi yksi